Odotellessa

Muumimukikeräilijän kokoelma kasvoi uudella mukilla Suomiloman aikana. Kotiin tullessa huomasin, että sehän sopii Marimekon mukien viereen ihan täydellisesti. Oikeastaan se vielä hiukan pehmentää tätä mustavalkoteemaa. Eipä tässä kuitenkaan mistään varsinaisesta asetelmasta ole kyse. Muumimuki on aktiivikäytössä, kuten kaikki muukin näillä hyllyillä ja patterin päällä hyllyjen alapuolella... Uusia tuliaisiksi saatuja keittiöpyyhkeitä kuitenkin säästelen. Ne odottelevat uutta keittiötä.

Kuva taitaa paljastaa pienen tosiasian. Hyllyt keittiössä keräävät kuin keräävätkin pölyä. Silti aion laittaa uudessakin kodissa osan astioista avohyllyille. Se on niin kätevää, kun perusastiat ovat käden ulottuvilla. Ja niin kotoisaa, kun kaikki ei ole kaappien ovien takana piilossa. Pölyjä pyyhin silloin tällöin, kun suurin osa astioista sattuu olemaan kerralla tiskikoneessa. Astiat itse eivät muuten ehdi ikinä pölyyntyä, koska niitä käytetään niin paljon.

Muuttoa odotellessa...

Oi kuusipuu!

Eilen kaiveltiin vielä askartelulaatikoita ja keksittiin käyttöä vihreälle huopapalalle. Se olikin odottanut sopivaa ideaa jo aika tovin. Askartelutarvikkeiden suhteen on typerää ostaa mitään, jollei idea ole jo valmiina mielessä. Toisaalta on yhtä typerää jättää ostamatta, koska silloin idean tullessa joutuu ensin lähtemään etsimään tarvikkeita, joita ei sitten kuitenkaan ihan helpolla aina löydä. Täältä ei varsinkaan, kun tuntuu, ettei täkäläiset kovinkaan yleisesti harrastele näpertelyä, joten tarvikkeita saa lähinnä vain erikoisliikkeistä, joita on hyvin harvassa. Aika dilemma siis. Uudessa asunnossa tulee olemaan kaksi kellaria, joista toiseen aiomme laittaa askartelutilan. Sitten ei ainakaan pitäisi tilanpuutteen tulla ihan heti vastaan tarvikkeiden ja välineiden säilyttämisen suhteen.

Ompelija haluaa sanella ohjeet joulukuuseen ihan omakätisesti:
* Ensin piirretään kaava. Sitten kiinnitetään se nuppineuloilla huopaan kiinni. (Huovan pitää olla kaksinkerroin.) Sitten leikataan se ja otetaan kaava irti. Sitten pistetään nuppineulat takaisin. Sitten aloitetaan ompelemaan käsin. Aina kun tulee oksan reunaan, laitetaan pieni helmi ja jatketaan ompelua. Sitten kun on kaikki ommeltu, laitetaan jotakin kuusen sisälle, että se pysyy pystyssä (esim. 2cm pala tyhjästä WC-paperirullasta). Tai sen voi laittaa roikkumaan. Ihan miten haluaa. Ja sitten se on valmis.

Hyvää marraskuista viikonloppua!

Vuoden ensimmäiset jouluaskartelut

Muutto on tulossa kuukauden päästä, joten ajattelin, että nyt on askarreltava, jos tänä jouluna aikoo ehtiä tehdä jotakin käsillään. Tällä hetkellä on sen verran stressiä työn ja opiskelun suhteen, että oikeasti ei ehtisi mitään ylimääräistä. Kerronpas tässä kuitenkin pienen stressinsietovinkin. Silloin kun "ei oikeasti ehdi mitään," otan jonkin pienen askartelujutun työn alle. Askarteluun on pakko ottaa välillä hetki aikaa, sillä se auttaa nollaamaan pään sisällön, koska sen aikana ei voi tehdä mitään "oikeasti hyödyllistä," mitä tekisi kuitenkin, jos ei tekisi jotakin ns. "hyödytöntä." Eli silloin, kun kiireen tunne tulee ihan mahdottomaksi, on parasta istua alas ja ottaa käsityö esiin ja antaa hetken yksinkertaisesti vain kulua. (Ja jatkaa vasta sitten siitä, mihin jäi.)

