Potilas

Torstaina korva-nena-kurkku-lääkäri totesi, ettei nenän murtuma olekaan symmetrinen ja vaatii kuin vaatiikin korjausta. Yliopistollisesta sairaalasta kun oli kyse, tutkimuksen lopuksi lääkäri otti vielä monta valokuvaa joka puolelta. Lasten nenät eivät kuulema murru kovin helpolla, joten kai opetusmateriaalia on kerättävä silloin, kun sitä on saatavilla.

Leikkaus meni hyvin ja potilas oli todella reipas. Hiukan tietysti jännitti, tekeekö jokin kipeää. Edellisen päivän verikoe ei ollut ihan paras aloitus. Lastensairaalassa kuitenkin tietävät, miten kaikessa voidaan kipua minimoida, joten päivän päätteeksi potilas sanoi, että mikään ei tehnyt missään vaiheessa kipeää. Lääkärit ja hoitajat juttelivat todella kivasti lapsille. Siitä iso plussa, varsinkin, koska henkilökuntaa oli suhteellisen vähän ja työtä aika tavalla.

Nyt on sitten nenä kipsattuna. Se on sisältä täynnä tuppoja ja allakin vielä hiukan suojaa. Kipsi ei niinkään harmita, tupot nenän sisällä sitä vastoin ärsyttävät. Torstaihin saakka on niitä kestettävä.

Leikannut lääkäri oli sitä mieltä, että hän sai nenän korjattua. Murtunut kohta ei ollut onneksi vielä luutunut paikalleen. Siitä hiukan varoiteltiin, koska lapsilla kuulema murtumat saattavat luutua jo viidessä päivässä. Nyt vain sitten odotellaan. Ja toivotaan, ettei potilas tee kuperkeikkoja, kärrynpyöriä tai muunlaisiakaan kieppejä pariin viikkoon. Toistaiseksi vaakataso on tuntunut parhaalta, mutta ennustan, että parissa päivässä sekä vauhti, että vaarat lisääntyvät.

Kiitos muistamisesta!

Kaikenlaista

Aikaero:

Kännykkä oli näköjään jäänyt itäisemmälle aikavyöhykkeelle. Herätyskello-funktiolla sellainen kostautuu ikävällä tavalla. Luulin jo suihkuun kiirehtiessäni, että rannekelloni jätättää, vaikkei patterin vaihdosta ole edes pitkä aika, mutta sitten huomasin nousseeni kuuden sijasta jo viideltä. Ihmekös tuntui herätessä, että hiukan lisää unta olisi tehnyt hyvää... Tämä on aamu-uniselle sarjassa niitä tumpelointeja, joita ei tule tapahtumaan toistamiseen.

Kielirajalla:

Pyysin, että uuteen henkilöllisyystodistukseeni kirjattaisiin virallinen sukunimeni tavanomaisen käytännön, eli tyttönimen, sijasta. Eilen virkailija soitti mielestään hyviä uutisia. Hänellä on lupa tehdä nimenvaihto, kunhan vain ensin toimitan hänelle avioliittotodistuksen, joka on käännetty paikalliselle kielelle ja jossa on täkäläinen apostilla. Vetosin tietysti siihen, että EU:n alueella virkamiesten velvollisuus on ottaa vastaan kaikki viralliset EU:n alueella toimivien virkamiesten kirjoitettamat dokumentit. (Ensinnäkin ne on suomesta jo virallisesti käännetty ja apostillattu saksaksi, mikä sattuu kuitenkin olemaan täkäläisittäinkin kolmas virallinen kieli). Vastaus:"Kyllä-tietysti-mutta-tarvitsen-silti-ne-käännökset-ja-täkäläiset-vahvistukset."

Jäin miettimään, että kannattaako mokoman nimiasian takia laittaa muutamaa satasta palamaan käännösten ja leimojen vuoksi. Tiedän, että se oikea vaihtoehto, joka tarkoittaa sitä, että vaatisin, että ne paperit on otettava vastaan, olisi missä tahansa muualla sopivaa, mutta täällä se aiheuttaa vaan epämukavan tilanteen, koska kieli on oikeasti arka asia. Toiseksi se on sellainen asia, että siinä kiistassa vetää aina lyhimmän tikun. Vaihtoehtoja on siis vain kaksi, maksan käännöksistä ja leimoista, tai pidän tyttönimeni. Taidan valita viimeisen. Se tulee halvemmaksi. Mitä sillä sitten on väliä, jos passi ja henkilöllisyystodistus eivät käy yksiin. Eipä niitä kukaan taida samalla kertaa tarkistaa.

