Aamiaisella

Mies leipoi aamupalalle teeleipiä englantilaisittain. Hyvää vihreää teetä, appelsiinimehua ja keitettyjä kananmunia... Ulkona hiukan auringon paistetta. Lupaava lauantaiaamu, eikö vain?

Scones (9 kpl)

225 g vehnäjauhoa
3 tl leivinjauhetta
suolaa maun mukaan
50 g voita
150 ml maitoa

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää voi palasina. Sekoita käsin, kunnes seos tuntuu "tasaisen hiutaleiselta." Lisää maito ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Taikina jää tahmeaksi, joten helpointa on ottaa ruokalusikalla taikinaa leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja painella taikinakökkäreitä hiukan litteämmäksi lusikan avulla. Toinen vaihtoehto, mistä tulee hiukan enemmän raivaamista, on taputella taikina (käytä hiukan jauhoja) n. 2 cm paksuiseksi ja leikata palat veitsellä. Voitele maidolla ennen paistamista. Paista 220 asteessa n. 10-15 min. kunnes scones kuulostavat pohjaan koputettuna ontolta.

Me söimme herkut voin ja marmeladin kanssa. Englantilainen olisi kaivannut kermavaahtoa marmeladin kaveriksi.

Kun asuimme Sheffieldissä, eläkeläisystävällämme Sylvialla oli tapana leipoa sconeseja. Usein hän lisäsi taikinaan perinteiseen tyyliin 50g rusinoita, 25g sokeria ja 1/2tl kanelia. Sylvian scones olivat aina pehmeitä ja herkullisia. Niistä innostuneena yhteinen intialainen ystävämme Mercy keksi kerran leipoa samanlaisia. Mercy ja Simon laittoivat aina hyviä intialaisia ruokia, joten oletus sconesien onnistumisesta ei ollut pelkkä hatusta temmattu ajatus. Jotakin kuitenkin meni paistaessa pahasti pieleen, koska lopputuloksena oli kivikovia tummia palleroita. Söimme tietysti kohteliaisuudesta niitäkin, mutta John (Sylvian mies) ei voinut olla vitsailematta ilkikurisen englantilaisesti suurin piirtein näin: "Mercy's scones are like stones. You break your teeth trying to eat them!"

Kylvöpuuhissa

Alkuviikosta tyttö kylvi itselleen pääsiäisistutuksen. Hiukan multaa, vettä ja krassin siemeniä. Kevät tulee kohisten. Tällä viikolla on nautittu useana päivänä jo +15 asteesta. Kesätakkejakin ehdittiin käyttää muutamana päivänä, ennen kuin taas tänään sää viileni.

Edelliseen postaukseen liittyen vielä sen verran, että putkimies tuli iltapäivällä ja sen jälkeen saatiin siivottua paikat vielä uudelleen. Nyt tuoksuu koko asunto kloriitille. Erittäin tervetullutta vaihtelua, ei voi muuta sanoa. Ajattelin tänään, että pullo kloriittipesuainetta on kyllä oltava aina hyllyssä. Sen avulla selviää näköjään melkein mistä vain. Sen mainitseminen kannattaisi melkein liittää lähetyskoulutuksen perusoppimäärään, siihen osioon, missä muitakin selviytymiskeinoja neuvotaan.

Tytölle nousi mahataudin alkaessa hiukan hellittää vielä kuumekin. Eli taitaa olla varmuudella ainakin yksi toipilaspäivä edessä... Toivottavasti kuitenkaan ei sen useampaa, kun lauantaiksi on suunnitteilla kenttäpalaveri kollegojen kanssa. Olisi kiva, jos se onnistuisi, mutta peruttavahan se on, jos huominen päivä ei vaikuta selvästi paremmalta.

Toivottavasti saan jotakin mukavaa ajoiksi viikonlopun aikana, jotta nämä postauksetkin tästä hiukan virkistyisivät sisällöltään. :)

Että niinkin voi käydä

Nyt on elämä kääntynyt sellaiseksi, ettei kannata paljon valokuvia liittää näihin postauksiin.

Vessan viemäri meni tukkoon tänään ja illalla oli sitten yläkerran naapurinkin sotkut meillä pitkin lattioita monen metrin matkalta eteisessä ja keittiössä saakka, kun iltatilaisuudesta tultiin kotiin. Tässä kannattaisi varmasti aloittaa jokin 'kuukauden kauhut' blogipostaussarja. Tammikuussa oli täitä, jotka eivät meinanneet kuolla ei sitten millään, helmikuussa lämmitysöljyt pitkin ikkunoita ja seiniä, nyt sitten, hmm, tämän maaliskuisen jätän mieluummin tarkentamatta. Aste asteelta pahenee nämä kuukausittaiset takapakit. Mies tuumasi pestessään lattioita, jotakin siihen malliin, että tämä on kai sitten inhimillisen elämän matalinta liitoa...

