Traditional flavours

Viime viikolla teki yllättäin mieli tiikerikakkua niin kovasti, että puhti leipomiseen löytyi kesken ruoanlaiton. En löytänyt nopeasti mistään muuta reseptiä, joten päädyin Valion sivuille. Ilmeisesti olen leiponut liikaa brownies-tyyppisiä suklaaherkkuja viime vuosina. Meinasin nimittäin joutua ihan epäuskon valtaan, kun katsoin reseptin mainitsemaa kahta ruokalusikallista kaakaojauhetta. Miten niin vähällä voi muka tulla taikinaan mitään makua? Mutta hyvä kakku siitä tuli. Niin perinteisen makuinen, että tuli heti ensimmäisellä haukkauksella monta muistoa mieleen. Tiikerikakkua kun syötiin minun lapsuudessani melkein jokaisessa kahvipöydässä joka paikassa.. :) Löysin muuten kivoja vanhoja sinivalkoisia kakkulautasia kirpparilta viimeksi käydessäni! Vaikka ne ovatkin ihan erilaisia kuvioltaan, väritykseltään niitä voi hyvin käyttää muiden vanhojen lautasten kanssa yhdessä.

----

Last week I felt like eating some traditional marble cake. So much so that I found energy to make a dough while cooking a dinner! I googled a basic recipe, but was surprised that there was so little cacao in the dough. I must have been baking too many brownie sort of things during the last years. However, it turned out to be a great cake with such traditional flavour that it brought up lots of memories. In my childhood the marble cake was served at almost every coffee break. :) Last time in the secondhand shop I found cute old blue and white cake plates! They are different, but yet mix well with my other blue and white china.    

Colors, china, and football

Toistaiseksi ainakin vierastan edelleen vuoden trendivärien Rose Quartz and Serenity yhdistelmää. Haalea sininen on kuitenkin hiukan murrettuun keltaiseen yhdistettynä aika keväinen juttu. Hassua sinänsä, että keväisin kuljen hetken aikaa aina kohti keltaista, vaikka muuten en voi sietää sitä esim. vaatetuksessa ollekaan. Toin yläkerrasta sinivalkoisen Delft-maljakon vaihteeksi alakertaan. Hain jopa kellarista yhden sinivalkoisen seinälautasenkin taas olohuoneeseen roikkumaan. Joskus on hyvä, ettei ihan kaikkea tarpeetonta vie heti kirpputorille. Ainakin jotkut klassiset asiat tulevat sopivin väliajoin takaisin.

Eilen olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa ammattitason jalkapallo-ottelua! Tunnemme yhden pelaajista, ja hän oli varannut meille ja yhdelle kaveripariskunnalle liput Belgian ykkösliigan matsiin. Istuttiinkin ihan sitten parhaassa katsomossa ja melkein eturivillä. Hurrattiin ihan villisti ja laulettiin joukkueen maalitunnaria mukana, kun tämä meidän fanittama pelaaja Bostock (15) potkaisi kaksi hienoa maalia. Oli hienoa nähdä peli livenä ihan läheltä. Itse asiassa ottelu oli niin virkistävä kokemus, että ajattelin, että kyllä sitä pitäisi useammin kokeilla tehdä sellaisia asioita, mitä ei normaalisti tule tehtyä. Meidän kannattama joukkue voitti, joten tunnelma oli katsomossa korkealla. Yllätin itseni ihan täysin olemalla niin innokas fani alusta loppuun. Oli hienoa nähdä tuttu tyyppi kentällä. Hän on ihan yleisön suosikki, eikä ihme! Jopa minäkin huomasin, että hän on teknisesti todella taitava, mutta olin ihan vaikuttunut siitäkin, miten hienosti hän pelasi yhteen tiimin kanssa. Olin ihan ylpeä fanittaja! ;)

----

I have not yet warmed up to the combination of the trend colors Rose Quartz and Serenity. Combining the blue with some yellow is more my thing at the moment. It's funny, but yellow gets me always at this time of the year. I brought my Delft vase downstairs to add an accent on the little table. I also hanged one of the large Delft wall plates. Luckily I had not given them away after I got tired with them last time. Once in a while I'm sensible and (instead of immediately throwing away all items I feel I might no longer need) I bring something to the basement to wait for new inspiration. 

