torstai 30. heinäkuuta 2015

Summer in Turku


Vaikka tämän kesän lomasuunnitelmat menivätkin uusiksi muutamaan kertaan, rentoutuminen on onnistunut hyvin. Säät eivät tosin ole olleet kovin kummoiset. Melkein joka päivä on satanut enemmän tai vähemmän. Taitaa saldona olla tähän mennessä kaksi(!!!) kesäisen lämmintä päivää. Eilen oli toinen niistä. Kävimme miehen kanssa kiertelemässä muutaman tunnin Turun keskustassa. Ihan paras kesäkaupunki... Ja muutenkin ainoa, minne suostuisin muuttamaan, jos Suomeen palaisin. Taidan sanoa samat sanat aina, kun Turussa käyn. :D Ehkä se on varsinais-suomalaisuus, mikä tuntuu kulttuurin vuoksi kaikista luontevimmalta, mutta kyllä kaupunki itsessäänkin on ihan ihana. Varsinkin Aura-joen ranta. Olisi pitänyt viitsiä kantaa kameraa käsilaukussa, että olisi saanut kunnollisia kuvia. Täytyy varmaan joskus tehdä valokuvauskävely.

----  

Although our holiday plans have been revised and re-revised several times this summer, relaxing has worked out well. The weather has not really played along. We have had rain and some more rain almost every day. Our saldo for warm summer days is at the moment two... Yesterday was one of those warm days. My husband and I made a little trip to Turku. It's the very best summer town in Finland in my opinion. It's also the only one I could ever imagine to move to if I returned to Finland. I think I say the same thing everytime I am there. :D I grew up not so far away from Turku, so I suppose that from the larger towns in Finland it's culturally closest to what I am used to. And the town itself is wonderful, too. My special favorite is the walking street along the river. I regret a bit that I was too lazy to carry the camera in my purse and had to rely on my phone... I should once take a photographing walk. 

maanantai 20. heinäkuuta 2015

A handful of almonds

Tuoreista saksanpähkinöistä ja mehukkaista hasselpähkinöistä olen kirjoittanut aikaisemminkin useaan kertaan, mutta nyt viimeisin villitykseni on manteli... Niitä jos nakertaa kourallisen päivässä niin pitäisi pysyä kylläisenä, saada hyviä rasvoja, E-vitamiinia, magneesiumia, kuituja ja vaikka mitä muuta hyvää. Ja kuulema voi välttää diabeteksen, alzheimerin ja sydäntauditkin. Ja pitäisi muuttua ihan hoikaksikin, vai oliko se sittenkin vain pysyä hoikkana. Höh, ei ne siis varmaan varsinaisesti laihduta! Mantelit ovat kuitenkin ravitsemuksellisesti ihan pähkinäperheen aatelia. No, tulevaisuudessa sitä sitten välttää mitä välttää tautien suhteen, mutta noin niinkuin yleisesti ainakin pysyy hyvällä mielellä, kun ajattelee popsivansa suuhunsa sellaisia terveyspommeja. Ei nyt pitäisi syksyä vielä edes mainita, mutta mietin saiskohan syksyn tullen jostakin tuoreitakin manteleita oikein kuorineen? Jos ne ovat läheskään yhtä hyviä kuin vastapoimitut, vielä ihan mehukkaat hasselpähkinät, niin söisin varmasti helposti enemmänkin kuin sen kourallisen.

----

I have written many times about fresh walnuts and hazelnuts, but my very last addiction is eating almonds! I have heard that a handful of almonds a day keeps gravings away, gives good fats, E vitamine, magnesium, fiber and all kinds of other healthy benefits. Like avoiding diabetes, Alzheimer and even heart problems... And one should become skinny, or was it only stay skinny! Oh, that's disappointing actually that they might not directly help slimming. But anyway, almonds are nutritionally speaking the royals among the nut family. I'm not so certain they really guarantee that one avoids all the health trouble in the future, but it makes one feel good to snack something healthy as opposite of sugary stuff. I should not mention the fall yet, but I wonder whether and where I could find fresh almonds in the fall. If they are even remotely as juicy as freshly picked hazelnuts, I will eagerly eat more than a handful! 

tiistai 14. heinäkuuta 2015

The very last one?