Ensimmäinen jouluaskartelu saatiin sunnuntaina työn alle arki-iltoja odottamaan. Kaapissa oli vielä pala ruskeaa pellavakangasta, joten sydämiähän siitä sai. Tyttö teki itselleen ison sydämen, kooltaan n. 20cmx15cm, minä taas kuusi pientä kooltaan n. 10cmx7cm. Ensin ompelimme ompelukoneella sydämet muotoonsa, käänsimme, silitimme. Tyttö laittoi hiukan täytettä omaansa ja ompeli pienillä pistoilla aukon kiinni. Minä jätin omani täyttämättä. Kangas on tarpeeksi paksua, joten mielestäni täyttö ei ollut tarpeen. Sitten vain valkoisella langalla koristepistot reunoihin. Nyt täytyy vielä käydä ostamassa jouluista koristenauhaa kiinnitystä varten. Ehkä punavalkoista?

Teetauko pidetty. Palaan takaisin Luukkaan seuraan. Tarkemmin sanottuna pelkkään muutamaan jakeeseen, joista on kirjoitettu selityksiä kirjakaupalla.

Ihmisen mittainen

Suomessa ollessani kuulin sunnuntaijumalanpalveluksessa todella hyvän saarnan murehtimisesta. Tai tarkemmin ottaen paremminkin siitä, ettei tarvitse murehtia. Teksti oli Jeesuksen vuorisaarnasta Matt. 6:25-34. Hyvän puheen tunnistaa siitä, että kuulijana alkaa itsekin pohtia kuunnellessaan.

Tekstikohdan viimeisessä jakeessa Jeesus sanoo: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä huolen itsestään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Tuli siinä kuunnellessa mieleen, että päivä taitaa todellakin olla ihmisen mittainen. Päivän ohjelman voi suunnitella aamulla ja monesti sen saa toteutettuakin kohtalaisen hyvällä hallinnan tunteella. Sen jälkeen tuleekin sitten rajat vastaan. Ihmisen kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä sen suurempaan elämänhallintaan.

Tekstin asiayhteys puhuu murehtimista elämän perustarpeiden täyttämisen suhteen. On niin inhimillistä ajatella ja suunnitella eteenpäin, yrittää luoda turvaverkkoja ja silti pelätä pahinta. Vuorisaarnan mukaan kannattaisi kuitenkin mieluummin elää päivä kerrallaan etsien "Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan." Jokainen annettu päivä on uusi mahdollisuus asettaa prioriteetit kohdalleen. Emme pysty elämään tänään huomista, mutta pystymme elämään tämän päivän vastuullisesti kohdistamalla tekemisemme vuorisaarnan mukaan. Sitten jäljelle jää Jeesuksen lupaus siitä, että kaikki muukin hoituu kuin itsestään ja siksi murehtiminen muuttuu tarpeettomaksi.

Aika vapauttava ajatus maanantaiaamuksi - elämän omavastuu kattaa vain päivän kerrallaan.

Kirpputori, kukkakauppa ja häkkilinnut

Olen etsinyt jo pitkään kauniin muotoista valkoista kastikekulhoa. Lopulta tärppäsi 1,50€ hintaan. Lasituksen alle on muutamaan kohtaan tullut hieman värjäymää, mutta se menee pelkästä patinasta, koska kastiketta en edes ole aikonut kulhoon laittaa. Tarkoitus oli istuttaa siihen joku pienikokoinen kasvi. Alkuperäinen idea oli kukkiva kasvi, mutta niitä ei sitten kukkakaupassa ollutkaan minijoulutähtiä lukuun ottamatta. On vasta marraskuun ensimmäinen viikko, joten joulutähti tuntui hiukan kiirehtimiseltä.

