maanantai 5. syyskuuta 2016

Moustaches on a cake and what I like about routines



Miehellä oli syntymäpäivä elokuun lopussa. Kakkureseptiä vaihdettiin moneen kertaan ja lopulta päädyttiin ihan simppeliin klassikkoon. Kaakaon ja kahvin yhdistelmä ei koskaan petä. Tavallisiin mokkaneliöresepteihin verrattuna laitan aina kaksi tai kolme kertaa enemmän kaakaota sekä taikinaan että myös kuorrutukseen. Tytön ostamat viikset olivat hauska idea kakunpalojen koristeeksi.

Muuten se synttäripäivä menikin tytön kanssa sairaalassa rampatessa. Aamulla yksi lääkäriaika, iltapäivällä piikitys ja toisen lääkärin tapaaminen. Alkaa tosin olla jo sen verran rutiinia hommassa, että kohta osataan silmätkin kiinni kulkea sairaalan käytävillä. On varmaan hiukan kyseenalaista kehuskella, että osaa sairaalassa suunnistaa paikkaan kuin paikkaan, hmm. Mieluiten tietysti koko paikka olisi täysin vieras, mutta jos ei tilanteelle mahda mitään niin tylsästäkin asiasta on kiva löytää hyvät puolet. Itse asiassa odotin ensimmäisinä viikkoina eniten sitä, että hommaan tulee rutiini. Rutinoitumisessa on nimittäin se hyvä puoli, että silloin ajatus lepää. Nyt ollaan siinä pisteessä, ja se tuntuu todella paljon paremmalta kuin mitä silloin ensimmäisten viikkojen aikana, kun koko juttu oli ihan uusi.

----
My husband had his birthday in the end of August. Cake recipes were changed several times, but finally an old simple classic it was. The combination of cocoa and coffee never disappoint. Anyway I think the moustaches were a great idea. Our daughter had bought them somewhere and wanted to use them for this occasion. 

Otherwise most of that birthday was spent at the hospital as our daughter had several appointments scheduled on the same day. If it didn't sound totally weird, we could boast about finding our way in the hospital eyes closed by now. Honestly, during those first weeks I was totally looking forward to the time we'd feel some routine with that matter. The benefit of a routine namely is that one can do a thing without thinking too much about it. It's almost like letting one's mind rest a little. And yes, I was right about the routine, now it does feel much better than during those few weeks when everything hit us by surprise.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti