Ruokaa saarella

Monesti kuulee valitusta saaren kehnosta ruoasta. Yorkshiren alueella ainakin kaikki on tähän saakka aina maistunut hyvälle, mutta voihan se olla, että muualla ei osata kokata yhtä hyvin. Fish and Chips ei meitä kovin kovasti houkuta, mutta kaikki perinteinen on niin herkullista, että tekee mieli ottaa aina vain lisää. Laihtumaan niillä herkuilla ei pääse, mutta eihän perinneruoat yleensäkään ole kovin kaloriystävällisiä. Eli jos satut alueelle aamupalan aikaan, niin maista ihmeessä Bacon and Egg Sandwich. Energiaa riittää taatusti pitkälle puoleen päivään.

Päivälla kannattaa maistaa ainakin Meat Pie -lihapiirakkaa. Vaihtoehtoisesti Roast Beef ja Yorkshire Pudding -pannukakut lisukkeiden kanssa pääsevät ruskean kastikkeen kanssa oikeuksiinsa. Nämä eivät kevennä kenenkään oloa, mutta saavat aikaan hyvän mielen.

Jos vielä saisit jälkiruoaksi kunnon kupillisen teetä ja suklaakakkua Cadbury:n maitosuklaalla leivottuna, niin unohtuisi taatusti kaikki valitus englantilaisesta keittiöstä. Siihen kakkuun tiedän kyllä vain yhden leipojan, joten voit joutua tyytymään Bakewell Tarts tai Fudge:n, molemmat myös kokeilemisen arvoisia tahmeita herkkuja. Kaiken herkullisen syömisen lisäksi, kun vielä ihmiset aluella ovat ystävällisiä, puheliaita ja avuliaita, ei ihmetytä ollenkaan, että kaduilla tulee vastaan muitakin turisteja.

P.S. Viimeiseksi vinkiksi vielä se, että matkan aikana ei kannata kiivetä puntarille. Se pilaisi turhaa ilon näistä herkuista!

P.S. 2: Isäntäväkemme kokkaa herkkuruokaa kansainväliseen malliin. Opin uuden reseptin, jota aion kokeilla heti, kun löydän siihen oikeat aineet. Se on huomattavasti kevyempi, joten sitä voi syödä kotonakin, kun taas perinneruoat kannattaa jättää nautittavaksi vain lomalla...

Maisemia saarella

Tässä muutama maisemakuva krookuslomalta.

Kartasta näkyy sijainti noin suurinpiirtein. Maasto on kumpuilevaa ja vaihtelevaa. Julkisia luontopolkuja on loputtomasti. Kun lähtee seuraamaan polkuja, ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, että jokaisen kukkulan ja mutkan takaa aukeaa aina uudenlainen näkymä. Ai, mikäkö siinä on ongelmana? Se, että ei malta kääntyä takaisin, kun aina tekee mieli katsoa, mitä eteen tulee seuraavaksi! Ja kesken kävelyn, kun kääntyy katsomaan taaksepäin, niin voi vain ihmetellä, miten kaikki on niin eri näköistä, vaikka katsookin vain samaa kohtaa eri suunnasta.

Näiden maisemien hehkutukseen en varmasti väsy ikinä. Koululainenkin innostui "seikkailusta" niin, että saappaat jalassaan kolusi tienvarsien heinikot ja pinkoi juoksujalkaa pitkin jyrkkiä rinteitä. Liekö geneettistä perimää, että hän olisi halunnut jokaisen polun tutkia loppuun saakka? Ne polut eivät kuitenkaan lopu kovin nopeasti, vaan eteenpäin voi kävellä monta kymmentä kilometriä...

Hiihtolomalla hiihdeltiin ilman suksia

Hiihtolomalla, tai paremminkin krookuslomalla, lensimme kanaalin yli keskelle suurta saarta. Vuokra-auto osoittautui käteväksi ja halvaksi tavaksi liikkua, vaikka "vääränpuoleinen" liikenne aiheuttikin välillä säikähdyksiä ja moottorin kolinaa vaihteita vasemmalla kädellä vaihtaessa. Ensin kuitenkin varsinainen asia, ja sitten laitan seuraavan postauksen maisemista ja muusta.

Minilomallamme oli suuri Pieni tarkoitus. Hyvät ystävämme olivat saaneet kauniin, pikkuisen vauvan! Ihana, höyhenenkevyt maailmanvalloittaja. Saimme pitää sylissä monta kertaa. (Kaikilleyhteisille tutuille kysymys omalla murteella -Käyks vähä katteeks!?! :-D)

P.S.
O&D: Kiitos vieraanvaraisuudesta! Oli ihana nähdä teitä ja pikkuista.

Uuniperunaa kookoskanalla täytettynä

Yksi kauppa myy täällä huippuhyviä, jättikokoisia uuniperunoita. Ihan mahtavia, niissä on oikea perunan maku, mikä ei ole täällä aina itsestään selvää. Minä syön uuniperunat mieluiten tonnikalan kanssa, mutta ystävä, joka tuli ruokavieraaksi "voi kuulema elää ilman tonnikalaakin." Onneksi oli kanaa pakastimessa. Yllätysvariaatio yllätti, joten laitan siitä tähän "reseptin."

Kookoskanatäyte uuniperunoihin

n. 300g maustamatonta broilerifilettä tosi isoina paloina
currya, pippuria ja suolaa
valkosipulia
kookosmaitoa ja loraus vettä (yhteensä sen verran, että kananpalat melkein peittyvät kattilassa)
persiljaa
kermaviiliä tai maitorahkaa

Ruskista nopeasti reilusti maustetut broilerin palat öljyssä. Kaada kookosmaitoa ja loraus vettä puolikypsien broilerin palojen päälle ja kiehauta. Kaada pannulta kattilaan ja hauduta pienellä lämmöllä kunnes liha on kypsää. Ota broilerinpalat kastikkeesta. Leikkaa palat pieniksi kuutioiksi. Lisää tarvittaessa currya, suolaa ja pippuria. Sekoita kermaviili/maitorahka kananpalojen joukkoon, lisää tarvittaessa hiukan kastiketta kattilasta notkistukseksi. Tämän täytteen voi tehdä jo ajoissa ja laittaa jääkaappiin odottamaan. Kylmä kastike on ihanaa kuuman uuniperunan päällä.

Mies oli erittäin tyytyväinen ruokavieraan tuloon. Ai miksikö? Hauskan juttuseuran lisäksi siksi, että sai jotakin muuta perunansa kanssa kuin tonnikalaa. :-)

Ps. Kuvassa näkyy lähistöllä oleva pieni "linna." En tiedä siitä yhtään mitään historiallista tai muuta viisasta, mutta kaunis rakennus se on.

Perjantain pyykit ja nenäliinat

Kirjopyykkiä kuivumassa, kuten kuvasta näkyy. Eka koneellinen on "Oih-niin ihanan puhdasta." Entäs toinen koneellinen? Vähemmän puhtaan näköistä. Pesin näköjään taas kerran nenäliinan pyykin mukana. Nyt on pientä paperisilppua joka ikisessä pestyssä - tietenkin tummassa - vaatteessa tiukasti kiinni liimautuneena.

Jos tiedät keinon, millä nenäliinat saa vältettyä, kerro ihmeessä! Perinteinen - Tarkista taskut! - on kokeiltu ja tehottomaksi havaittu.

Koulutunnelmia

Tänään, kuten eilenkin, kului aamupäivä iltapäivän seminaaria valmistellessa. Oppilaat kirjoittivat tiistaiksi lyhyen kirjoitelman valitsemieni kahden luvun tiimoilta. Tänään siitä sitten keskusteltiin luetusta ja opetin lisäksi ylimääräistä aiheeseen liityvää muuta materiaalia. Olin ihan innoissani, kun huomasin, miten hyvin suurin osa oli valmistautunut keskustelua varten. Oppilaatkin vaikuttivat iloisilta, kun saivat keskustelun edetessä kertoa parhaat palat omista oivalluksistaan. Tämä päivä kului mukavasti iltaan saakka!

Pieni koululainen sanoi aamulla autossa tyytyväisenä, että tänään on taas "onnellinen päivä," koska koulussa luvassa oli uimista ja muuta mukavaa. Aamulla en meinannut itse heti päästä tunnelmaan - aamuyö oli kulunut kasvukipuja hoidellessa. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että pitäisi aina asennoitua jokaiseen päivään ajatellen, että tulossa on onnellinen päivä. En tarkoita tällä "positiivista ajattelua" siinä mielessä, että siitä kumpuaisi jonkinlaista voimaa, niinkuin sen filosofian edustajat antavat ymmärtää. Tarkoitan ennemminkin sitä, että suurin osa päivistähän on enemmän tai vähemmän onnellisia, kun Taivaan Isän kädestä ne otetaan. Joka päivässä on siunauksensa, ja toisaalta vain tarkasti mitoitettu annos vaikeuksia. ("Sopiva annos vaikeuksia" on se osa, mitä joudun treenaamaan toistuvasti, mutta kertaushan on opintojen äiti.) Aamutkin alkaisivat mukavammin, kun odottaisi jo etukäteen kiitollisena kaikkea mukavaa sen sijaan, että kurtistelisi kulmiaan jo kello kahdeksan.

Tytön onnellinen päivä muuten huipentui siihen, että nukkumaan mennessä neljäs alahammas irtosi lähes itsestään! Olisit nähnyt hampaattoman hymyn! Oli helppo uskoa, että päivän saldo oli reilusti plussan puolella!

Tyynynpäällisiä ja hiustenleikkuuta, osa 2

Tallinnasta tuotiin viime kesänä kauan unelmoitua paisley-kangasta. Oli laadukkaan näköistä, mutta ei näytä laatu kauaa kestävän. Hinnan vuoksi ei kannata harmitella - kolmen metrin palasta taisin maksaa 8€. Muuten kyllä harmittaa, koska ei ole toivoa, että löytäisin kovin nopeasti mitään vastaavaa. Tuollaisia kankaita ei yleensä saa siihen hintaan, että kukkaroa kannattaisi edes esille kaivaa. Aion kuitenkin nauttia näistä vielä jonkin aikaa. Sitten onkin kevättyynyjen vuoro. Syksyllä saan nämä ehkä tärkättyä uuden veroiseksi. Silitettävä tärkkispray on sisusintoilijan paras ystävä.

PS. Kuvitella - tänään kampaaja leikkasi juuri mitä pyysin. Uskomatonta, aivan uskomatonta!!! (Ääni, kuten Peppi-filmin sirkustirehtöörillä.) Melkein häkellyin! Nyt tätä voi kasvattaa - siis hyvässä mielessä. Ei siis "kasvattaa," niin että pääsee ihmellisestä mallista eroon. Vaan kasvattaa, niin että hiusten voi antaa olla vaan ja silti näyttää siistiltä. Kannatti ehdottomasti valittaa etukäteen. Nyt voin olla vain tyytyväinen.

Hiusten leikkuuta

Olen jo viikkoja siirtänyt kampaajalle menoa. Osittain siksi, että täällä kampaajiin ei voi luottaa. Ehkä joihinkin voi, mutta sellaisia ei ole sattunut kohdalle. Nyt on tilanne sellainen, että hiuksista ei enää näe, mihin malliin tai mallittomuuteen ne on viimeksi leikattu.

Kaikki alkoi viime elokuussa. Ennen töiden alkua päätin leikkauttaa otsatukan. Hyväuskoisena kävelin parturiin ja valitsin kuvakirjasta hiusmallin. Kampaaja sanoi "Hm-m!" ja vei kirjan pois. Pääsin siirtymään pesupaikalta peilin eteen, kun kampaaja mutisi puoliääneen, että asiakkaat haluavat jatkuvasti jotakin erilaista, milloin pitkää, milloin lyhyttä, milloin paksua ja milloin ohutta... Kun reilun puolen tunnin päästä leikattu komeus saatiin föönattua, meinasin pyörtyä. Lopputuloksella ei ollut mitään tekemistä valitsemani kuvan kanssa! Kiitin kauniisti, ja päätin, että en ikinä enää anna sen kampaajan koskea hiuksiini.

Sitä kampausta ei saanut kotona laitettua millään. Laittamattakaan sitä ei voinut jättää, niin hurjaa silppua se oli. Siispä menin toiselle kampaajalle, joka kovasti vakuutti ymmärtävänsä, mitä tarkoitin ja osaavansa tehdä juuri oikean jipon. Istuin tuolilla lievästi jännittyneenä, kun kampaaja leikkasi kaiken yhdellä kerralla ilman, että olisi jaotellut hiuksia useampaan kerrokseen. Epätasainen lopputulos ei tullut yllätyksenä. Taas löytyi kampaaja, jolle ei kannata mennä uudestaan.

Kolmas kerta toden sanoo. Saksalaisilla kampaajilla on erikoisuutena yksi ainoa kampaus - pitkä tukka kerroksittain, ilman mitään ideaa. Onneksi sattui matkasuunnitelma sopivaan ajankohtaan. Niin se tusinaparturi leikkasi sen perinteisen erikoisuuden. Ihan hyvä tuli - en tietysti edes odottanut sen enempää. Se kampaus ei vaatinut mitään muuta kuin hiusten kasvatusta.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että pitäisi ihan välttämättä mennä leikkauttamaan ainakin latvat. Tuskin uskallan muuta pyytää. Jeps, kerron kyllä myöhemmin miten kävi, mutta sillä ehdolla, että sanat riittävät kuvaamaan lopputulosta.

Sitkeiden ihmisten aamutossut

Meillä on kylmät lattiat. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista. Kaikilla muillakin on ihan yhtä kylmät. Onneksi on olemassa villasukkia ja aamutossuja. Meillä nämä tossut ovat niin suositut, että pieni käyttäjä pitää niitä myös nukkuessaan. Aikani yritin selittää, miksi tossuja ei voisi pitää yöllä. Käyttäjän sitkeyden edessä annoin periksi. Mistä lie sitkeytensä perinyt? Tietää, mitä tahtoo ja miten asiat hoidetaan. Jos jotakin ei tiedä, niin miettii hetken aikaa ja sitten kyllä tietää. Ja tietää varmasti.

Itse tiesin saman ikäisenä kesälomalaisena, miten tehdään karviaismarjakarkkeja. Niitä ruotsinlaivalta ostettuja, joissa "karviaismarja-raidat" näkyvät ihan selvästi. Sokeria vain pannulle, marjat sekaan ja lämpöä niin, että karkit kovettuvat kiiltävän koviksi. Vaikuttava oli selitys, koska mummo ne karkit paistoi. Syötäviä niistä ei tullut. Se oli omituista. Olisi luullut onnistuvan.

Toisella lomalla paistettiin Helsingin serkkujen kanssa kakku. Tiesin, että aineita laitetaan kaikkea saman verran. Pari vuotta vanhemmat serkut ihmettelivät, että pienempi osaa leipoa ja uskoivat. Taikina näytti ihan kohtalaiselle, mutta paistettu kakku oli kauheaa pahkuraista velliä. Kyllä sitäkin ihmeteltiin. En tiedä vieläkään, mikä siinä meni pieleen. Yleensä se onnistuu, kun kaikkea on saman verran. Olen ihan varma. Kokeile vaikka!

Hyvää Ystävänpäivää!

Hyvää Ystävänpäivää ruusun kera! Suklaakakku on uunissa, tulkaahan kahville! Maantieteellinen etäisyys saattaa muodostua ongelmaksi, joten laitan tähän varmuuden vuoksi reseptin juhlapäivän kunniaksi:

Ystävänpäivän Brownies-versio:

200g tummaa suklaata
250g margariinia
Sulata sekoittaen miedolla lämmöllä.
3 3/4dl sokeria
4 munaa
Vatkaa vaahdoksi.
2 1/2 dl jauhoja
3/4dl leivontakaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
Sekoita keskenään.

Kaada suklaa-margariiniseos muna-sokerivaahtoon, sekoita kevyesti ja lisää jauhot vähitellen.
(Lisää 100g hasselpähkinöitä rouheena. Siis rouheena, kirjoitin ensin hakkeluksena!) Kaada voideltuun vuokaan.

Paistan tämän kakun aina neliön muotoisessa vuoassa (kooltaan ehkä n. 22cmx22cm). 180 astetta 30-35 min. Kakku jää keskeltä taikinaiseksi - maku ja koostumus tasaantuvat, kun antaa kakun jäähtyä rauhassa. Se onkin reseptin vaikein osuus. Erittäin herkullista vaniljajäätelön ja mansikoiden kera!

Alkuperäinen ohje väittää, että tästä kakusta saisi 24 palaa, mutta meidän perheessä paloja tulee vain 16. Mistäköhän se johtuu? Taitaa olla joku matemaattinen ongelma. Milläköhän kaavalla sen saisi ratkaistua?

Jos tulit tänne lukemaan tätä viestiä, olet minulle erittäin tärkeä. En nimittäin vielä ole antanut tätä osoitetta kuin muutamalle ihanalle ihmiselle. :-)

Korvapuusteja

Tänään inspiroiduin leipomaan korvapuusteja!

Teki niin pullaa mieli, että kiipesin ottamaan leivontakulhon kaapin ylähyllyltä. Se kulho saa minut hyvälle mielelle joka ikisen kerran. Kirpparilöytö sekin, parilla eurolla ostettu, vanha ja luonnonvalkoinen. Täydellinen taikinakulhoksi ja oman tarinan arvoinen.

Taikinasta tuli ihanan pehmeä ja niin tuli pullistakin. Yleensä laitan liikaa jauhoja. Vehnäjauho tuntuu täällä hiukan erilaiselta, ehkä hienojakoisemmalta ja taikina muuttuu tönköksi yllättäen.
Maistelin kerran paremman puutteessa IKEA:n kahvilan korvapuusteja ja mietin, mikä niissä oli erilaista. Luulenpa keksineeni ruotsalaisten salaisuuden! Ripottelin tänään kanelin lisäksi väliin myös pienen ripauksen kardemummaa. Kannattaa kokeilla - se piristää ja voimistaa kanelin makua!

Teinpä vielä pastaaruokaakin, joten sain kovasti kehuja ja pusun kummaltakin herkkusuulta. Kannatti ahkerointi - ehdottomasti!

Valentine's Week

Ystävänpäivä-viikon kunniaksi pari punaista ruusua!

Pidimme tänään yhdessä luennon kahden kulttuurin avioliiton haasteista. Hyvin se meni ja yleisö kuunteli kiinnostuneena alusta loppuun saakka. Ehdimme ruokatunnilla kahdestaan kahvilaankin, joten oli aika mukava työpäivä. Oli kiva vielä jälkikäteen arvioida, mitä tulikaan sanottua.

Käsittelimme luennossa muutamia perusasioita, jotka itseasiassa tulevat esiin jokaisessa avioliitossa. Kahden kulttuurin yhteensovittaminen lisää kuitenkin haasteellisuutta ja sopeutumiskykyä vaaditaan useammalla alueella. Luennossa oli sekä "asiaa" että omia kokemuksia.

Joku oppilaista kysyi, kuinka paljon riitaa avioliitossa saa olla. Jäimme miettimään, voisiko hyvän avioliiton määritellä niin, että määritelmään saa sisällytettyä terveellisen määrän erimielisyyttä. Päädyimme siihen, että hyvä avioliitto ei ole sellainen, missä ei ole konflikteja, vaan sellanen, jossa konflikteihin löydetään ratkaisut. En tiedä puhdistaako riitely ilmaa, vaikka usein olen kuullut niin väitettävän. Hyvästä konfliktista voi kuitenkin saada monta uutta ja hyödyllistä näkökulmaa, mitä ei sopuisasti tullut huomanneeksi.

