On a gray day

Kylläpä tulikin harmaa ja sumuinen aamu heti syyskuun alkuun! Kesän jäljiltä orkideat ovat vielä täydessä kukassa, mutta aloitin kynttiläkauden jo viikko sitten. Sain äskettäin lahjaksi Rituals-tuoksukynttilän. Tuoksu on nimeltään Sweet Sunrise. Siinä on appelsiinia ja seetripuuta. Sopii hyvin syksyn fiilistelyyn. 

Tällä hetkellä tuntuu, että olohuoneen järjestyksessä mättää joku juttu, mutta en tiedä mikä. Olisko se ihan vain vuoden ajan vaihtuminen!?! Eipä olisi ensimmäinen kerta, heh. Se taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että aina kun vuodenaika vaihtuu minun täytyy hiukan pyöräyttää jotakin ylösalaisin. Sitä ennen kuitenkin sohvan päällyset on vielä pestävä. Kesällä valkoinen sohva likaantuu ihan helpoiten. Veikkaan, että se on seurasta yhdistelmästä paljaita jalkoja ja aurinkorasvoja.

----

It's such a gray and foggy day today! My orchids are still blooming with full energy, but I decided that it's time to begin with a candle season. Actually I decided that already a week ago. I was given a Rituals scented candle as a gift recently. The scent is Sweet Sunrise. It smells like orange and cedar tree, a perfect combination for approaching the autumn. I love it! 

Right now it seems to me like something would be "wrong" in the living room decoration, but I can't put my finger on what it exactly is. Perhaps it's just the change of the season!?! That wouldn't be the first time, ha! However, before anything fun happens the covers of the couch must be washed first! The combination of bare feet and sun blocker stains the white material rather quickly.     

Moustaches on a cake and what I like about routines

Miehellä oli syntymäpäivä elokuun lopussa. Kakkureseptiä vaihdettiin moneen kertaan ja lopulta päädyttiin ihan simppeliin klassikkoon. Kaakaon ja kahvin yhdistelmä ei koskaan petä. Tavallisiin mokkaneliöresepteihin verrattuna laitan aina kaksi tai kolme kertaa enemmän kaakaota sekä taikinaan että myös kuorrutukseen. Tytön ostamat viikset olivat hauska idea kakunpalojen koristeeksi.

Muuten se synttäripäivä menikin tytön kanssa sairaalassa rampatessa. Aamulla yksi lääkäriaika, iltapäivällä piikitys ja toisen lääkärin tapaaminen. Alkaa tosin olla jo sen verran rutiinia hommassa, että kohta osataan silmätkin kiinni kulkea sairaalan käytävillä. On varmaan hiukan kyseenalaista kehuskella, että osaa sairaalassa suunnistaa paikkaan kuin paikkaan, hmm. Mieluiten tietysti koko paikka olisi täysin vieras, mutta jos ei tilanteelle mahda mitään niin tylsästäkin asiasta on kiva löytää hyvät puolet. Itse asiassa odotin ensimmäisinä viikkoina eniten sitä, että hommaan tulee rutiini. Rutinoitumisessa on nimittäin se hyvä puoli, että silloin ajatus lepää. Nyt ollaan siinä pisteessä, ja se tuntuu todella paljon paremmalta kuin mitä silloin ensimmäisten viikkojen aikana, kun koko juttu oli ihan uusi.

----

My husband had his birthday in the end of August. Cake recipes were changed several times, but finally an old simple classic it was. The combination of cocoa and coffee never disappoint. Anyway I think the moustaches were a great idea. Our daughter had bought them somewhere and wanted to use them for this occasion. 

Otherwise most of that birthday was spent at the hospital as our daughter had several appointments scheduled on the same day. If it didn't sound totally weird, we could boast about finding our way in the hospital eyes closed by now. Honestly, during those first weeks I was totally looking forward to the time we'd feel some routine with that matter. The benefit of a routine namely is that one can do a thing without thinking too much about it. It's almost like letting one's mind rest a little. And yes, I was right about the routine, now it does feel much better than during those few weeks when everything hit us by surprise.  

