tiistai 10. maaliskuuta 2009

Virtuaalikahvitauolla

Tänään teen taas töitä kotoa käsin. Etätöissä on se huono puoli, että ei ole kahvitaukoseuraa ollenkaan. No, en minä kahvia joisikaan, mutta seura olisi silti mukavaa. Onneksi pääsee toimistolle, kun omat jutut alkavat tarpeeksi väsyttämään.

Aloitin joululomalla uuden harrastuksen. Olen vuosikausia lukenut sisustuslehtiä ja keräilen niistä silloin tällöin lehtileikkeitä kauniista kodeista. Ihme juttu sinänsä, kun yleensä en todellakaan ole taipuvainen minkäänlaiseen keräilyyn, vaan paremminkin erikoistunut "kaiken-turhan-nopeaan-poisheittämiseen." Keksin lopulta funktion niille lappusille, mitä en raaski heittää pois, mutta minkä en myöskään halua leviävän mihinkään. Sain joululahjaksi pahvisivuisen albumin ja voin liimata kaikki kuvani siihen. Ihanaa ja rentouttavaa hommaa. Ajatukset selkenevät ja paperisilpusta pääsee vain murto-osa albumiin ja loput voi heittää hyvillä mielin roskikseen.

Kirjasta tulee ajan mittaan oma, rakas muistikirjani. Sieltä löytyy vain ihanimmat asumiseen liittyvät unelmat. En usko, että ne ikinä tulevat toteutumaan koko komeudessaan, mutta ei se yhtään vähennä iloani. Olen huomannut, että toiveet ovat usein itsessään paljon upeampia kuin niiden toteutuminen. Siksi unelmista voi nauttia täysillä, vaikka tietäisi, että ne eivät ikinä muutu todeksi.

Nyt takaisin töihin. Tauko on pidetty!

1 kommentti:

  1. Tosi hyvä idea. Sinulla on oikean sisustajan otteet. Oma kirja ja kaikki...
    äiti

    VastaaPoista