En väsy pioneihin ollenkaan... nyt vaan alkaa kausi tosiaan loppua, joten tuskinpa tänä kesänä enää vaivaan teitäkään pionikuvilla tämän enempää. :) Välillä on kiva ottaa kimpusta yksittäinen kukka keittiön pöytääkin koristamaan. Siinä muuten juuri pionit ovat ihan mahtavia, kun yksikin kukka on itsessään niin näyttävä!  Ihan tavallisesta aamupalasta, lounaasta tai illallisestakin tulee parempi, kun on kaunis kukka pöydässä. :) Illallisesta puheen ollen täytyykin lähteä pastan keittoon.

----

I never get tired with peonies... But now their season is almost over. I don't think I'll bother you with any more of peonie photos this year, just this one last time... :) Sometimes I took one individual flower to the kitchen. Nothing is nicer than enjoying a beautiful flower while eating an ordinary breakfast, lunch or dinner. Talking about the dinner, I better begin cooking something right now.  

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Yet another chicken




Lauantaina tuli yllätysvieraita, joten yritin keksiä jotakin iltaruokaa, mihin ei tarvitsisi ostaa/avata yhtään uutta purkkia. ;) (Tavoitteena ei siis ollut mikään muu kuin yksinkertaisesti saada sekä pakastin, että jääkaappi tyhjäksi ennen lomalle lähtöä.) Hiukan pinterestiä selailin, ja sieltä löysin sellaisen reseptin paistetulle kanalle, mitä en ollut vielä kokeillut. Eli todella reilusti suolaa ja pippuria kanan pintaan. Valkosipulin kynsiä ja rosmariinia silpuksi. Muistaakseni neljä ruokalusikallista vaahterasiirappia, kaksi ruokalusikallista tummaa balsamico-etikkaa ja loraus oliiviöljyä. Sitä seosta sudilla kanan pintaan ja valkosipulit ja rosmariinit siihen päälle. Paistamisen puolivälissä sudin vielä loputkin seoksesta kuumien kanojen pintaan. Meidän uunissa mehukasta tulee, kun paistaa näin: 200C 15 minuuttia, sitten 175C 30 min. ja lopuksi vielä 125-150C 30-40min. (Kanat olivat siis suunnilleen 1,3kg/kpl.)

Oli muuten ihanat ne ohikulkumatkalla poikenneet vieraat! Tuttuja siltä ajalta, kun aloitettiin pastorintyössä Etelä-Saksassa pienessä maalaiskaupungissa 15 vuotta sitten. Heidän suku silloin "adoptoi" meidät, joten oli aina tunne, että kuuluttaisiin perheeseen. Oltiin aina mukana kaikilla mahdollisilla sukujuhlilla ja synttäreillä ja muutenkin tavattiin melkein päivittäin. Tosi kiva oli päivittää kuulumisia! Muutaman kerran on tavattu tietysti tässä välissä muutenkin, mutta nytkin taas tuntui kuin vuosia ei olisi ollut välissä ollenkaan. :)

----

We had surprising guests this weekend, so I tried to cook something that did not require buying/opening any new spice/bottle. ;) (It was not any lofty goal, but we are simply working on emptying both the freezer and the fridge before leaving on holiday.) I was browsing Pinterest and found a chicken recipe I had not tried yet. It went like this. Scrub lots of coarse salt and pepper on the chicken. Chop several cloves of garlic and some fresh rosemary. Mix four tbs maple syrup, two tbs of dark balsamico and a splash of olive oli. Brush the mix on the chicken and sprinkle with garlic and rosemary. After baking the chicken for a while, brush the rest of the mix on it, too. In my oven the juiciest chicken comes out after baking it for the first 15 minutes in 200 Celsius degrees, then 30 minutes in 175 Celsius degrees and the final 30-40 minutes in 125-150 Celsius degrees.  (These chicken were each ca. 1,3kg.)

