lauantai 10. lokakuuta 2015

Cushions and candles



Laitoinkin jo aiemmin ohjeet tähän tyynynpäälliseen. Nyt alkoi tuntua siltä, että tarvittiin jo hiukan syksyisempiä värejä ja niitähän tuossa printissä on ihan riittämiin. Laskeskelin mielessäni, että reilun kuukauden päästähän tässä saa alkaa miettiä jouluisempia juttuja... Aika kuluu nopeasti! Eilen huomasin, että monet joulublogitkin ovat jo aloittaneet... Itse en ole ihan niin fiiliksissä vielä. Ensin hiukan syksyä vielä mieluummin. Syksy on ihana niin pitkään kuin aurinko paistaa ja puissa on keltaiset lehdet... Pimeä tulee nyt täälläkin iltaisin jo hiukan aikaisemmin. Hyvä syy sytytellä kynttilöitä. Kynttilöistä mietin muuten joka syksy, että voisin ostaa välillä värillisiäkin. Usein olen sitten kokeillut, mutta lopulta palaan aina takaisin vitivalkoiseen. Valkoisen kynttilän valo on vaan parasta. Tänä vuonna olin järkevä ja päätin jo ajoissa, että turha taas kokeilla, kun tiedän lopputuloksen jo valmiiksi. On se tietysti hiukan hassua käydä sama keskustelu oman pään sisällä joka ikinen vuosi, mutta minkäs sille mahtaa, että välillä äityy pään sisällä melkein väittelyksi... ;)

----

I already posted DIY instructions for these cushion covers. Yesterday I thought it was time to dress a living room in autumn-like colors. That colorful print is strong enough without being overpowering. I counted that in a month or so, it's almost time for Christmas decoration! Yesterday I noticed that many Christmasblogs have also started their season... I don't feel that it quite yet, because bit of autumn does me good. (At least as long as the sun shines and leaves are colorful, hah!) I have noticed that it gets earlier dark in the evenings. Also in the mornings it takes long for the sun to come up. But that just gives a good reason to light a candle already for the breakfast table. Almost every year at this time I get into a temptation to buy few colored candles. After trying them out, however, I always return back to white. The light of a white candle is just better and clearer. This year I was smarter and decided not even to try. It's bit funny though to realize that one has exactly the same "conversation" inside one's head every single year... ;)   

2 kommenttia:

  1. Tosi nätin pirtsakat värit on tyossa tyynyssä - tuo kivan syksyisen olon! Minulla on sama kynttilöissä - se valkoinen tuo hyvon ja puhtaan tunnelman :)
    Hyvää viikonloppua toivotellen,
    Nina

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Niin eikö ole jännä, miten kynttilän väri vaikuttaa!!! Kivaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista