tiistai 21. huhtikuuta 2015

A weekday dinner at the balcony





Nyt on näköjään tämä blogi muuttunut hiukan turhan ruokapainotteiseksi. Te varmaankin jo ihmettelette, että eikö me tehdä mitään muuta kuin syödä... :) Täytynee koittaa keksiä jotakin muuta sisältöä vaihteeksi. Viime viikkoina sää on ollut ihan mahtava. Melkein joka päivä on ollut yli 20 astetta, joten kevät on varsin hyvällä mallilla. Itse asiassa sipulikukat alkavat olla jo mennyttä ja kohta varmasti kukkivat puutkin ovat tätä menoa entisiä, mutta just nyt on ihanan näköistä! Meillä on muuten aika onni, että talon takana olevalta terassilta aukeaa siistit näkymät, täällä kun takapihojen puolelta voi löytää melkein mitä vain. 

Viime viikolla yhtenä päivänä oli niin helteistä, ettei tehnyt mieli edes laittaa lämmintä ruokaa. Kannettiin eväät terassille ja syötiin kylmiä lohiwrappejä. Ainekset olivat muutamassa minuutissa valmiina, joten ihan kirjaimellisesti fastfoodista meni tämä tarjoilu. Kylmäsavustetun graavilohen päälle ripoteltiin reilusti tillisilppua, kurkku leikattiin juustohöylällä ihan ohuiksi siivuiksi ja jäävuorisalaatti kevyeksi silpuksi. Wrapit voideltiin ensin sulatejuustolla (sitä saa nyt täältäkin laktoosittomana, jee!) ja sinapilla, missä on siemenet mukana. Sitten vain kalaa, kurkkua ja salaattia... Ai niin, tuo valkoinen kastike on jogurtista tehtyä salaattikastiketta, koska arvelin, että kurkkua ja salaattia jää syötäväksi enemmän kuin wrappien sisään mahtuu. (Se on helppotekoista ja maistuu raikkaalta salaatin kanssa. Aineksina on siis vain jogurttia, öljyä, etiikkaa, suolaa, sokeria ja yrttiseosta.)

Nyt on parasta jatkaa lukemisia... kirjakaupalla narratologiaa tällä hetkellä. Osa on suoraan hyödyllistä raamatun tulkintaan. Osa taas, hmm, hiukan vähemmän hyödyllistä, mutta mielenkiintoista kuitenkin.

----

The blog has become bit of a meal journal lately... You have probably began thinking that eating must be all we do. :) I'll have to think about some improvement soon. During the last weeks the weather has been gorgeous! For most of the days the temperatures have been up to 20 Celsius degrees and even beyond! I think it's safe to say that summer is on its way. Flowering trees might soon be only a memory, because the warm weather definitely speeds up everything. By the way, we are quite lucky with our terrace behind the house. Here you might find almost anything on people's backyards, but we actually have a rather pretty view to look at. 

One day last week the weather was so warm that I did not feel like cooking something warm. Thus, we decided to go for a homemade fastfood, gravad lax wraps, at the terrace. It was quick to prepare. I added quite some dill on the fish and sliced the cucumber and shred iceberg salad. We spread some fresh cheese (it made me lately so happy to find it lactose free, too!!!) and grainy mustard on the wraps and then filled them. The white sauce is a yoghurt salad dressing because I thought we had more salad and cucumber than would fit into the wraps. It's made with yoghurt, oil, vinegar, salt, sugar and herbs.

Now I better get back to reading... Loads of material about narrative theory. Some of it is directly useful for interpreting the Scripture, too. Some of it less so, but it's interesting anyway.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti