Tiesitkö, että...?

... auton takaoven lapsilukko on tarkoitettu lapsille ja höperöille? Maailmassa on paljon asioita, joihin löytyy kaikenlaisia selityksiä.

Meillä onneksi jokainen selittää, joten kukaan ei jää omine selityksineen toisten jalkoihin. Joskus jokainen väsyy kuuntelemaankin, mutta onneksi jokainen myös tajuaa, että tärkeää asiaa kannattaa toistaa niin pitkään, että toinen vastaa muutakin kuin "hmm." Niin kuin esimerkiksi tuo näkökulma, että lapsilukoilla on ilmiselvästi kaksi tarkoitusta. Hyvähän se on tietää, että ollaan varustauduttu siihenkin, ettei höperökään nouse autosta väärässä tai vaarallisessa paikassa.

Jouduin muutaman kuukauden matkustamaan makuuasennossa takapenkillä ja usein liikennevaloissa (!!!) viereen pysähtyi bussi, josta matkustajat jokaisesta ikkunasta tuijottivat kiinnostuneena suoraan takapenkille... Lapsilukko olisi varmasti ollut monen mielestä tarpeen.

Puutarhatöitä

Pääsin perjantai-iltapäivällä ulkotöihin. Aurinko paistoi ja yksi keväästä hullaantunut lämpömittari näytti +19 astetta!

Yksivuotiset kesäkukat koulun edustalla näyttivät talven jälkeen siltä, kuin kuolema olisi pyyhkäissyt niitä helmallaan ohi kulkiessaan. Minun työni rajoittui jätesäkin kannatteluun, haravointiin ja päällysmiehenä olemiseen. Sain onneksi apua kuolleiden kasvien vetämiseen maasta. Siitä olin kiitollinen, koska en vielä uskalla liikaa kumarrella ja kyykkiä. Liikeet kyllä sinänsä sujuvat jo, mutta vaativat keskittymistä, mikä helposti unohtuu, kun innostuu.

Nyt viimevuotisten kesäkukkien tilalla on nyt eilisen jälkeen pelkät tyhjät kukkapenkit. Yksivuotisten kasvien totaalikuolemasta viisastuneena valitsen tätä kesää varten muutamia tässä ilmastossa ikivihreitä pensaita, muutaman hortensian ja pari daalia-juurakkoa. Ehkä ostan myös joitakin orvokkeja alkukesän iloksi. Niiden kaikkien istutusaika on jo, joten kauaa ei tarvitse odotella. Ensitalvena kuolema ei toivottavasti pyyhkäise istutuksia ihan niin tosissaan . Ja sitten kaikkea ei tarvitse istuttaa kevään tullen uudelleen...

PS. Kuulin, että joku puutarhuri on lupautunut tuomaan kaksi ihkaoikeaa oliivipuuta ja istuttamaan ne. En tiedä vielä minne, mutta jo pelkkä ajatus oliivipuista kuulostaa ihanalta, eikö? Vähän niinkuin asuisi jossakin etelämmässä, missä aurinko paistaa koko kesän kirkaan siniseltä taivaalta. ;-)

Kun Sakkeus puusta hyppäsi

Eilen mietimme luokan kanssa, minkälaisen raamattutunnin saisi opetettua Sakkeus-kertomuksesta, jos oppilaat olisivatkin Jerico Post-sanomalehden toimittajia seuraamassa tapahtumaa. Tilanteessa oli kaikki raflaavien otsikoiden aiheet: Upporikas mies löytyi yllättäen puun oksalta - Huijannut vuosikausia satoja ohikulkijoita - Valtion virkamies käyttänyt asemaansa väärin - Kuuluisa ja hyvämaineinen mies vierailee rikollisen luona - Verotuloilla keplotteleva väittää muuttuneensa - Huijari jakaa rahansa köyhille...

Mitä ihmettä tapahtui, että ahne kiskuri ja kotimaan pettäjä alkoi omasta halustaan jakaa rahojaan pois?

Minkälaisen uutiskirjoituksen sinä olisit kirjoittanut?

Sakkeus on ehdoton kestosuosikkini. Pelastuskertomus parhaasta päästä. Plussana vielä tämä: syntien anteeksisaaminen alkaa ilman viivettä tuottaa yhteiskuntaa muuttavia tekoja. Olisinpa nähnyt, kun Sakkeus hyppäsi. Liekö hän aavisti, miten pitkä hyppy siitä tuli?

