Tänä keväänä olen innostunut neilikoista. Pitkään ajattelin, että ne ovat jotenkin keskivertoa tylsempiä kukkia, heh! Se on vaan niin, että täytyy jonkinlainen loksahdus tapahtua, että yhtäkkiä joku asia alkaakin tuntua ihan luontevalta. Niin kuin nyt nuo neilikat.
Olen kyllä huomannut elämässäkin, että joskus jotkut asiat vaan jatkuvasti hiukan takkuaa tai vähintäänkin vaan tuntuu, että ei ole itse ihan asian tasalla. Sitten yhtenä päivänä sitä huomaa, että näinhän se sujuu sen suurempia ajattelematta. Joku on joskus näppärästi sanonut "fake it 'til you make it!" Suomentaen suurinpiirtein, että esitä osaavasi siihen saakka kunnes oikeasti osaatkin. Joskus se auttaa pahimpaan ramppikuumeeseen.
Itselläni sellainen ramppikuumemainen tunne on usein tullut silloin, kun on pitänyt yhtäkkiä siirtyä roolista toiseen. Ensin siinä helposti hiukan haahuilee ja ihmettelee, mistä sitä löytäisi tarpeeksi täytettä uusiin kenkiin. Sitten jonakin päivänä ajan kuluessa huomaa ihmetellä, että rooli onkin tullut luontevaksi osaksi omaa tekemistä tai olemista, mistä asiasta sitten onkaan kyse. Sellaisia siirtymiä on kaikilla elämässä epäsäännöllisen säännöllisesti. Osa rooleista, mihin on kasvettava, tulee ihan vain iän mukana, osa taas vanhemmuuden tai työasioiden saattamana. Asiasta riippumatta on vaan parasta koittaa pitää pää kylmänä ja mennä uusia haasteita kohti. Ja malttaa odotella, että tulee se päivä, kun huomaa päässeensä juonesta kiinni.
Suurin vihollisemme taitaa olla itsekritiikki. Minua rohkaisee se, että raamatussa on paljon esimerkkejä ihmisistä, jotka joutuivat yhtäkkiä astumaan suurempiin kenkiin. Vaikka he eivät olleet valmiita niihin, he kuitenkin kasvoivat täyttämään ne ajan kuluessa. Ajattele vaikka Joosefia, Moosesta, Daavidia tai kuningas Salomonia. Tai Jeesuksen opetuslapsia. Kaikki suuria sankareita, jotka kuitenkin aloittivat ihan tavallisista lähtökohdista.
----
This spring I have found a new love for carnations! I thought for a long time that they are somewhat boring flowers, ha! Sometimes it just has to make a click before something seems just natural. Like those carnations.
I have noticed that sometimes that kind of a click is needed also otherwise in life. You know the moments when you are just continuously feeling not quite up to it. And then on one day you suddenly notice that whatever bothered you first seems just fine and natural. Somebody has said: "Fake it 'till you make it!" It's a good principle, because it helps not to feel so overwhelmed!
I have experienced that kind of confusing feeling several times when I have had to move from one role to another. At first I have been kind of wondering what am I supposed to do and how I could ever fill those new shoes... But then after some time and a bit of struggle, there have always come a day when I turned back and wondered how natural the matter has become. That kind of transitions belong to life. Some new roles come from aging, others from parenting tasks or from work-related things. Whatever the matter, it's best to keep one's head up and face the challenges bravely. And meanwhile have patience to wait that the day is coming when you notice that somehow you have found the flow!
I think our biggest enemy is self-criticism. What encourages me is that there are plenty of examples in the Scriptures of persons who had to step into huge shoes and though they were clearly not ready when they started out, they grew to fill those shoes as time passed. Think about Joseph, Moses, David and even the king Solomon. Or the disciples. They are our big heroes who all started with what we can call just ordinary.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti