tiistai 22. marraskuuta 2011

Tilannetiedotus

Nyt on orkidea siinä pisteessä, että jonakin lähipäivänä nuput aukeavat. En vaan muista ollenkaan, minkä värisiä kukkia tässä pitäisi odotella. Minulla on kolme orkideaa, joista yksi on varmuudella valkoinen, toinen on syksyllä lahjaksi saatu pinkki, joka kukkii edelleen. Sitten on tämä vanha, joka keksi kasvattaa uuden kukkavarren. Se on ihmeen kaupalla säilynyt ruukussaan, vaikka se ei ole kukkinut muutamaan vuoteen. Yleensä kyllästyn odotteluun, kun en läheskään aina saa kukkia kukkimaan uudestaan, mutta tällä kertaa kärsivällisyys kannatti. Olisi vain purkin reunaan kannattanut viimeisten kukkien lakastuttutua kirjoittaa, minkä värisiä kannattaa odottaa seuraavan kerran. Nyt ei olevinaan jaksaisi enää muutamaa päivää odottaa. ;-)

Kiirettä on jonkin verran työn suhteen, ja opiskelujenkin siinä sivussa, joten bloggaaminen on jäänyt vähemmälle. Eikä kyllä oikein motivaatiotakaan ole valokuvailla enää täällä, kun ajatukset ja ideat ovat jo enemmänkin uudessa kodissa. Joka tapauksessa, ettei tässä nyt ihan vain muuttoa odoteltaisi, virittelimme havuköynnöksen valoineen olohuoneen ikkunalaudalle vain huomataksemme, etteivät valot enää toimi. Ensin toimivat kokeilun verran, mutta sitten eivät enää ollenkaan. Lamppuja on vaihdettu jne, mutta turha toivo. Ehkä se valonauha vain sanoi sopimuksen loppuun.

Viikonloppuna leivottiin pieni taikina pipareita. Tai paremminkin tyttö leipoi. On se niin mukavaa, kun ei enää tarvitse tehdä kaikkia keittiöhommia itse. Nyt löytyy muihinkin kotitöihin entistä enemmän apua, kun seurasin ystävien ideaa ja tein pienen taulukon jääkaapin oveen, johon voi laittaa rasteja, kun kyseisiä kotitöitä on tehty. Joistakin töistä saa vain rastin, toisista voi saada hiukan rahaakin. Sitten, kun "ilmaisten töiden" sarake on rastitettu täyteen, on luvassa jotakin pientä palkintoa niistäkin, mutta periaatteena on se, ettei kaikista kotitöistä voi "tienata" mitään.

Mukavaa tiistai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Kyllä orkidean kukkia kannattaa odottaa, eikö!

    VastaaPoista
  2. Oikeassa olet! Pinkkejä kukkia siihen tuli, avautuivat heti seuraavana päivänä, kun kastelin hiukan reilummin.

    VastaaPoista