Yesterday we did something I had never done myself before. We got tickets to Belgian first league football match from a player we know personally. I was not quite sure what to expect because I have never really understood what's fun about watching anything that has to do with sports. However, I thought that knowing a player makes the whole game different, because it's gets more personal. That was true! Once the game started I was so into it shouting, standing up and singing... ;)  Our guy Bostock (15) shot two of the goals and it was obvious that everybody in the home audience loves him so much! I was totally impressed by his technical skills, even a non-sport person like me could see that he's really good at what he does. Another thing that I observed was that he played really nicely with his team members encouraging them and cheering them up. All that made me really proud to be his fan!   

My personal legend about how to bring orchids to bloom again

Orkideat on ihania silloin, kun ne kukkivat! Muutenhan ne on vähän vähemmän kauniita paksuine, tylsine lehtineen ja harmaine ilmajuurineen... Usein sanotaan, että orkideat vaativat todella tarkkaa hoitoa. Itse olen jo useamman kerran täälläkin tunnustanut, että meillä ne eivät kyllä kovin usein saa mitenkään säännöllistä hoitoa, eikä varsinkaan oikeaoppista... Silloin tällöin kastelen niitä kyllä upottamalla, mutta senkin hoidan yleensä niin, että täytän suojaruukun piripintaan vettä, annan olla tunnin tai pari (joskus päivänkin, jos homma unohtuu kesken) ja sitten kaadan ruukun tyhjäksi. Kastelussa en ole mitenkään kovin säännöllinen. Kastelen orkideoitani ehkä kerran kuussa, joskus kaksi, jos kastelu muistuu mieleen sopivassa kohtaan. Eli aika alkeellisissa oloissa ne selviytyvät kunhan vaan valoa on tarpeeksi.

Hutilohoidosta huolimatta luulen keksineeni tavan, millä orkidean voi houkutella kukkimaan uudestaan. Voihan se olla sattumaakin, mutta tämä on tapahtunut liian monta kertaa ollakseen ihan keksittyä. Kun kukka lakkaa kukkimasta ja kukkavarsi niin kuivettunut, että sen voi leikata pois, vien orkidean varjoisaan paikkaan. Säilytän sitä siellä ehkä kuukauden tai kaksi ja "unohdan" kastelun kokonaan. (Tässä täytyy tietysti hiukan tarkkailla, ettei kasvi kuitenkaan pääse kuolemaan, mutta ei se minun kokemukseni mukaan ihan helposti tapahdu.) Sitten jonakin päivänä kastelen sen upottamalla (tai siis sen suojaruukun täyttämällä) ja annan olla monta tuntia vedessä, niin että juuret ovat taatusti ihan litimärät... Sen jälkeen vien orkidean valoisalle paikalle. Yleensä parin päivän päästä se sitten alkaakin kasvattaa kukkavartta. Olen päätellyt sen niin, että ensin on hiukan kuin kuiva kausi, sitten tulee sadekausi yhdellä rysäyksellä ja sen jälkeen alkaa heti perään aurinko paistaa joten orkidea tajuaa, että nyt on aika alkaa kukkimaan. Heh, olen siis sepittänyt tästä itselleni kokonaisen viidakkotarinan!

Koko juttu voi olla sattumaa, älkää siis tämän takia antako orkideoidenne kuolla, mutta tällä hoidolla olen saanut samat orkideat kukkimaan monen vuoden ajan uudestaan ja uudestaan, joten itse uskon ihan vakavasti, että saattaa siinä ripaus totuuttakin olla. Tässä täytyy kuitenkin vielä mainita, että minun orkideani ovat kaikki ostettu Ikeasta, joten hinnan puolesta niitä ei tarvitse varjella sen kummemmin ja voi tehdä tällaisia kuivan kauden simulaatioita ilman suurempaa huolta. Silti näin viherpeukalon puuttuessa olen aika iloinen, että olen saanut ne ihan vain selviämään ja jopa kukkimaan omassa hoidossani.

----

Orchids are lovely! When they bloom, I mean. For the rest of the time they are rather boring looking plants. I have often heard complicated advices about how to grow orchids, but I have found easier ways to keep them alive. I do classically dump them in water occasionally, but to be frank more often I simply fill the decorative pot with water to the brim and just let the plant stand in the water for hour or two before pouring the water out. It happens probably once a month, sometimes twice, if it happens to occur to me that they may need water... They must be able to survive in rather primitive conditions, thus.

I don't claim to be anyhow professional when it comes to orchids, but I think I have found out how to tricker them to bloom again. It's against all the advices, but it has worked for me several times already, so I think there might be some truth to it. When the old flower stem dies I cut it off and place the plant in place where it has mostly just shadow. I stop watering it for several weeks, at times even almost two months, so that the soil and the roots are completely dry and seem to even suffer from it a bit... After that I water the plant completely, leaving the plant in water for several hours so that the roots get completely wet throughout. Then I place the plant in a spot where's lots of light. Usually it takes only some days that the orchid begins to grow a new stem of flowers. I imagine that it's like going through a dry season, being heavily hit by a rainy season and then the full sun... That's my personal jungle legend to my orchids. ;) 

Now of course this whole thing can just be a set of accidental good timings. Don't let your orchids die because of it. However, it has worked so many times that I do think there's some point to it. I must mention though that all my orchids are from Ikea. Therefore, it does not feel like too big a risk to simulate the dry season. Anyway, taken that I really do not have green fingers, it kind of makes me proud that these plants survive with me and even bloom from time to time.   

Nothing for a diet

Viikonloppuna päätin kokeilla pinterestistä löytyneen kuvan innoittamana valkosipulijuustoleipien tekemistä. Leikkasin ciabatta-leivän vaakasuoraan puoliksi ja voitelin palat valkosipulivoiseoksella (voita, oliiviöljyä, valkosipulia, ruohosipulia ja suolaa). Päälle hiukan gratiinijuustoa ja melkein pussillinen raastettua mozzarellajuustoa ja sitten leivät uuniin (225 astetta). Paistamisessa kului vain sen verran aikaa, että juusto alkoi ruskistua. Leipä leikattiin suikaleiksi ja lautaselle salaattia... Ei mitään tietoa minkäänlaisesta kevennyksestä todellakaan, mutta ihan hauska idea toteutettavaksi. Mikä siinäkin on, että juuri parhaiden ainesten täytyy olla niin epäterveellisiä?

----

Last weekend I made some garlic cheese bread. I was inspired by a picture I had seen in pinterest. I cut a ciabatta bread horizontally into halves. (How would you say that in better English?) I spread on them plenty of garlic butter (mix butter, olive oil, crushed garlic, chives, salt). Then I topped the breads with some grated gratin cheese and LOADS of grated mozzarella cheese before baking them in oven in 225 Celsius degrees until the cheese began to get some color. I cut the bread into slices and made some salad to it, too. This was certainly not a recipe for any kind of diet, but it did taste good. Like most things do with garlic and cheese... Why do so many good tasting things have to be so unhealthy?     

About a prayer and a book

Muutaman viime viikon aikana olen tehnyt sellaista pientä aluevaltausta. Olin jo pitkään miettinyt anglikaanien vanhan rukouskirjan testaamista ja lopulta sain kirjan käteeni. Tykkään siitä tosi paljon. Rukouksenhan voi muotoilla vapaasti omin sanoin, mutta ihan yhtä hyvin voi myös rukoilla raamatusta Jeesuksen opettaman Isä meidän-rukouksen, tai jonkin muunkin valmiiksi kirjoitetun rukouksen. Viime viikkojen aikana olen lueskellut tätä rukouskirjaa ja "testannut" näitä valmiita rukouksia. Kuulostaa varmaankin hiukan hassulta "testata rukouksia," kun rukoushan tietysti aina "toimii." Tarkoitan testaamisella tässä nyt sitä, että olen kokeillut mahtaisiko tällainen rukouskirjan käyttö sopia omaan hartauselämääni. Testailen siis lähinnä asian inhimillistä puolta. ;) Täytyy sanoa ainakin tällä muutaman viikon kokemuksella, että toimiihan se. 