Kukkakauppaan oli kuitenkin tullut hyllykaupalla joulukoristeita, joten ihan pelkällä viherkasvilla en kierroksestani selvinnyt. Etsin hopeanväristä lintua, mutta lopulta päädyin punaiseen. Olkoon se nyt sitten joulunodotuksen alkua... Lintu kiinnittyy klipsillä.

Mietin hetken aikaa, ostaisinko muutaman samanlaisen linnun joulukuuseenkin, mutta sitten ajattelin, että niistä tulee varmasti vain harmia. On minulla ollut joskus ennenkin sellaisia enemmän undulaatin näköisiä koristelintuja. Mutta tämä pieni peipponen muistuttaa minusta liikaa sitä kuuluisaa joululaulua Etnan juurelta. Se on ihan järkyttävä tunnelmanpilaaja kauniiksi lauluksi, jos viettää joulua ulkomailla. Olkoonkin vaikka oikeasti kotona ja oikeasti tyytyväisenä, mutta kaukana silti. Se on saanut minulle niin monessa paikassa palan kurkkuun joka kerran kesken muuten hyvän tunnelman, että minun on parasta jättää loput pikkulinnut muiden ostettavaksi. Että ihan häkissä ulkomailla! Sillä runoilijalla on täytynyt olla jotakin muutakin harmia, kuin pelkkä jouluinen koti-ikävä.

Palapelistä

Yöllä oli satanut, mutta aurinko paistoi kirkkaasti koko lauantaipäivän. Tarkoitus oli lähteä uimahalliin ja askarrella pieniä jouluideoita kotona, mutta kaunis sää voitti ja päätimme lähteä puistoon. Puut olivat kaiken värisiä ja pudonneita lehtiä oli paksu kerros monessa kohtaa poluilla... Lämmintä oli +15 asteen verran eikä tuullut ollenkaan. Kamera jäi kotiin, joten kuvasin kännykällä. Kuvat ovat väreiltään lähinnä sellaisia 1000 palan palapelin kuvia... Palapelien luontokuvissa näkee harvoin luonnollisia sävyjä.

Alkuviikon Suomen matka sujui hyvin. Perheen kanssa oli ihanaa. Opiskeluasioiden suhteen vältyin lähes kokonaan puhumasta ruotsia, joten se oli helpotus. Ymmärsin onneksi kuitenkin kaiken, mitä minulle puhuttiin. Selvisin muutenkin ihan hyvin ensikertalaiseksi, joten seuraavan kerran en ehkä jännitä ihan niin paljon. Tiedekunnassa oli lämminhenkinen ilmapiiri ja hyvin ystävällistä väkeä. Ikkunoista näkyi Tuomiokirkko. Inspiraatio varmaankin vain virtaa, jos saa käyttää toimistoa sellaisella näkymällä.

Oli myös yksi hymyilyttävä hyvänmielen yksityiskohta. Menin kansliaan allekirjoittamaan viralliset paperit. Kanslisti tarkisti sähköposteitse jo ennalta antamansa oppilasnumeron ja sanoi lähtevänsä hakemaan "kirjaa." Hän palasi takaisin kantaen valtavaa, paksua, vanhanaikaista opusta, kooltaan ehkä 65cmx50cmx12cm. Aikansa kellertäviä paksuja lehtiä selattuaan kanslisti löysi oikean sivun, johon hän oli jo alustavasti kirjoittanut minun tietoni lyijykynällä. Hän kumitti lyijykynäjäljet pois ja pyysi minua kirjoittamaan tiedot omakätisesti kuulakärkikynällä. Ihmettelin toimenpidettä, ja kanslisti kertoi, että kaikki opiskelijat yliopiston perustamisesta saakka ovat kirjoittautuneet (kirjaimellisesti) suuriin kirjoihin. Harmitti jälkikäteen etten kehdannut ottaa kirjasta kuvaa. Tuollaiset traditiot ovat hauskoja säilytettäviä.

Sain ohjaajan toiveet tulevien kuukausien varalle. Tekemisen loppumisesta ei tule olemaan pelkoa. Onneksi nyt on viikonloppu, joten saan hiukan koota ajatuksiani ennen kuin jatkan tästä eteenpäin...