Pumpkin soup and bread rolls with parsley and cheese

Kurpitsakeitto ja sämpyläboston! Syksy tuo taas soseutetut vihanneskeitot mukanaan, jee! En tosin tiedä, onko nuo mun kaksi rakasta ruokailijaa niin kovin innoissaan tästä keittojutusta. Itse voisin syödä sosekeittoja läpi vuoden, mutta syksy on tähän asti paras tekosyy, mitä olen keksinyt. Muina vuodenaikoina joudun selittelemään enemmän, jos alan tarjoilla niitä kovin usein. Olin kyllä nytkin ruokaa laittaessani kuulevani jotakin pientä mutinaa, että miks kaiken täytyy aina olla niin terveellistä... Heh, sämpyläboston onneksi pelasti tilanteen! Itseasiassa juusto missä ja miten tahansa aina pelastaa tilanteen noiden kahden kanssa.

En tiedä, mistä olen joskus sämpyläbostonin reseptin kirjoittanut muistikirjaani, mutta tässä tulee mun sovellus noin uunipellilliselle (n. 15-20kpl). Taikina tehdään ihan tavallisten sämpylöiden tapaan, mutta siihen ei lisätä rasvaa. Ainekset: 5dl lämmintä maitoa, 50g hiivaa, 2 1/2tl suolaa ja n. 10dl vehnäjauhoja. Taikina kohotetaan liinan alla kaksinkertaiseksi. Sitten se jaetaan kahteen osaan, jotka kaulitaan levyiksi. Päälle levitetään aina ensin n. 20g sulatettua margariinia/voita, ripotellaan 100g juustoraastetta ja sitten 1 1/2dl hienonnettua tuoretta persiljaa. Levyt rullataan ja leikataan paloiksi. Ne laitetaan leivinpaperilla päällystetylle uunipellille vierekkäin. Kohotetaan liinan alla ja paistetaan n. 200 asteessa n. 20min. Maukkaita kasvissosekeiton seuraksi! Laitoin muuten loput pakastimeen, kun nämä kelpuutettiin koulueväiksikin.

----

Pumpkin soup and fresh bread rolls with parsley and cheese! The fall brings soups back to my kitchen! I'm so exited, but to be honest I could actually eat them several times a week all year around. However, my favorite two dinner mates are not so into soups that I could keep them on the menu that frequently. I think I overheard some tiny voice crumbling a little while I was cooking saying something like, why should everything be so healthy all the time... These bread rolls saved the good spirits at the dinner table though. Anything with cheese always does in my house. 

About fears and perspectives

Kerran joitakin vuosia sitten yhdessä ryhmäohjaustilanteessa jokaisen osallistujan piti valita sarjakuvakortti, mikä kuvaa omaa ongelmanratkaisutapaa parhaiten. Valitsin sellaisen kuvan, missä luuranko oli nostettu keskelle olohuonetta ja kaksi tyyppiä kiersi sitä suurennuslasit kädessä. En ole ikinä nähnyt parempaa kuvaa, vaikka vierustoveri siitä sitten vitsailikin, että hänen tietääkseen ihmiset yleensä pitää luurangot kaapeissaan... Olihan se hiukan koominen kuva, mutta ihan vakavasti minua kuormittaa enemmän asioiden välttely kuin niiden ajattelu. Monien mielestä se on turhaa hysteriaa miettiä pahinta mahdollista, jos se ei nyt ole käsillä. Itselleni se on kuitenkin ihan ehdoton osa vaikeidn asioiden läpi käymisessä. Kun on saanut ajatella asian loppuun asti, ehkä myös surra, kiukutella ja harmitella, niin sen jälkeen onkin helpompaa laittaa asiat oikeaan mittakaavaan, hyväksyä tilanne ja asettua taas olemaan. Sitten ei tarvitse pelätä pahinta, kun on senkin mahdollisuuden käynyt mielessään läpi ja ehkä jopa keksinyt joitakin keinoja, millä siitäkin selviää, jos se oikeasti toteutuisi. 