Kysymyksiä ja vastauksia

Tänään pidin luennon kertausmateriaalista interaktiivisessa muodossa kysymyksiä käyttämällä. Se tuntuu vaikeimmalta opetusmetodilta, kun koskaan ei tiedä minkälaisia vastauksia saa. Jos kysyy vain "yhden oikean vastauksen" - kysymyksiä, oppilaita ei saa pohdintaan mukaan. Siis parasta mennä pidemmälle ja haastaa kaikki miettimään. Hyvä lähtökohta, ammatillisesti oikein pätevää.

Olin valmistellut selkeän suunnan, mihin keskustelua johdin ja materiaalin, mitä siinä yhdessä luokan kanssa koottiin. Hukassa ei oltu hetkeäkään ennen kuin yksi oppilaista mutisi vastaukseksi jotakin, mikä sai minun pääni tyhjenemään totaalisesti. En ilmeisesti kuullut lauseen alkua, koska loppuosasta ymmärsin sisällön, mutten sitä, miten se yhdistyi kysymykseen, jonka olin esittänyt. Päädyin siinä sitten häkeltyneenä kysymään seuraavaksi: "Oliko se vastaus vai kysymys?"

Lopputunti meni kivasti - onneksi! Sain harjoitusta, mikä olikin selvästi tarpeen.

Roskaruokaa mukavassa seurassa

Joskus tekee mieli roskaruokaa. Yleensä enemmän ennen ateriaa. Hampurilaisen jälkeen, lähestulkoon huonovointisena, on helppo päättää, että tänne en tule ihan heti uudestaan. Tänään se iski - roskaruoan kaipuu - joten ruokatunnilla oli suuntana McD. Kassalla olikin tuttuja jonossa: pari kouluruokaan kyllästynyttä oppilasta, jotka kaipasivat vaihtelua kuulema liian samanlaisena toistuvaan menuun.

Ruokatunnista tuli mukava. Italialaisella (kuvassa vasemmalla) ja norjalaisella oppilaalla olikin monenlaista juttua ja aika vierähti nopeasti. Yksi tämän työn parhaista puolista on ehdottomasti mahdollisuus henkilökohtaiseen kontaktiin oppilaiden kanssa. Se on enimmäkseen ihan arkista kanssakäymistä ja usein ihan tavanomaisia jutunaiheitakin. Yhdessäolo kuitenkin merkitsee enemmän kuin pelkät puheenaiheet. Myös monikulttuurisuus rikastuttaa - jokaisella on omanlainen taustansa ja luonteensa. Monesti huomaa selvän muutoksen 3 vuoden aikana. Tieto lisääntyy, luonne jalostuu ja tulevaisuuden suunnitelma kirkastuu. Jännä nähdä, mitä kenestäkin isona tulee!

Lentoliput kesäksi

Postimies toi lentoliput kesälomaa varten!!! Jippii. Naisväellä saadaan olla ruhtinaalliset kuusi viikkoa Suomessa. Mies tulee perässä kolmeksi viikoksi. Tekispäs jo mieli lähteä pakkaamaan uikkareita...

Loma, aurinko, kotiväki ja myrskyluoto "siintelevät" haaveissa. Tosielämä on kuitenkin tällä hetkellä mitä on: Vettä on tullut tänään täysillä, ja tuuli on niin kolea, että ei auta vaikka olisi vaatetta päällä kuinka paljon tahansa. Tyttö valitti koulusta tullessaan, että kylmää puhaltaa takin helmasta. Hyvä päivä, ja vallan huippusää, miettiä kesälomaa, eikö? Ihanaa, että heinäkuuhun on enää 5kk! "Ja kevät kuluu nopeammin kuin syksy!" - siitäkin ajatuksesta saa riemun virtaamaan. Fysioterapeuttikin oli tänään oikein iloinen, liekö ollut loma mielessä hänelläkin!?! Sain paljon kehuja ja niistä rohkaistuneena tempaisin ylös 10kg tismalleen oikealla tekniikalla. Kohta kuulkaa nousee pilkulliset hevosetkin!