We had great time with the guests! They had had a holiday in the Northern France and stopped in our place on their way home. We got to know them at the time when we first began pastoring in a little countryside town in the Southern Germany some fifteen years ago. Their enlarged family "adopted" us, and gave us a feeling to belong. Besides, seeing each other almost daily, we were also always invited to all birthday parties and family celebrations. Now it was lots of fun to catch up with all the news and happenings! It was funny, but it felt like there had not been any ten years in between since we left that little town. :)

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Therapeutic still life


Joskus tekee hyvää katsella "still life"-kuvia, missä kaikki on hallitusti kohdallaan. Löysin jonkin aikaa sitten tuollaisen hauskan vanhan kananmunalautasen. Täällä on muuten suurin osa myynnissä olevista kananmunista ruskeita, ainakin niissä ruokakaupoissa, missä me yleensä käydään. Pääsiäisen tienoilla saa etsimällä etsiä, jos meinaa löytää valkoisia. Perunarieskat on muuten tosi herkkua. Muussin jämiin vaan sekoitetaan pari kananmunaa, hiukan suolaa ja jauhoja. Taikina taputellaan pyöreiksi, litteiksi rieskoiksi uunipellille ja paistetaan kymmenisen minuuttia 225 asteessa. Ja syödään tietysti heti kuumina!  

Tämä arkinen viikko oli hiukan turhan tapahtumarikas minun makuuni. Jossakin kohtaa piirsin keittiön liitutauluun ylöspäin nousevan nuolen ja kirjoitin alle "it can only get better!" Eilen sitten vielä onnistuin roiskaisemaan hammastahnatuubista tahmean kökkäreen suoraan silmääni! Yllättävän hankala huuhdeltavaksi, kun ei voi hangata niin, että saisi sen ensin vaahtoutumaan... Onneksi on viikonloppu alkamassa. Siitä on selvästikin tulossa paljon, paljon parempi. :)

----

Sometimes still life photos are just perfectly soothing. I found an aged egg plate lately and found it so cute that I just had to take it home. It's funny, but all those stores where we usually shop sell almost only brown eggs. During the easter time, it's quite a hunt to find white ones for coloring... Those flat potato breads on the second photo are just wonderful. One needs only a portion or two of left-over mash, two eggs, pinch or two of salt and flour. Mix well. Form the dough into several flat breads on a baking parchment and bake them ca. 10 minutes in 225 Celsius degrees. Cover the baked breads with a cloth, but eat them while they are still warm.

This week was slightly too eventful to my taste. Almost so overwhelmingly eventful that at one point I drew an upward arrow to the chalk board in the kitchen and wrote underneath "it can only get better!" On the top of it all, I managed yesterday evening to spill some sticky toothpaste directly into my eye! I rinsed and rinsed, but since the paste does not form a foam unless it's brushed, it turned out to be quite a challenge to get it out... I'm so happy the weekend is coming. I already feel it will be much much better.    

maanantai 6. heinäkuuta 2015

What a sunset!