Olen hiukan kantanut syyllisyyttä siitä, että ajokorttia ei tullut silloin aikoinaan vaihdettua oikealle uudelle nimelle. Se tuntui silloin ensialkuun turhalta, kun silloinkin paikallinen henkilöllisyystodistus oli edelleen tyttönimellä. (Vasta viime vuosina valtion rekisteröintisysteemiin on tullut sellainen vaihtoehto, että naisella voi olla miehensä sukunimi. Silloin sellaista ei ollut olemassakaan. Joitakin vuosia sitten tänne palattuamme siinä kaupunginosassa, jossa ensimmäiseksi rekisteröidyimme, se ei ollut vielä silloinkaan mahdollista.) Mutta, mitäpä tässä nyt sitä ajokorttia murehtimaan. Sehän sopii edelleen uuteenkin henkilöllisyystodistukseen.

Askartelua:

Kiva juttu odottaa tekemistä. Laitan kuvia, kun saan jotakin ajoiksi.

Nyt olen jälleen oikeassa aikataulussa, joten mukavaa työpäivää itse kullekin!

Kesän ensimmäiset

Naapuri toi illalla nipun puutarhansa ensimmäisiä retiisejä. Oli ihan pakko kaivaa kamera esiin. Retiisi on huippuhyvää raastettuna salaatin seassa. Muutenkin näyttää, että puutarha kukoistaa tänä vuonna. Ensimmäinen kierros pinaattisadosta on kuulema valmista kerättäväksi ensi viikolla.

Tänne oli tullut täysi kesä sillä aikaa, kun me olimme lomalla. Joka paikka vihertää. Eilen kävin iltalenkillä. Ohitin miljoona kukkivaa koiranputkea ja niittyleinikkiä. Puron rannassa tuoksui ihan lapsuudelle.

Lempiväriä

Että sattuikin perjantaina puistossa. Tämä kuva on tältä päivältä. Diagnoosina aivan juuresta murtunut nenä. "Symmetrisesti murtunut," lohdutti yliopistollisen lastensairaalan lääkäri katsottuaan röntgenkuvia. Loppuviikosta turvotus on toivottavasti laskenut ja korva-nenä-kurkkutautien lääkäri tähystää nenän, jotta selviäisi onko rusto kuitenkin niinkuin sen pitääkin. Jos ei ole, niin jotakin täytyy kuulema tehdä. Jää siis nähtäväksi.

Kuvassa värit eivät ihan päässeet oikeuksiinsa. Livenä nenän vierukset ovat vihreät, silmien alapuolella vaaleaa sinistä, luomet jonkin verran tummemmat violetinpunaiset kuin kuvassa. Turvotusta ihan kiitettävästi, silmät ovat paria kokoa pienemmät kuin tavallisesti ja silmien väli suhteettoman leveä. Ihmetteleviä katseita on saatu osaksemme itse kukin. No, onni onnettomuudessa on se, että liila sattuu kuulema olemaan lempiväri. Jotakin positiivista sentään.

Kotona

Pääsiäisloma kului kovin nopeasti. Oli ihana olla reissussa. Näin kahden viikon aikana kevään tulon ja lentokenttämatkalla lopulta jopa isoja alueita leskenlehtiä. Perheen kanssa saatiin viettää paljon aikaa yhdessä.

Työjutut menivät reissun aikana hyvin purkkiin ja siitä jäi oikein mukava fiilis. Tuntui, että tähän aikaan vuodesta on huomattavasti enemmän energiaa kuin kesäisin. Kokeiluluontoinen testi onnistui siis hyvin, joten joskus toistekin voisin tehdä vastaavanlaisen kevätmatkan.