Talvinen kukka-asetelma ja ilmainen huilukonsertti

Ensimmäistä kertaa elämässäni talvinen "kukka-asetelma" kestää kevääseen! Helmikuun puolivälissä uskaltaa jo huokaista helpotuksesta. Ikivihreät kasvit ovat näköjään ainoat, jotka selviytyvät talvesta minun hoidossani. Muratti jopa jäätyi yöpakkasten aikaan ihan koppuraksi, mutta nyt sekin on taas sulanut ja kasvaa edelleen.

Ikkunalasin kosteus ON sisäpuolella. Siinä tämän asunnon ainoa ärsyttävyys! Ei onneksi ole sen isompi asia. Kuitenkin, jos joskus tulevaisuudessa muutetaan (tällä geneettisellä perimällä se lienee n. 100%:n todennäköistä), seuraavassa asunnossa tulee olemaan kaksinkertaiset ikkunalasit jokaisessa huoneessa! Kolminkertaiset olisivat täällä turhaa luksusta. Olen antanut jo lähestulkoon periksi kosteuden kanssa. Aamulla tuuletan ja käännän patterin lämpimämmälle. Haihtukoon ensin, sitten voi tuulettaa uudestaan. Täkäläisistä monella näkyy olevan samaa ongelmaa.

Viime viikolla seurasin hiukan haikeana naapuritalon ikkunaremonttia. Työmiehet tulivat aamulla ja illalla olivat uudet ikkunat jo paikallaan. Olisivatpa tulleet meillekin! Olisin varmasti tarjonnut kahvit työn lomassa. Ehkä olisin hakenut leipomosta jotakin pullaakin, ihan vain syvästä kiitollisuudesta. On tässä kuitenkin jotakin hyvääkin. Samaiset ikkunalasit antavat huimat huilukonsertot aina myrskysäällä. Viheltää niin, ettei uskoisi pelkiksi ikkunoiksi...

Puistossa ja telttailemassa

Sunnuntai-iltapäivää vietimme ulkoilualueella. Löysimme varsinaisen puiston takaa metsäteitä. Suurimmaksi osaksi kasvusto koostui lehtipuista. Täällä ei oikeastaan ole koskematonta metsää, tai me emme ainakaan ole löytäneet sellaista. Meille sopii hyvin, että puistonhoitaja raivaa ensin polut ja laittaa penkit ja roskikset paikalleen.

Illalla telttailimme olohuoneessa. Eväiksi otimme appelsiineja, suolakeksejä, limpparia ja karkkia. Jännittävä seikkailu syntyy jo siitä, kun poikkeaa tavanomaisesta. Nukuttiko meitä makuupusseissa? Nukutti niin, että maanantaiaamuun herääminen puoli kahdeksalta oli vaikeaa!

Ankkoja puistossa

Koulumatkan varrella on paljon ankkoja. Ne ovat mukavia - kunhan vain pysyvät omissa oloissaan. Tavallisten puistosorsien ja -ankkojen seassa on myös Kanadan hanhia, joilla on kokoa ihan kiitettävästi. Eräänä päivänä kävellessämme lenkkeilijä lähestyi meitä ankkavirran vieressä takaapäin. Tyttö melkein hyppäsi ilmaan, kun lenkkeilijä juoksi hänen ohitseen. Kun juoksija oli tarpeeksi kaukana, hän helpottuneena totesi: "Huh, mä luulin, että sekin olis joku ankka - ja vielä niin iso!" Se olisikin ollut kamalaa, ihan oikeastikin. Sellaista mutanttia olisimme varmasti juosseet pakoon molemmat! Normaalikokoistenkin ankkojen kanssa joudumme aina piilottamaan evässämpylän, ettei sentään ihan kädestä tulla nokkimaan.