Iltaisin meidän terassilta on hyvät näkymät auringonlaskun aikaan! Ristiinrastiin lentäneet lentokoneet on hyvä plussa kevyiden poutapilvien lisäksi. :) Meidän terassilla on muuten kohtuullisen hyvä illuusio yksityisyydestä. Ehkä ei suomalaisen mittapuun mukaan, mutta tällä asukastiheydellä siitä voi olla kiitollinen, ettei vastapäätä ole toista terassia tai edes katua. Juttelun äänet kuuluvat ja kantavat kyllä koko naapurustoon puolin ja toisin, mutta jos ei näe kovin montaa ihmistä, niin ei tunnu siltä, että olisi ihan tarjottimella kuitenkaan. Aina tietysti, jos näkee jonkun naapureista tulevan kotiin tai muuten kulkevan takapihalla niin silloin tietysti kuuluu vähintään vilkuttaa, mutta usein myös vaihtaa muutama sana. Aina se lisää yleistä viihtyvyyttä puolin ja toisin, kun on ystävällisiä ihmisiä ympäristössä, eikö? Täällä ihmiset eivät kyllä ole kovin yksityisyyshakuisia muutenkaan. Pihat ovat pienehköja ja naapurit joka suuntaan ovat vierivieressä muutenkin. Niinpä jotkut naapureista, joiden parvekkeet ovat kadulle päin viettävät ulkoilmaelämäänsä aurinkotuoleissaan ihan tyytyväisen oloisina. Itseltäni varmaan jäisi parveke käyttämättä... se on hiukan sellainen suomalaiseksi mieltämäni piirre, vaikka varmaan sielläkin on ihmisiä, joita ei haittaisi vähääkään. :)

----

We have seen beautiful sunsets at our terrace lately! I like the effect of the flying planes, too. :) We are quite lucky with our terrace also for the reason that it creates at least an illusion of privacy. Obviously not comparable Finnish standards, but since Belgium is much denser populated, one can be happy not to have a terrace directly facing a street or another terrace. One can hear neighbors talking, and they can hear us, too, but since one does not see too many persons, it does not feel like sitting at a serving tray. It's quite usual to greet the neigbors and say few words if somebody crosses the backyard and sees you sitting at the terrace. When people live close to each other such little gestures are of great value and make everybody feel happy. In general I think the locals are anyway not seeking privacy that much. Gardens are mostly small, and neighbors are anyway in every direction. Those neighbors whose terraces face the street don't seem to have any problems enjoying an afternoon in their deck chairs. I think I might not feel that relaxed so easily, but then my excuse is being Finnish, though I am certain not all Finns either feel that way. :) But in general, I think Finns have so much space that they are used to bit more privacy when it comes to spending time outdoors.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Dining room stuff



Ensimmäisessä kuvassa näkyy hiukan ruokailutilaa taustalla. Siitä ei taida olla kovin usein isompia kuvia täällä ollutkaan. Syy on lähinnä se, että minulla ei ole laajakulma-objektiivia kamerassa, joten kokonaisemmat huonekuvat ovat hiukan hankalia ottaa. Joka tapauksessa ruokapöytä on ostettu Ikeasta kymmenen (täh!!!) vuotta sitten, kun muutettiin Belgiaan. Hiukan se on kellastunut ja muutoissa kärsinyt, mutta tukeva ja käytännöllinen edelleen. Sellaisenaan pöytään mahtuu helposti kahdeksan tai kymmenenkin ruokailijaa. Pidennyspalan kun vielä lisää, niin joskus ollaan mahduttu jopa 14 syömään yhtä aikaa. Syvyyttä (1m) on niin paljon, että tarjoilut on helppo laittaa pöydälle, vaikka syöjiä olisi kuinka monta. Olen miettinyt sen käsittelemistä uudelleen, mutta "teollisuuslakkapinta" lienee aika karmea poistettava, vaikka käyttäisi hiomakonettakin. Maalaaminen tietysti olisi helpohko vaihtoehto, mutta en osaa päättää mihin väriin en kyllästyisi... ;) 

Tuolit on samalta ajalta kirpparilla vastaan tulleita. Niissä on ollut muutamat eri päälliset ja nyt näyttää, että yksi tämän kesän projekteista voisi olla taas uusi pehmustus ja päällystys... Jotakin kuviota varmaankin vaihteeksi. Tykkään edelleen tuosta selkänojan ristikosta, vaikka olenkin aina avoimella mielellä vaihtamaan tuolit, jos joskus tulee jotakin ihan unelmaista kirpparilla vastaan. ;) Täytyy vaan löytää kerralla kuusi tuolia, joten se asettaa hiukan rajoituksia. Neljän setti on yleensä helpompi tavoite. Nyt näkyy paljon sitäkin, että kaikki tuolit ovat erilaisia, mutta isossa yhtenäisessä tilassa sellaisesta tulee mielestäni helposti rauhaton vaikutelma, kun olohuone-ruokailuhuone-yhdistelmä jo sinänsä vaatii erilaisia huonekaluja.

Keittiön puoleisella seinällä on Ikean liinavaate laatikosto, tai miksikä se lie on alunperin tarkoitettu. Se ostettiin ensimmäisen kesän jälkeen tähän asuntoon, kun huomattiin että yläkerran toimistossa, mihin valokuva-albumit oltiin laitettu, on niin kuuma helleaikaan, että valokuvat menevät pilalle... Tuo oli ainoa laatikosto, missä oli syvyyttä tarpeeksi, että suuret valokuva-albumit mahtuvat laatikoihin helposti. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta parempi kuin valokuvien menetys. Viimeinen juttu vielä. Tuon pionien keraamisen maljakon löysin muuten aika äskettäin. Siinä on kiva krakeloitu pinta, ja ihanan pehmeä värisävy. 

----

In the first photo you can see most of our dining room in the background. I have not been posting many large room shots, because my camera lens is not working too well for such pictures. Anyway, the dining table comes from Ikea. We bought it when we moved to Belgium ten (what!!!) years ago. It has turned bit yellow, which I am not happy about, but it is still sturdy and practical to use. It's easily seats 8-10 persons. When adding an extension piece stored under the table top, we have dined even with 14 persons! The table being 100cm deep one can always find place for serving trays in the middle. That's something I really appreciate! I have been thinking about sanding the table and giving it a new finish, but so far the industrial varnish has kept me from doing anything to it... Sanding all the varnish off can become a nightmare even with an electric sanding mouse. Painting would be much easier, but I can't make up my mind as to which color would keep me happy longer than just for couple of months... ;) 

The chairs were bought about the same time at a second hand shop. I have had few different covers on them. Now it seems that re-doing padding and the covers should probably be listed as a project for later this summer... I am thinking about a material with a print for a change. I still like the shape of the chairs, but obviously as you know me already, I am always ready for new ones should I come across some dream chairs somewhere... But a set of six is rather hard to find when you look for old pieces. Four would be much easier, but I like to have all six matching. Nowadays it is quite fashionable to mix and match different chairs, but in a large open space the impression can get too messy, since a combination of a living and dining room already requires quite an amount of different furniture.

There is a large chest of drawers (Ikea) beside the wall towards the kitchen. We bought that after our first summer in this apartment. We had stored the photos in the office upstairs and realised after that summer that the pictures did not like the hot temperatures. Having quite a bit of slope ceilings and several skylights makes the office too hot for printed photos! This particular chest of drawers was simply deep enough to accommodate the large photo albums. Not the prettiest choice, but a practical and preferable one, when thinking about all the memories that are stored in the albums. One last thing, the ceramic vase for the peonies! I bought it some time ago and just love it. Pretty textured surface and a perfect soft tone of color.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Few more roses and school grades



Siellä ruusupuutarhassa on siis monta tuhatta erilaista lajiketta kaikissa mahdollisissa väreissä. Tässä muutama lähikuva vielä. Tuo vaalean violetti on ihan mahtava. Nyt on näköjään viime aikoina ollut hiukan vaikeuksia saada kuvia ja juttuja mätsäämään, joten otsikot ovat järjestään hiukan sekavia... jostakin on niin varmaankin tiukasti jumittunut mieleen, että otsikon täytyy määrittää sisältöä. Ja toiseksi kaikki asiat eivät ole niin kuvauksellisia, että kannattaisi vaivautua. ;) 

Hiukan taas siis koulujuttua näin maahanmuuttajan näkökulmasta. Todistuksia tiputtelee täällä yläasteella tasaiseen tahtiin. On väliraportteja viikkotyöskentelyistä. Ne sisältävät kaikkien pikkukokeiden ja kertauskokeiden arvosanat. Sitten on ne varsinaiset todistukset, joissa on sekä viikkotyöskentelyn arvosanat (yleensä 25-50% kokonaisarvosanasta) ja lukukausien päättökokeiden arvosanat. Ja nyt lopuksi tietysti koko vuoden arvosanat. Eli lopputuloksena on aika monimutkaiset kaaviot, missä on kahden desimaalin tarkkuudella laskettu loppunumerot ja vieressä luokan keskiarvo. 

Plussaa systeemi saa mielestäni siitä, että yhdellä vilkaisulla näkee, missä on parannettavan varaa. Esimerkiksi, jos viikkotyöskentelyssä sanakokeet tökkivät tai joku tietty kielioppiosuus on hankala, niin siihen on helpompi puuttua, kuin jos lopussa on vain yksi yleinen numero koko aineesta, mutta ei mistään näe, mikä osa-alueista tuottaa vaikeuksia. Erityisesti matematiikassa erittelystä on mielestäni todella paljon hyötyä, koska harvalla varmaankaan tökkii kaikki laskeminen, kun taas tavallista on, että jokaselle joku osa-alue tuottaa enemmän työtä kuin muut. Luokan keskiarvot auttavat tietysti näkemään, missä mennään yleiseen tasoon verrattuna. Miinuksena se, että kirjaimellisesti kaikki mitataan numeroissa ja sitä mittausta tehdään monta kertaa viikossa. (Normaalistihan ainakin latinaluokilla on 10-13 testiä viikottain...) Hyvä puoli se, että materiaalia kerrataan koko ajan tulosvastuullisesti, ja silloin, kun menee hyvin, hyvästä numerosta saa hyvät kicksit. Vastakohta: Jos joku aine tökkii muutaman kerran pikkukokeissa, niin alkaa nopeasti tulla paineita pärjäämisestä. Tässä on hiukan eroja koulujen välillä, miten paljon tuollaista jatkuvaa testaamista käytetään, mutta yleisesti ottaen numeroita ei täällä pääse hetkeksikään karkuun. (Tytön nykyinen koulu on tarkka maineestaan, joten testaaminen on viety ihan äärirajalle.) Hyvä puoli on, että tuollaiset jatkuvasti testaavat koulut tuottavat sen verran työtä jokaiselle oppilaalle, että sellaisissa kouluissa ei juurikaan ole luokissa järjestyksenpidollisia ongelmia. Tunnit sujuvat aina rauhallisesti. Yleensä juuri muuta koulutyötä mutkistavaa ei tapahdu kuin satunnainen kikatuskohtaus, tai vaikka se, että joku leikkii jatkuvasti kynällään ja sen tuppi putoaa liian monta kertaa lattialle. Harvoin kukaan varsinaisesti häiritsee mitenkään.

Kokeiden arvioinnin lisäksi joka vuosi opettajien kokous päättää päättökoeviikkojen jälkeen jokaisen oppilaan kohtalosta erikseen. Eli niiden numerotodistusten lisäksi pitää saada vielä allekirjoitetut suosituslausunnot, jotta pääsee jatkamaan valitsemalla linjallaan. Muuten joutuu vaihtamaan astetta alemmalle linjalle, tai kertaamaan vuoden. Pahimmassa tapauksessa joutuu vaihtamaan koulua helpompaan... No, kiitos noiden kaikkien numeroraporttien, sellainen lausunto tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, joten olettaisin ainakin, että siihen osataan valmistautua etukäteen. Suomessahan sosiaalinen puoli on noissa luokalla pysymisissä tärkeäksi koettu juttu, mutta täällä sitä ei pidetä merkityksellisenä. Sitä joko pärjää, tai jos ei pärjää niin saa kyllä ensin jonkinlaisen määrän lisätunteja. Jos ongelmaa ei saada niillä hoidettua, niin sitten vaan siirretään oppilas sellaiselle luokalle, missä hän pärjää paremmin. Systeemi on kyllä sen verran vaativa, että ehkä se todella on lapsen parhaaksi, jos hän pääsee siirtymään sopivammalle vaatimustasolle, ellei opiskelu suju. 