Tämä on tällainen henkilökohtainen yhdistelmä terapiaa ja teologiaa, heh. Terapiaa sen puolesta, että tiedän itse, miten oma tunnemaailmani toimii ja miten pattitilanteista pääsen parhaiten yli. Pidemmän kaavan mukaan, mutta lopputulos on itselleni parempi tasapaino kuin oikotietä pitkin. Teologiaa taas sen puolesta, että vaikka luotan Jumalaan ja hänen varjelukseensa, tiedän myös, että tässä maailmassa hankalat asiat voivat kohdata kaikkia ihmisiä ihan samalla tavalla. Vaikka uskon ja luotan, niin se ei ole takuu siitä, ettei pahoja asioita tapahtuisi. Se on kuitenkin takuu siitä, että Jumala on kanssani silloinkin, kun niitä tapahtuu. Se on ehkä juuri se tekijä, miksi lopulta uskaltaudun pelottavassa tilanteessa katsomaan pahinta tilannetta suoraan silmiin. Paitsi itse asiaa mietin silloin myös, mitä Jumalan läsnäolo elämässäni sitten tarkoittaisi, jos se ihan pahin ja pelottavin asia oikeasti tapahtuisi. Sen jälkeen yleensä helpottaa, vaikka prosessi vaatiikin aina asiasta riippuen aikaa ja sisältää epämukavia tunteita. Lopputilanne on kuitenkin luurangon kohtaamisen jälkeen paremmin hallinnassa kuin sitä vältellessä.
 

----

I'm sorry, no English translation this time. 

Flowers for September

Täällä alkoi eilen koulut. Sää on kyllä edelleen ihan kesäinen, mutta kummasti mieli kuitenkin siirtyy heti syyskuun ensimmäisen koittaessa useamman askeleen kohti syksyä. Harmitti, ettei kukkakaupassa ollut terävälehtisinä noita oransseja kukkia. En nyt muista, mikä niiden nimi on, mutta niistä on olemassa kauniimmankin näköisiä vähemmän pulleroita versioita. No, ei se mitään, haittaa. Muutamalla oksalla (siis parilla eurolla) saa nopeasti ruokapöydälle piristystä. Ja kukkia on sitten aina vaan yhtä kiva valokuvata. 

Ai niin, siellä koulussa on mennyt ihan kivasti, vaikka taas oli luokkaryhmät sekoitettu. Täällä vaihtuu kaikki opettajatkin joka vuosi, joten olisi kiva, jos kaverit saisivat pysyä yhdessä, ainakin silloin kun kaikki valitsevat saman linjan. Keväällä kysyin viimeisessä opettajan tapaamisessa, että miten uuden luokkajaon kanssa menee. Opettaja sanoi, että aakkosjärjestyksen mukaan laitetaan porukka puoliksi, mutta eihän se tuolla teidän tytöllä mitään haittaa, kun se tulee niin helposti kaikkien kanssa toimeen... No, sellaista sitä vanhempana kuulee mielellään, mutta teki hiukan mieli sanoa, että on se silti kivempi, jos saisi jatkaa parhaiden kavereiden kanssa. Maassa maan tavalla. Nyt kahden päivän jälkeen uusi luokka vaikuttaa onneksi ihan kivalle.

----   

The schools started yesterday. The weatherwise it's still summer, but strangely enough my mind always takes two steps towards autumn immediately at September 1. Clearly it was time for some autumn flowers. Couple of stems are a perfect transition rite to mark a new season, aren't they?

Yes, our daughter has had good two days at school inspite of groups having been divided again in a new way for this academic year. I totally appreciate the school system here, but sometimes I do wonder why so little attention is paid to keeping friends together even when they choose identical pathway of study. Last spring I carefully asked the teachers whether there might be any chances that the girl could continue in the same class with her two best friends. No, most probably not, because those who choose that particular pathway are listed alphabetically and the class division is made right in the middle, but don't worry, because your daughter gets easily along with everybody, so she won't have any problem with it, they said. Well, glad to hear that, I said. And swallowed the rest, namely, that it's still nicer if one is not separated from one's best friends. They were right of course, the new class is totally fine after the two days, but I still think that friendships should count at least a little, because to me following alphabets is just too random a method to be a rule for group formation.     

Lexington Home Fall 2016 Movie

Home Fall 2016 Movie

Lexingtonin Home Movie -klipit  on joka vuosi ihan ihania, eikö? Täytyy alkaa miettiä, mitä kivaa sitä syksyksi keksisi kotiin... Ehkä jotakin pehmeän sävyistä oranssiin vivahtavaa?

----

Lexington Home movies are every year so lovely, aren't they? It got me thinking about how to decorate for this fall... perhaps turning towards muted orange?