Alimmaisessa valokuvassa on yksi rukouksista, joka oli erityisesti mieleeni. Se oli kirkkovuoden alkupuolelta ja siihen liittyvät raamatun tekstit seurasivat perässä. Suomeksi rukous menee omin sanoin käännettynä suurinpiirtein näin: Herra, pyydämme sinua armollisesti kuulemaan kansasi rukoukset, kun huudamme puoleesi. Auta heitä sekä huomaamaan, että myös ymmärtämään, mitä heidän tulee tehdä. Anna heille myös armoa ja voimaa toimia uskollisesti sen mukaisesti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. Minusta siinä oli ihan loistava rukous päivän aloitukseksi! Toinen teksti, mikä tuota rukousta seurasi, oli Luukkaan kuvaus 12-vuotiaasta Jeesuksesta temppelissä. Rukous linkittyi siihen hienosti. Siinä kertomuksessahan Jeesuksen tottelevaisuus kohdistuu ensisijaisesti hänen taivaallisen Isänsa miellyttämiseen. Tuttu kertomus siis, mutta tuon rukouksen kautta jotenkin avautui sekin kertomus ihan uudella tavalla. Siinä kävi niin, että pohdin päivän kuluessa useamman kerran sitä, miten tärkeää on huomata ja ymmärtää, mikä on oikein. Olla avoimella mielellä huomaamaan, mitä hyvää missäkin tilanteessa tavallisena päivänä voisi tehdä. Lisäksi tarvitaan vielä voimaa toimiakin sen ymmärryksen mukaisesti. Siinä toteutusvaiheessa armo tuleekin sitten hyvään käyttöön! Oikein toimiminen on aina astetta tai paria oikean tietämistä vaikeampaa.

Jos ajatus valmiin rukouksen toistamisesta tuntuu ihan vieraalle, niin tässä on vielä toinen idea. Olen nimittäin testaillut joidenkin rukousten kanssa sellaistakin, että olen rukoillut lisäksi omin sanoin mietiskellen asioiden puolesta, jotka joko liittyvät rukouksen teemaan, tai muuten sopivat muotoiltavaksi samanlaisen pyynnön/kiitoksen tapaan. Ei siis kannata ajatella, että valmiiden rukousten käyttäminen olisi jotenkin omituinen juttu. Päin vastoin, niistäkin voi oppia lisää rukoilemisesta, kuten opetuslapsetkin Jeesuksen opettamasta rukouksesta.

----

I bought some time ago a classic Anglican prayer book called the Book of Common Prayer. I must say I like it even more than I had expected. Lately I have namely been testing using this old book for my personal devotionals. Praying of course works always, its divine side was not what I was planning to test. Rather than my test was focusing on the human aspect of prayer, because coming from a Free Church tradition that is associated with the lack of formal liturgy, I was wondering whether I would myself like following such a "liturgy book" in my own prayers. Now having tried it out for a couple of weeks I must say I really do like using this book.

  

I have been reading my book bit here and there simply observing variety in the forms of Anglican liturgies and also the variety of offered prayers for different purposes and seasons of life. One of my favorites so far came from a Sunday some time ago. You can find the prayer in the last photo. It reads: O Lord, we beseech thee mercifully to receive the prayers of thy people which call upon thee; and grant that they may both perceive and know what things they ought to do, and also may have grace and power faithfully to fulfill the same; through Jesus Christ our Lord. Amen. I thought it was quite a perfect prayer for almost any ordinary morning! The prayer was followed by two Bible texts. The second one was from Luke 2 where Jesus as a 12-year old remains in the temple in Jerusalem while his parents head back home. The prayer connected nicely to that narrative which essentially draws attention to Jesus' obedience primarily to God as his Father. That's a story that I have read so many times, but that prayer made me think about it anew. Actually I was so caught by it that I kept thinking throughout the day about how important it actually is to be able to perceive and know what would be the right things to do. To have an open mind to notice where one can do something good and be a blessing to someone. It does not end up at that though, because after figuring it out one needs strength to do the right thing. That's the spot where grace is indeed badly needed. Knowing is one thing, doing is another. 

If using ready prayers seem like a strange idea, I'd like to share another variant that I have been testing, too. I have used several prayers in the book so that I have meditated about the contents of the particular prayer and then prayed about other things that relate to the theme in my personal life. Using a ready prayer as a kind of template is not a bad idea at all. Quite the opposite actually, it seems to me that they are able to teach new ways of praying (and also point out important areas in life that require prayer) in rather similar educative fashion as when Jesus was teaching the Lord's Prayer to his disciples.    

About learning and teaching

Tytön kanssa tuli sattumalta perjantaina kotimatkalla puhetta vaihtelusta oppitunneilla. Se on kuulema kiva, kun opettaja näyttää joskus jonkun videon, kertoo jotakin vitsikästä opettamisen välissä tai teettää vaikka jonkinlaisen ryhmätyön. Tyttö tosin jatkoi juttua omasta listastaan arvioimalla, että vaikka ne ryhmätyöt on aina kivoja, niitä tehdessä menee aina kaksinkertaisesti aikaa eikä sittenkään voi olla ihan varma, että on oikeasti oppinut kaikkea, mitä oli tarkoitus oppia. 

