Iltapalaksi sekoitimme hiukan rahkaa ja jogurttia, hiukan vaniljasokeria ja sokeria makeutukseksi mukaan. Päälle ananaksen, melonin (keltainen) ja mansikan paloja ja ripaus pähkinämysliä. Oli raikasta ja kevyttä. Täällä on mansikka-aika menossa parhaillaan. Kuten kuvasta näkyy ne ovat tuollaista "kakunkoristelumansikan" tyyppistä kiinteää, melkein rapeaa sorttia.
Sain piirretyn ompeluohjeen. Luulin vahingossa, että se olisi alushameeksi tarkoitettu, mutta ei kuulema ole. Sellainen pitäisi ommella ohuesta, ihanasta kankaasta. Ihan helppoakin se olisi, vaikka sanoinkin heti, etten minä osaa kunnollisia vaatteita ommella ollenkaan. En varsinkaan sellaisista kankaista.
Siitä tuli mieleen hiukan asian vierestä, että meillä ei ole sitä ongelmaa, etteikö kykyihin ja rajattomiin mahdollisuuksiin uskottaisi. Meillä on lähinnä päinvastainen probleema. Jos itse ei tiedosta rajojaan, niin saattaa joutua vaikka kiipeämään kuuhun, tai tekemään jotakin muuta mahdotonta, mikä voi olla melkein kuuhunkiipeämisen veroista vaikeusasteeltaan. Tämä pätee meistä jokaiseen, koska kaikkien ideat ovat välillä aika loistokkaita ja asiasta riippuen kuka tahansa saattaa joutua toteuttajakandidaatiksi.
On se hyvä, että on uskoa mahdollisuuksiin - ei voi ainakaan syyttää ketään luottamuksen puutteesta. Tai siitä, että toiset loisivat ilmapiirin, missä ei uskaltaisi yrittää. ;D Täytyy vaan muistaa aina itse, mitä oikeasti osaa ja mitä ei, niin että ymmärtää joko kieltäytyä kunniasta tai muokata ideaa siinä vaiheessa, kun se on vielä mahdollista. (Muuten käy niinkuin mummolle muinoin karviaismarjojen ja paistinpannun kanssa. Mummo oli tietysti täysin syytön, mutta idea vaikutti minusta ihan toteuttamiskelpoiselta siihen saakka, kunnes se alkoi mennä pahasti pieleen ja pannu melkein meni pilalle palaneen sokerin vuoksi.) Sehän niissä upeissa ideoissa monesti on. Jossakin vaiheessa saattaa alkaa mennä sivuraiteelle ja sitten onkin hiukan pulassa, jos ei keksijän lahjat riitä uuteen käänteeseen.
Mutta onneksi on isoisä. Jos minulle ehdotetaan jotakin ideaa, mikä kuulostaa ihan toivottomalta toteutettavaksi, ehdotan yleensä, että sitähän voisi kysyä isoisältä ensi kerralla kun nähdään. Se on hiukan sellainen taikasanan tyyppinen juttu, koska silloin kaikki tuntuu minustakin ihan realistisesti mahdolliselta. Hyvä kuitenkin, että isoisä kyllä valikoi toteuttamiskelpoiset ehdotukset, joten mitään "ihan ihmeellistä" ei pääse senkään taikasanan avulla tapahtumaan. Mutta voitte uskoa, että vuoden aikana ideoita ehtii aina kertyä.
MTh-kandidaatteja...
Viimeinen tekstiviesti ennen kulkuetta...
Punatupsuiset ovat BA-kandidaatteja, keltaiset vitjat kunniamaininnoista...
Paras lastenvahti...
Me naiset, yksi puuttuu kuvasta... Punainen puku on ensimmäistä kertaa juhlakäytössä väitöskirjan valmistumisen jälkeen.
Aurinko paistoi, ruoka ja yhdessäolo maistui.
Orkidea kukkii kukkimistaan jättisuurena. Kaunis suklaarasia saatiin eilisiltä mukavilta vierailta. Leivoin jälkiruoaksi mansikkakakun, koska se sopi illan tunnelmaan. Tein perinteisistä-perinteisimmän-mahdottoman-pilata-sokeri-kakkutaikinan. Eli saman verran kananmunia/sokeria/jauhoja ja ripaus leivinjauhetta. Paistoin 180 asteessa. Kakku ei meinannut kypsyä millään (ehkä olen paistanut sen aiemmin korkeammassa lämpötilassa?), joten lisäsin aina paistoaikaa kokeiltuani keskeltä tikulla. Lopputulos näytti ihan normaalilta pehmeältä sokerikakkupohjalta, mutta kun sitä alettiin syödä, se maistui ja tuntui koostumukseltaan ihan brita-tortulta. Ihmeellistä siinä oli se, että minulta ei varsinainen brita-torttu ole onnistunut ohjeen mukaan ikinä. Onneksi vieraat olivat huumorintajuisia, joten kakun nimi saatiin vaihdettua helposti ja kestit jatkuivat. ;D En kyllä vieläkään ymmärrä, mitä sille taikinalle pääsi tapahtumaan. Tuskin siis kannattaa kokeilla samaa temppua uudelleen.
Eräs muutaman viikon kuluttua naimisiin menevistä opiskelijatytöistä järjesti tyttöjen teekutsut. Oli mukava olla mukana, varsinkin, kun ei päästä kutsusta huolimatta häihin mukaan. Kiva oli kuunnella kertomuksia siitä, miten pariskunta alkoi seurustella, missä menivät kihloihin, minkälaiset koristelut häissä tulee olemaan ja minkälainen on hääpuku... Hauska idea oli sekin, että kaikki vieraat saivat pienen sydämen muotoisen paperin, johon piti kirjoittaa joku ohje kihlaparille avioliittoa varten. Kivoja pieniä viestejä käytäntöön laitettavaksi ja muistoina säilytettäviksi.
Iltapalaksi sekoitimme hiukan rahkaa ja jogurttia, hiukan vaniljasokeria ja sokeria makeutukseksi mukaan. Päälle ananaksen, melonin (keltainen) ja mansikan paloja ja ripaus pähkinämysliä. Oli raikasta ja kevyttä. Täällä on mansikka-aika menossa parhaillaan. Kuten kuvasta näkyy ne ovat tuollaista "kakunkoristelumansikan" tyyppistä kiinteää, melkein rapeaa sorttia.