Tulipas pitkähkö tauko bloggaamiseen! Sain opiskelujutusta valmiiksi työn alla olleen osion. Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi tekemistä itsessään, välitöinä paklattiin ja maalattiin muutama seinä, vaihdettiin yläkerrassa järjestystä, lajiteltiin kuorma kirpputorille ja sen sellaista. Jossakin kohtaa, kun pahin väsymys iski, ajattelin, että seuraavaksi putoan varmaankin jo tuolilta kirjoittaessani... Mutta huomasin kuitenkin taas kerran, että niin ihmeellistä kuin se onkin, fyysinen tekeminen auttaa vastapainoksi henkiseen stressiin. Kun kirjoittaminen väsytti liikaa kiipesin yläkertaan tekemään muita hommia taukojumpaksi. Aika kiva, kun näkee konkreettisesti seinän värin muuttuvan eikä tarvitse ajatella yhtään mitään. Enkä sitten lopulta pudonnutkaan edes tuoliltani, heh, joten kaikki hyvin. Päätin kuitenkin, että seuraavaksi asetan tavoitteen hiukan alemmaksi. Nyt oli turhan laaja kokonaisuus yhden palautuspäivän varalle. ;)
Järkevien tavoitteiden asettaminen on kyllä oikeasti harjoittelemisen arvoinen asia. Muutama asia minulle on viime vuosina selvinnyt, vaikka edelleenkin niissä on hiukan opettelemista. Jottei ihan uuvu ideoiden keskelle, niin tavoitteet täytyy pystyä pilkkomaan pieniksi askeliksi. Silloin ne pystyy ilmaisemaan konkreettisena yksittäisten asioiden tekemisenä. Kun ne kirjoittaa ylös sellaisessa muodossa, ne voi myös laittaa listalla tärkeysjärjestykseen. Se auttaa järkeistämään tekemistä toivottuun suuntaan. Toinen juttu on sitten niiden pienien askeleiden mitoittaminen. Teen yleensä asioita aika nopeasti, joten se on vaikeampi juttu muistaa, että kaikkeen tekemiseen kuluu kuitenkin aikaa. Ja hyväksyä, että nopeakaan ei tee viiden tunnin työmäärää kahdessa tunnissa, ei vaikka kuinka kiirehtisi. Liika optimismi on tässä haitaksi. Joku asia voi tietysti joskus yllättää niinkin päin, että oikeasti saa valmista nopeammin kuin oli ajatellut, mutta noin niin kuin yleisesti, jatkuva ajan alimitoitus tietää jatkuvaa ja toivottomalta tuntuvaa kiirettä, kun millekkään tekemiselle ei ole varattu kohtuullista määrää aikaa. Pitää siis opetella arvioimaan realistisesti, minkä verran työtä mikäkin homma teettää. Kolmas juttu on se, että on opeteltava sanomaan ei asioille, mitkä uhkaavat kaataa hyvän suunnitelman. Ei-sanan käyttö on tietysti hiukan rasittava jatkuvaksi tyyliksi, mutta joskus on vaan priorisoitava oman jaksamisen vuoksi ja ajateltava, että ehtii sitä sitten myöhemminkin. Ehkä. Tai ehkä ei ehdi sittenkään, mutta sillä ei kannata päätään liikaa vaivata. Itselläni ei-sanan käyttöön liittyy kohtuullisen vahva syyllisyyden tunne, kun yleensähän tässä kohtaa suunnittelua liittyy ihmisiä. Siitä joudun aina pyristelemään irti, mutta se on silti opettelemisen arvoinen taito, että saa ainakin silloin tällöin kieltäydyttyä jostakin pyynnöstä tai ehdotuksesta, jos se tarkoittaa sitä, että suunnitelmat menisivät sekaisin. Silloin auttaa hiukan, kun muistuttaa itseään, ettei oikeasti aina ole sellainen ei-tyyppi.
Ai niin, melkein unohdin tuon valokuvan. Paklatessani seiniä keksin, että pienessä minigrip-pussissa saa sekoitetut jämät säilymään seuraavaan päivään toista kerrosta varten. Kätevästi onnistui.
----
It took me quite awhile to get back to the blog. I got the chapter ready as planned. During the final week we decided to paint some walls, move few furniture around, clear up some closets and few other little things... It sounds probably bit crazy to do such stuff when being busy anyway, but actually physical work helps against mental stress. At least for me it does. I enjoy to see how little bit of effort makes so great difference and one can just take a break from thinking. :)
That chapter made me think about writing a post about setting appropriate goals. For the last couple of years I have been practising it with more or less success. There are couple of ideas that have helped me to improve, so perhaps they might help you, too. My first principle is to write out my goals on a piece of paper. It's easier to focus on the task at hand if you don't need to keep everything in mind all the time. The goals have to be so concrete that it's possible to accomplish them in small steps. Such small steps make it possible to organize tasks into an order of importance, too. The second principle I try to practise is to evaluate realistically how much time each task takes. I'm not a slow person in general, so I frequently think I can get this and that done in (almost) no time. Too much of such optimism is not helpful. If a task takes five hours for others, I have had to admit that I can't either get it done in two! Constantly underestimating of how much time tasks take causes a continuous feeling of being in a awful hurry, because you never have enough time for anything. My third principle is to learn to say no to things that might treathen to collapse my plan. That's for me the toughest one of all, because usually it involves other people. Sometimes there's just no way around it, so it's best to learn to use it once in awhile and remind oneself that times change soon again. :)
Oh, I almost forgot to explain the photo above. Before painting there were few holes at the walls that needed to be closed.. I mixed bit too much filler from the powder and decided then to try keeping the rest for the second layer the next day in a small zip bag. It worked perfectly.