Tänä aamuna huomasin Ylen sivuilla tämän artikkelin. Se yhdistyi hyvin muutamiin viime aikaisiin keskusteluihin, joita on ollut pinnalla koulutusjuttujen suhteen. Olen samaa mieltä siitä, että on ihan hyvä miettiä, miten oppilaat voidaan kohdata yksilöinä ja kohdistaa sitä kautta opettamista paremmin. Myös opiskelutaidot ovat ehdottomasti tärkeämmät kuin esim. ulkoluku tai turhien yksityiskohtien opiskelu. En ole kuitenkaan varma siitä, kannattaako opiskelutaitoja ja sisältöjä ajatella toistensa vastakohtina, kuten tässä ja vastaavissa keskusteluissa usein tuntuu käyvän. Joka alaan (ja ihan yleissivistykseenkin) ja aineeseen kuuluu jonkinlainen perusrakenne, mikä koostuu tietyistä käsitteistä ja teorioista. Sen sijaan, että nippelitietoa tarvitsisi varsinaisesti päntätä, osa siitä on kuitenkin hyödyllistä käsitteiden ja teorioiden havainnollistamiseksi. Jos käsitteet ja teoriat kattavat "tietosisällöt" ajatellaan lähes tarpeettomaksi, niin lopputuloksena voi olla aika hajanainen kokoelma palasia, jotka eivät välttämättä yhdisty koululaisen/opiskelijan mielessä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ollenkaan, ei vaikka niitä kuuluisia tiedonhakutaitoja olisikin. Monien kokonaisuuksien selvittäminen omin avuin on sen verran työlästä ja aikaa vievää, että en tiedä, voiko sellaista vastuuta sysätä opettajalta oppilaalle.  No, ehkä kukaan nyt ei ihan täysin tietosisältöjen tärkeyttä kiistäkään, eikä tuo artikkelikaan opettajia vastuusta vapauta. Silti ajattelisin, että ehkä keskustelussa ehkä hyödyttäisiin enemmän siitä, että molemmista näkökulmista poimittaisiin parhaat palat sen sijaan, että niitä pidettäisiin toistensa vastakohtina. 

Mielestäni ideaali tilanne olisi, että sopiva määrä tietosisältöä tukisi opiskelutaitojen kehitystä ja samalla opiskelutaidot auttaisivat lisäämään syvempien tietosisältöjen löytämistä ja hallintaa. Vaikka tiedon maailma on nykyään aiempaa pirstaloituneempi, niin tiedon puute tuskin tässäkään yhteiskunnassa on kenenkään eduksi, ei vaikka googlaamalla voikin periaatteessa ainakin löytää mitä tahansa.

----  

When I picked up our daughter from school on Friday, she told me on the way home that she really enjoys it when a teacher shows a film clip or tells something funny at some point of the lesson. She also said that e.g. group projects are fun. Then she took a deep breath and continued that such things do take two times more time to complete than if the teacher taught the material himself/herself. Besides, she said, I can never be sure whether my group has actually covered all the material correctly. 

This morning I read an article in the Finnish website about new developments in the public schools. There was obviously more to the content, but the point was that the plan is to treat pupils as individuals by matching their learning to the levels of individual progress. This requires teachers to spend more time teaching smaller groups and provide appropriate challenges from a child to child. I agree that there's certainly a point to all that. What frustrates me though is that the discussion seems to be largely based on the idea that content and learning skills are defined as opposites. This is reflected by sayings like "there is no need to learn details because it is more important to develop learning skills," etc. When I think about different subjects on my field, I am aware of that each subject has its particular structure and a certain set of concepts that must be mastered in order to operate meaningfully in that subject area. While I'm all about promoting good learning skills, I can't see a way around providing some foundational content. Though I agree that e.g. memorizing random details is unnecessary, some of the structures and concepts are best understood when some details are provided as examples. Besides, trying to figure out structures of the subject on one's own can take lot of time and demand extraordinary efforts on the part of the student until they begin to form a coherent picture. I'm not convinced it would be entirely beneficial to anybody. 

Therefore, rather than juxtaposing contents and learning skills, a better balance could perhaps be found somewhere in a combination of beneficial aspects of both elements. I believe that in an ideal situation appropriate amount of content can support the development of learning skills, and in turn, the learning skills can help to increase the amount of content that will be masterered. Though admittedly the world of information has become rather fragmented, I'm still not sure we should leave it entirely up to google&co. to fill in all the gaps.