sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kirpputori, kukkakauppa ja häkkilinnut




Olen etsinyt jo pitkään kauniin muotoista valkoista kastikekulhoa. Lopulta tärppäsi 1,50€ hintaan. Lasituksen alle on muutamaan kohtaan tullut hieman värjäymää, mutta se menee pelkästä patinasta, koska kastiketta en edes ole aikonut kulhoon laittaa. Tarkoitus oli istuttaa siihen joku pienikokoinen kasvi. Alkuperäinen idea oli kukkiva kasvi, mutta niitä ei sitten kukkakaupassa ollutkaan minijoulutähtiä lukuun ottamatta. On vasta marraskuun ensimmäinen viikko, joten joulutähti tuntui hiukan kiirehtimiseltä.

Kukkakauppaan oli kuitenkin tullut hyllykaupalla joulukoristeita, joten ihan pelkällä viherkasvilla en kierroksestani selvinnyt. Etsin hopeanväristä lintua, mutta lopulta päädyin punaiseen. Olkoon se nyt sitten joulunodotuksen alkua... Lintu kiinnittyy klipsillä.

Mietin hetken aikaa, ostaisinko muutaman samanlaisen linnun joulukuuseenkin, mutta sitten ajattelin, että niistä tulee varmasti vain harmia. On minulla ollut joskus ennenkin sellaisia enemmän undulaatin näköisiä koristelintuja. Mutta tämä pieni peipponen muistuttaa minusta liikaa sitä kuuluisaa joululaulua Etnan juurelta. Se on ihan järkyttävä tunnelmanpilaaja kauniiksi lauluksi, jos viettää joulua ulkomailla. Olkoonkin vaikka oikeasti kotona ja oikeasti tyytyväisenä, mutta kaukana silti. Se on saanut minulle niin monessa paikassa palan kurkkuun joka kerran kesken muuten hyvän tunnelman, että minun on parasta jättää loput pikkulinnut muiden ostettavaksi. Että ihan häkissä ulkomailla! Sillä runoilijalla on täytynyt olla jotakin muutakin harmia, kuin pelkkä jouluinen koti-ikävä.

2 kommenttia:

  1. Joo, ei mitään häkkejä ja lintuja teidän joulua pilaamaan. Vaikka minä en kyllä joulusta selviä ilman sitä biisiä ja kyyneleitä. äiti

    VastaaPoista
  2. Joo haikea on se joululaulu...saa palan kurkkuun ihan kotimaassakin:), mutta niin se laulu vaan jouluun kuuluu. Kaunis asetelma ja ihanan kastikekulho.
    t: Sarita

    VastaaPoista