torstai 23. kesäkuuta 2011

Lasikulho ja vinkki


Jonkin aikaa sitten hajotin jalallisen kynttilämaljakon. Se oli sellainen päivä, että kaikki tuntui kolahtavan johonkin, joten olisi pitänyt ymmärtää, ettei kannata lasiesineitä paljon siirrellä. Harmitti tietysti. Joitakin viikkoja sitten sain parilla eurolla uuden, tosin aivan erimuotoisen jalattoman maljakon. Eli ainoa yhdistävä tekijä on lasi, mutta ajattelin, että tälle maljakolle sitä vasta käyttöä löytyykin. Keittiössä ovat nyt sipulit/valkosipulit esillä ja vihreä vaihtuu sen mukaan, mitä menussa on tarjolla milloinkin... Viikonloppuna suunnittelen tekeväni Jamie Oliverin perusrisottoa herkkusienien kanssa, joten varsiselleri on tarpeen.

Vielä vinkiksi sellainen, että puiset leikkuulaudat ja vastaavat saa uudistettua helposti ihan kotoisin keinoin. Naarmuja ja kosteusläiskiäkin (lähinnä kahviläikkiä, joilla on taipumusta kyllä värjätä, jollei niitä tule heti pyyhityksi) tulee meillä ainakin tämän tästä. Eli ensimmäiseksi kevyt hionta. Seuraavaksi hiukan ruokaöljyä talouspaperiin ja sillä sivellään kevyesti öljyä puun pintaan. Tietysti vain sen verran, että se imeytyy kunnolla. Hetken, jos antaa kuivahtaa/imeytyä, ei tarvitse pelätä rasvatahroja. Pienet naarmut ja tahrat ovat poissa. Syvemmät naarmut vaativat tietysti kovempaa hiomista. Kuvassa oleva leikkuulauta on Ikean perusmallia. Se on ostettu monta vuotta sitten, mutta nopeiden kunnostusten myötä jatkaa elämäänsä uuden veroisena edelleen. Kätevintä on se, ettei tarvitse ostaa mitään kallista huonekaluille tarkoitettua öljyä. Sen kuin vain ottaa lorauksen salattiöljypullosta... (Ainoa, mikä täytyy huomioida, on se, että puun väri hieman tummenee öljytessä.)

Ai niin, hyvää juhannusta varmuuden vuoksi jo tänään! Täällä juhannus ei tunnu ikinä miltään. Vaikka yöt ovatkin hieman tavallista lyhyempiä, tunnelmaan on vaikea päästä.

2 kommenttia:

  1. Lihapullakaupasta saa halvalla(!) lautoihin tarkoitettua öljyä, joka on toiminut hyvin. Sanovat, että nuo ruokaöljyt saattavat härskiintyä.

    Terkkuja juhannustunnelmista! Sadetta on luvattu, eli ihan oikeaalta juhannukselta tuntuu :)

    VastaaPoista
  2. Ei kai ne kovin kalliita siellä ainakaan ole (ja voi syödä lihapullatkin melkein samaan hintaan ;P - miten lie tuokin taas lipsahti), mutta ei mulla kyllä ole ikinä ollut ongelmaa tavallisenkaan öljyn kanssa. Eri asia tietysti, jos nyt ihan huonekaluja alkaisi käsitellä, siihen on hyvä olla asiaan tarkoitettu öljy. Mukavaa juhannusta - olis hauska olla teidän kanssa siellä (oletan osastotunnelman olevan aika hyvä):D!

    VastaaPoista