Taas ollaan kotona. Lennot menivät hyvin, jopa hieman etuajassa. Aikaeron vuoksi nousin jo ennen naapurin kukon kiekaisua ja ehdin tehdä muutamia työjuttuja jo ennen muiden heräämistä. Hiukan näköjään paineita tulevista viikoista. Laskeskelen selviäväni kunnialla, mutta mielessäni toivoisin jo siirtyneeni kesäkuun alkuun.

Huomenaamulla vain uudella puhdilla uusiin askareisiin. Ensin kuitenkin vielä toinen pääsiäispäivä. Aurinko paistaa lämpimästi - luvassa hellettä. Taidan kaivaa sandaalit kaapista.

Hyvää pääsiäistä!

Evankeliumeiden pääsiäispaketti sisältää sekä Jeesuksen kuoleman, että myös ylösnousemuksen. Aina käsikädessä. Ilman toista toinen olisi jäänyt tarkoituksettomaksi. Kuolema ilman ylösnousemusta olisi jättänyt sovituksen voiton sinetöimättä. Ylösnousemus ilman ristinkuolemaa taas olisi ollut merkityksetöntä, koska pelkkä ylösnousemus niin ihmellistä kuin se onkin, eli olisi tarkoittanut sen kummempaa.

Kuvitella, että muutamassa päivässä ehti tapahtua niin paljon niin tärkeää. Ihmeellistä on sekin, että niistä samoista tapahtumista puhutaan ja niitä juhlitaan ihan samalla innolla nyt kuin reilut kaksi tuhatta vuotta sittenkin. Ihmisten ajatukset vanhenevat aikanaan ja lopulta jäävät vain tarinoiksi historiaan. Jumalan ajatukset taas ovat sellaisia, että ne soveltuvat kerrottavaksi yhä uudelleen, koska niissä on elämää koskettava ja muuttava voima!

Hyvää pääsiäistä - ristin ja tyhjän haudan juhlaa!

Maalla

Blogspot heitti kuvat väärään järjestykseen, mutta eiköhän tarinointi onnistu siitä huolimatta. Siskollani ja hänen perheellään on maatila. Saimme viettää aikaa siellä. Siskon, hänen miehensä ja serkkujen kanssa oli oikein mukavaa. Tyttö oli siskolle paras navettakaveri - valmis lähtemään keikalle mihin aikaan tahansa.

Serkkupojilla on molemmilla hauskat, omanlaisensa jutut. Autossa ottamani valokuva liittyi hyvin asialliseen keskusteluun. Kyselin, miten uudessa päiväkodissa menee. Hyvin kuulema, mutta joskus VIISAUS unohtuu ja sitten tehdään sellaista, mitä ei pitäisi, kuten paukutetaan tyynyllä kaveria tai joku saattaa tönäistäkin toista. Harvoin lapset ovat yhtä rehellistä itsekritiikkiä omaavia, kuten tämä analyytikko. Luulen, ettei edes tarhan tädit voi sellaisesta satunnaisesta viisauden puutteesta hermostua. Unohtuuhan viisaus silloin tällöin aikuisiltakin, jos ihan rehellisiä ollaan.

Työhön liittyvät jutut ovat sujuneet mukavasti matkan aikana.

Lomalla

Ei Crocksit ihan kuulu tämän loman säähän, mutta en ole ehtinyt paljon valokuvaamaan. Kaikenlaista on jo ehditty muutaman päivän aikana - otettu mysteerisuunnitelman kolmanneksi viimeinen askel, viimeisimpänä ajettu reilun 600km ajomatka ja nähty kolmen valkoisen karitsan syntyminen.

Huomasin tullessani, että en ole nähnyt tätä vuoden aikaa näillä leveysasteilla kuuteentoista vuoteen. Kuulostaa hiukan vanhalle. Erikoiselta täällä näyttää, en muistanut, että luonto on täällä näinkin kauan talven ja kesän välitilassa. Tasapainoksi vuosien kulumisen suhteen täytyy sanoa, että uimahallin täti kysyi minulta kassalla olenko nuori tai opiskelija... Hahah, liekö oli silmälaseissa jotakin vikaa tai sitten tilanne vain hämäsi, kun isäni ja tyttäreni kanssa olin liikkeellä ja isä halusi maksaa liput.