Saksan mummon muistoksi

Oma siirtyi muutama kuukausi sitten ajasta ikuisuuteen. Tämä kuva otettiin syksyllä, kun keräsimme koko perheen voimin omenasatoa parempaan talteen. Huomasimme Oman väsyvän helposti. Vuorotellen, hienotunteisesti pyysimme häntä pitämään taukoa, mutta Oma vain jatkoi keräämistä. Oma oli tottunut kovaan työhön.

Oma oli tärkeä kaikille ja kaikki olivat tärkeitä Omalle. Hän oli positiivinen, aina tyytyväinen ihminen, joka ei koskaan riidellyt eikä ollut muutenkaan ilkeä kenellekään, ei kasvotusten eikä selän takana. Hänellä oli aina aikaa istua hetki ja jutella niitä näitä. Opiskeluaikana saimme kesäkodin Oman yläkerrasta. Muistan aina, miten meitä harmitti lähteä syksyn tullen, kun Oma jäi parkkipaikalle kyynelsilmin vilkuttamaan.

Oma ei valittanut usein. Lääkäristään Oma sanoi naureskellen, että hän vain tarvitsee rahaa praktiikkansa remonttiin ja siksi pyytää tulemaan jatkuvasti uudelleen. Kolesteroli oli korkealla ja lääkäri kehoitti Omaa siirtymään kevyempään ruokavalioon. Oman mielestä siinä ideassa ei ollut mitään järkeä - olihan hän elänyt terveenä siihenkin asti samalla ruokavaliolla!

Oma kuoli lopulta aivan yllättäen kanoja hoitaessaan. Meille kaikille jäi paljon muistoja. Kauniita muistoja.

Kahdenkymmenen sentin hame

Tämä on hyvän mielen hame. Hintaa 20c. Kaikki alkoi puoliksi purkamattomasta avoimesta laatikosta, jonka bongasin syksyllä kirpputorin sivuoven vierestä. Laatikosta olisi löytynyt muutakin, mutta en kehdannut penkoa hinnoittelemattomia tuotteita enempää. Ujostelu kadutti kovasti jälkeenpäin, sillä se laatikko oli vanhojen kankaiden suhteen oikea aarrearkku ja kassaneitiä hinnoittelematon tuote ei vaivannut ollenkaan, sillä purettavaksihan se kuorma oli tuotukin! Alunperin kangaspala oli jostakin siirtomaasta tuotu perinteisesti painettu puuvillakangas, josta oli tehty pikkuverho. Se oli juuri sellainen kangas, josta keksisi ihan mitä vaan - voimakas kuvio, kirkkaat värit, arvaamaton väriyhdistelmä, ja silti vaalea, selkeä tausta. Aikani kangasta pantattuani siitä tuli tämä hame. Ompeluun taisi mennä tasan tunti, josta osan aikaa purin vanhoista farkuista kuminauhaa, jota tarvittiin vyötärön takaosaan. Sen jälkeen tämä on ollut käyttäjän lempihame. Ihmekös se, kun pelkkä kangas jo saa hyvälle mielelle!

Tuolit keittiöön

Tässä nämä viimeisimmät löydöt - kaksi vanhaa tuolia! Ulkona oli pilkkopimeää, mutta en malttanut olla kuvaamatta heti, kun sain vain pölyt ensin pyyhittyä... Lähellä kotiamme on kirpputori, josta aina joskus löytää jotakin ihanaa. Nämä tuolit maksoivat 5€/kpl. Istuinosan punokset ovat aivan ehjät! Jos osaat suurentaa kuvaa, niin katso takimmaisen tuolin selkänojan yläosan kaiverrukset. Joku tehnyt hienoa työtä! Muutama liitos odottaa puuliimaa. Kevyt hiominen ja mattapintainen vaha tai öljy ovat vuorossa, kunhan sää ensin lämpenee, niin että parvekkeella pystyy askartelemaan. Kyllä nyt kelpaa keittiössä istuskella teekuppi kädessä! Näitä tuoleja on nimittäin etsitty pitkään.