Eilisiä uutisia Saksasta

Järkyttävää ja järjetöntä koulusurmaa uutisoitiin eilen kaikilla saksalaisilla ja ulkomaalaisilla uutiskanavilla. Uutisten välissä haastateltiin asiantuntijoita. Kuten muidenkin viime aikojen vastaavien tapahtumien yhteydessä, esille nousi voimakkaasti se, että nuorille ei vieläkään ole tarjolla asianmukaista tukiverkostoa, jolla voitaisiin vastaavat teot estää. En tiedä kuinka monta kertaa jotakin täytyy vielä tapahtua, että tukea alettaisiin tarjota enemmän. Tässä näyttää, että tilanne on suhteellisen sama täällä, siellä kuin myös Suomessakin.

Toisaalta jäin ihmettelemään sitä, miksi vastuu siirretään nykyisin suoraan ammattilaisille (psykologeille ja opettajille). Tietysti he ovat ammattinsa puolesta vastuussa nuorten hyvinvoinnista. Silti ihmettelen sitä, että perheiden ja vanhempien osuutta nuorten elämässä ei näytetä korostettavan ollenkaan. Hyvinvointi kuitenkin alkaa kotoa. Ehkä meidän yhteiskuntana pitäisi panostaa enemmän vanhemmuuden tukemiseen, kuin odottaa että byrokratia järjestäisi aukottoman tukiverkoston jokaiselle nuorelle. On vaikea uskoa, että ulkopuolisten auttajien yksinään olisi ikinä mahdollista niin tarkasti valvoa nuorten ajatusmaailmaa, että kaikki pahoinvointi voitaisiin huomata ajoissa. Vanhemmatkaan eivät voi auttaa kaikissa tilanteissa, mutta luulen, että monet näistä ampumistapauksista jotenkin kuvastavat nyky-yhteiskunnan tilaa. Pahoinvointi on levinnyt ja sille on monta syytä. Perheisiin panostaminen voisi hiukan lievittää oireita ja tarjota rakentavia vaihtoehtoja ongelmien selvittämiseen.

Eräs haastateltava korosti koulukavereiden merkitystä ja väitti, että heidän tulisi seurata ystäviään paremmin. Se tuntui aikuisten vetäytymiseltä vastuusta.

Ps. Ystävämme asuvat ja tekevät työtään kyseisen koulun lähistöllä. Heidän lapsensa pääsivät eilen kotiin vahingoittumattomina. Tänä aamuna lapset vietiin kouluun ihan kuin minä tahansa tavallisena päivänä. Heille mikään ei kuitenkaan ole tänään tavallista. Muistathan heitä.

Plus kaksitoista

Tänään on 12 astetta plussaa ja aurinko paistaa täysillä!

Kuvassa on kevätviljelmän vesikrassia. Vähän jo kärsimättömänä odotan satoa. Saa nähdä antaako puutarhuri lupaa leikata siitä salaattiin ollenkaan!?! Krassi maistuu ihanan pirteälle salaatin seassa ja reipastaa myös soseutetun purjokeiton makua. Eli käyttöä olisi kasvatuksille, jos vain lupa leikkaamiseen puutarhurilta liikenee! Olisi kai pitänyt kylvää oma purkillinen, että ei tarvitsisi pienemmän satoa kärkkyä.

Virtuaalikahvitauolla

Tänään teen taas töitä kotoa käsin. Etätöissä on se huono puoli, että ei ole kahvitaukoseuraa ollenkaan. No, en minä kahvia joisikaan, mutta seura olisi silti mukavaa. Onneksi pääsee toimistolle, kun omat jutut alkavat tarpeeksi väsyttämään.

Aloitin joululomalla uuden harrastuksen. Olen vuosikausia lukenut sisustuslehtiä ja keräilen niistä silloin tällöin lehtileikkeitä kauniista kodeista. Ihme juttu sinänsä, kun yleensä en todellakaan ole taipuvainen minkäänlaiseen keräilyyn, vaan paremminkin erikoistunut "kaiken-turhan-nopeaan-poisheittämiseen." Keksin lopulta funktion niille lappusille, mitä en raaski heittää pois, mutta minkä en myöskään halua leviävän mihinkään. Sain joululahjaksi pahvisivuisen albumin ja voin liimata kaikki kuvani siihen. Ihanaa ja rentouttavaa hommaa. Ajatukset selkenevät ja paperisilpusta pääsee vain murto-osa albumiin ja loput voi heittää hyvillä mielin roskikseen.

Kirjasta tulee ajan mittaan oma, rakas muistikirjani. Sieltä löytyy vain ihanimmat asumiseen liittyvät unelmat. En usko, että ne ikinä tulevat toteutumaan koko komeudessaan, mutta ei se yhtään vähennä iloani. Olen huomannut, että toiveet ovat usein itsessään paljon upeampia kuin niiden toteutuminen. Siksi unelmista voi nauttia täysillä, vaikka tietäisi, että ne eivät ikinä muutu todeksi.

Nyt takaisin töihin. Tauko on pidetty!