Parhaat naurut sain kuitenkin tänään, kun kenkäkauppias yritti myydä, minulle numeroa liian suuret kengät sillä verukkeella, että jalkani vielä saattaisi kasvaa... Aivan totta, uskokaa tai älkää, mutta ihan kaikkea ei sentään voi ottaa edes kohteliaisuutena. Järkevin selitys kommentille oli se, että hän yritti ilmeisesti (epätoivon vimmalla) saada minut ostamaan kyseiset kengät. Ihan summassa tulevat ikäveikkaukset menevät omaan kategoriaansa. Joku suhteellisuuden taju on oltava niiden vastaanottajallakin.

Lomatunnelmaan

Niin se pääsiäisloma vaan lopulta koitti. Iltapäivä tuli hiukan nopeammin kuin kuvittelin, mutta loma alkakoon NYT. Alan pian pakata matkalaukkuja. Sitä ennen kuitenkin silitän pyykit ja ostan pitkähihaisen paidan lyhythihaisen mekon alle... Vaatetuksen suhteen minua hiukan hämmentää tällä kertaa se, että suuntana on palata melkein kesästä talveen. (Täällä on lähes kaksikymmentä astetta lämmintä tänään.) Ei oikein tiedä, miten olisi järkevintä varustautua. Epäilen kuitenkin, että sää tuntuu hyvin todelliselta heti, kun astuu lentokentän ulko-ovesta muutamaan plusasteeseen ja loskaan (???). Vai mitä siellä on odotettavissa???

Kiinalaista vaaleanpunaista kielirajalla

Näistä työpaikan pihapuusta taittamistani oksista tulee ihan mieleen Kiina. Kiinalaista vaaleanpunaista tai pinkkiä enemmänkin. Outo mielleyhtymä, koska en ole edes käynyt ikinä siellä. Savesta askarrelluille pupuille löytyi käyttöä pajukranssin koristeina. Ne sopivat säyviltään vaaleanpunakukkaisten oksien seuraksi. Selvisin tästä päivästä ihan kiitettävästi. Oksat olivat hyvä palkinto.

Olen varmasti jo aiemminkin maininnut, että täällä kielirajalla on välillä hiukan kireät tunnelmat. Tänään koululainen kertoi opettajan suuttuneen ranskaa puhuneelle pojalle. Opettaja oli kuulema sanonut, että poika voisi kirjoittautua sisälle jonnekin ranskankieliseen kouluun ja mennä sinne loman jälkeen, koska hän ei kuulema halua nähdä poikaa enää. Koululainen totesi, että se oli kyllä opettajalta aika pahasti sanottu, ja jatkoi: "Ajattele, äiti, jos mä olisin siinä alkanut puhua ranskaa. Siinä olisi kyllä käynyt köplästi." Joskus voi olla kätevää olla osaamatta maan toista kieltä. Väärässä seurassa osaavalle voi käydä köplemmin kuin osaamattomalle.

Kesähelteet ja viime hetken kiire

Eilen oli melkein hellepäivä. Tyttö piti sandaaleita ja kesätoppia ja uitti jalkojaan vesivadissa parvekkeella. Minulla ei ollut ihan niin lämmin, mutta olin ilman takkia ja käytin kesäkenkiä ilman sukkia. Kyllä kevät on ihana, ei sitä voi muilla sanoilla kuvata.

Nyt on pari päivää vielä lähinnä pelkkä survival mood - fiilis, kun on enemmän muistettavaa ja tekemistä kuin kellossa tunteja, mutta ajatus matkasta lentokentälle tuntuu jo hyvälle. Asennoidun niin, että siihen mennessä kaikki, mikä pitääkin, on tarpeeksi valmista ja ajankulu pysähtyy yhtäkkiä ajattomaksi, kuten lentokentillä sillä on tapana tehdä. En oikein tiedä, miten sitä tunnelmaa kuvaisi, mutta minusta lentokenttien tunnelma on aina hiukan erikoinen. Kenttä on jotenkin kuin oma pieni maailmansa, jotenkin irtonainen todellisuudesta. Ehkä se liittyy lomalle/lta siirtymistunnelmaan???

Se siitä, nyt on parasta aloittaa päivän työt.