Sen verran kamala puolitoista tuntinen on nyt takana, että ei pysty edes vakavalla naamalla ajattelemaan. Huomenna tulee putkimies - toivottavasti heti jo aamusta. Putkimiehen tuloon saakka toivon nöyrästi, että yläkerran naapuri muistaisi, ettei saa vetää vessaansa.

Purentakiskotarina päättyy

Hammaslääkäri teki minulle purentakiskon. Lopultakin. Suomalainen hammaslääkäri ehdotti sitä jo kesällä, mutta syksy kului nopeasti, kun minut passitettiin ensin kaiken maailman tutkimuksiin. Sen "kaiken maailman" huippuna oli sähköshokkitesti, mistä ylähuuli oli arkana monta päivää jälkeenpäin. Nyt sitten oma, ihan tavallinen, paikallinen hammaslääkärini teki kiskon ihan muutamassa viikossa. Ajattelin, että suljettu rasia on paras valokuvattava. Säästän teidät sen tarkemmilta yksityiskohdilta... ;-D

Vastoin antipatioitani liian tuttuja kukkakauppiaita ja vastaavia kohtaan, lääkäreistä tykkään yleensä enemmän tuttuina kuin vieraina. Pidän muutenkin kovasti ihmisistä, jotka puhelevat normaalista elämästä ja kokemuksistaan sitä sun tätä ilman tärkeilyä tai kyräilyä. Kuulostaa ehkä siltä kuuluisalta small talk:ilta, mutta se voi olla oikein viihtyisää, jos kaikki osallistujat ovat niissä pikkujutuissaankin mutkattomasti omia itsejään.

Tänään olisin voinut maksaa hyvänmielenlisää, niin kiva hammaslääkärikeikka oli. Ja nyt jos vielä hammas- ja päänsäryt vähenevät purentakiskon ansioista, niin sitten se aurinko vasta paistaakin.

Sydämellistä auringonpaistetta

Ostin äskettäin pienen puukyltin WC:n ovenkahvaan ripustettavaksi. Kyltti itse oli kyllä kaunis, mutta joka kerran, kun ovea avattiin tai laitettiin kiinni, se kolahti monta kertaa. Sille täytyy selvästikin keksiä muuta uusiokäyttöä. Paremman idean keksimistä odotellessa ompelin vessan oveen vanhoista tyynyliinan paloista sydämen.

Ulkona on luvassa viittätoista astetta ja auringonpaistetta. Suunnitelmissa pitkä, rauhallinen kävelylenkki. Selkä nimittäin kipeytyi pitkästä aikaa taas ihan ärhäkäksi. Toivon kävelyn, lämpöpussin ja särkylääkkeiden tehoavan pian.

Aurinkoista viikonloppua!

Nuotteja ja hiukan muutakin

Kävimme viikonloppuna musiikkiliikkeessä ja ostimme tytölle uudet pianokirjat. Vanhat oli jo soitettu loppuun soittotunneilla ja into harjoitella oli reilun puoli vuotta kokonaan hukassa. Nyt löysin sopivan kiinnostavat kirjat, joissa tulee hiukan uutta hiukan eri tyylillä, mutta kuitenkin vanha kertautuu ja siksi uuden oppiminen on ainakin alkuun helpohkoa. Kahden balettitunnin lisäksi viikossa ei paljon muita virallisia harrastuksia ehdikään, joten sovimme, että harjoitellaan vain kotona huviksemme. Nuotti sopii hyvin kirjanmerkiksi. Aika hyvä idea, koska nuotin koukku pitää merkin tiukasti paikallaan.

Viikkokin on taas kulunut yli puolivälin. Käsittämätöntä, miten aika kuluu. Sovittelin rehtorin kanssa seuraavan lukuvuoden kurssijuttuja. Ensi vuoden kevätpuoli alkoi paperilla näyttää hiukan mahdottomalta, mutta eiköhän siihen ratkaisu löydy. Onneksi ollaan ajoissa liikkeellä.

Ai niin, vielä ihan muutakin asiaa. Mysteerisuunnitelma on edennyt pienen askeleen eteenpäin, oikeastaan ihan hyvän sysäyksen. Ainakin nyt noin niinkuin teoreettisella tasolla. Vielä, kun saisi laitettua sen käytäntöön ilman, että sen vuoksi menisi monen viikon yöunet ajatellessa, voisin lopultakin paljastaa, mikä suunnitelma se on ja miksi sitä olen hautonut niin kauhean pitkään. En tiedä olenko täällä ikinä maininnut, että minkäänlaiset päätöksenteot eivät ole minun forte. Ehkä se on tullut selväksi ilman mainintaakin. ;-)