Huipentuma

Talkoolaisperheellä alkaa aika käydä vähiin. Ilmeisesti hiukan loppua keskenkin. ;-)

Sinitakkinen pääsi tänään työpaikan pihalla suureen seikkailuun italialaisessa seurassa. Välillä oli keppi ja ämpäri kädessä, välillä haulikko, myöhemmin kulkuvälineenä lautta. Projektin nimi oli kanadanhanhien munien tuhoaminen. Niitä raakkujia on siunaantunut ylenmäärin. Haitaksi asti, koska koko lammen ympäristö on lähinnä käyttökelvotonta jätösten takia. Tämän päivän seikkailun seurauksena ilmeisesti muutama paistikin päätyy jonkun ruokapöytään. En tiedä, tuliko untuvaisen lemmikin löytymisestä jotakin, koska en ehtinyt kutsusta huolimatta enää illalla käydä tarkistamatta lopputilannetta. Sisältä ikkunasta kun projektin etenemistä sivusilmällä palaverista käsin seurailin, olin huomaavinani italialaisen päätekijän olevan yhtä innoissaan saamastaan metsästysseurasta.

Orkidea

Viikonloppuna orkidea alkoi lopulta kukkia.
Odotus oli pitkän sitkeä, mutta se palkittiin.
Mukavaa alkuviikkoa!

Kahdestaan

Avioliitto on siitä jännä juttu, että sitä ei koko aikaa pohdi tai muutenkaan jatkuvasti asiana arvioi, on vain sellainen yleisen tyytyväinen ja elämä sopivan tavallista ja sujuvaa. Sitten taas välillä tulee pysähdyttyä ja tehtyä tilannearvioita. Esimerkiksi sellaisia sen tyylisiä, kuten: "Ollaanko me tyytyväisiä elämäämme?" tai "Mitä sinä toivot seuraavalta muutamalta vuodelta?"... Sellaiset: "Mitä sinä siitä ja siitä asiasta/suunnitelmasta tms. ajattelet?" ovat taas päivittäisiä pikatarkistusjuttuja, joita tulee kyseltyä tämän tästä puolin ja toisin. Mistäs sitä muuten tietäisi, mitä toisen päässä liikkuu, kuin kysymällä ja kertomalla?

Viime viikkoina olen miettinyt, että kyllä sitä saa olla hurjan kiitollinen, että tietää kulkevansa kahdestaan samaan suuntaan. Molemmat oman luonteisinaan, mutta yhtä köyttä vetäen. Ehkä suunnan säilyttämisessä paras asia onkin juuri jatkuva molemminpuolinen puhuminen ja ne pienet päivittäiset tarkistukset. Kummankin on aika paljon helpompi joustaa tai sopeutua pikkujutussa, kuin odottaa asioiden kasautumista ja joutua miettimään strategiaa vasta sitten. Silloin niitä suurempia tilannearvioita tehdessä todeta tyytyväisenä, että mikäs meillä tässä on ollessa. Taas ollaan menty eteenpäin ja kasvettu taas yhdessä pikkuisen. Ja sitten vain jatketaan matkaa. Kiitollisina toisistamme.

Juhlat

Juhlat juhlittiin kerrankin oikeana päivänä. Vieraina oli muutamia työkavereiden perheitä ja Köykät myös. Tyttö sanoi illalla nukkumaan mennessään, että nämä olivat ihan parhaat synttärit. Syömiset keskittyivät lasten itse itselleen tekemiin jäätelöannoksiin. Aikuisille tarjolla oli suklaakakkua jäätelön kera.

Lapset keksivät keskenään mukavaa tekemistä, aikuiset saivat jutustella keskenään. Meillä on hyvä työporukka ja yhdessäolo on mukavaa. Lapset ovat toisilleen hiukan kuin lisäserkkuja tai adoptoituja iso-/pikkusisaruksia, kun jokaisen oikeat sukulaiset asuvat kaukana.

Aprillia, aprillia!

Ihmettelin koulurepun vieressä olevaa hopeanväristä kirjekuorta. Kuulin, että se on joulukortti opettajalle. Kurkistin, mitä kortin sisällä lukee:

Päivää, opettaja ...!
Tämä on lahja, koska sinä olet minun opettajani.
ja tämä on aprillipila... HAHAHA aika hauska, eikö?
Terveisin...

Hyvää aprillipäivää!