Eli yhden yläastevuoden kokemuksella sanoisin, että systeemi on itsessään aika monimutkainen. Osa asioista on ihan selvästi positiivisia ja hyvin toimivia, osa taas ainakin pohjoismaalaisesta näkökulmasta hiukan turhan vaativia. Äskettäin mies oli vanhempien toimikunnan palaverissa ja siellä oli esitetty joku raportti Suomen koulusysteemin hyvistä ja huonoista puolista. Se olisikin varmasti ihan reilua kirjoittaa toinen postaus siitä! Siinä oli nimittäin muutama sellainen asia mainittu negatiivisesti, mitä Suomessa yleensä pidetään nimenomaan hyvinä juttuina. Ehkä se näissä vertailuissa onkin aina puolin ja toisin niin hankalaa, että jokaisessa maassa lähestytään koulujuttuja omasta kulttuurista ja historiasta käsin. Eli on hurjan vaikeaa tehdä neutraaleja arvioita mistään osa-alueista, koska yleensä kaikki on ihan järkevästi selitettävissä nimenomaan paikallisista tavoista ja arvoista käsin. 

----

Few more rose close-ups! My personal favorite was the purple one in the first photo. Today I plan to write about something else though. My headlines are lately often combinations of two completely different themes and the pictures always match only to one of them... One easy rule in writing is that the headlines must match the content. I think I overlearned that one, ha! But seriously some things are just not that photogenic in nature.

So, to the other topic of the headline. The school grades! Now that our daughter has completed her first year in the secondary school we have all got used to the system. If I had to choose one word to characterize the education mentality that would definitely be the word grading! There are several reports that are given to grade the daily school work and then final reports that are given for each semester. Those big ones count both the daily school work (25-50% of total grades) and the final exams. And then of course there are the end of the year raports where you can see everything counted meticulously with using comma and two decimals. Beside the own grades one can always see the class averages in the next column. 

There are few plus points that can be mentioned about this exact manner of proceeding with the grades. First of all, one can see immediately which section of the material caused difficulties. So, the problems can be solved easier when the results are detailed. Secondly, showing the class averages helps to estimate the general level and see how the comparison to that looks like. A big minus point from my perspective is that everything is measured in numbers all the time! (Our daughter is in the "Latin section" and has usually 10-13 tests every week!) Good thing of course is when one gets good grades and is encouraged to pursue them further. The bad thing is the opposite: When there are few subsequent poorer grades in one subject or another the pressure grows in few weeks... There are quite some differences in the quality of different schools and the amount of testing seems to be directly linked to it. Some schools use less testing, but usually then the final exams are much more stressful. Our daughter's present school is good in its reputation, largely due to having taken the testing system into an extreme. The positive in it is that there are hardly any problems with disorder in the classroom. My conclusion is that the system is too demanding to allow anybody waste their time in silly activities. 

Besides all these grade report sheets one needs to get one more paper to pass to the next level. Every year the teachers' conference decides over each individual pupil to see whether they can pass or whether they have to change to the lower level, repeat a year or in the worst case change to a school that offers easier specializations. In Finland the social issues are always weighing heavier, so that hardly ever anybody gets dropped out. Here such thinking does not play any role. I have come to think, however, that since there is so much pressure in the system, it might really be the kindest thing to move a child to such a level or even to another school where learning works out better. Of course before anything that drastic, the school has offered extra lessons to help out. And thanks to all those detailed reports throughout the year, the final signed statement about not being passed on to the next level can hardly come as a surprise in the end. 

With one year of experience I would say that there are good things in this system. I appreciate very much the fact that everybody has to work hard and the lessons are as a rule effective and peaceful. It is positive that kids learn to be disciplined and develop good learning skills, too. Those qualities are definitely beneficial for life. I appreciate little less the fact that grades are so important and so much pressure is put on the kids. I might be an idealist, but I believe that it is possible to combine good results with the joy of learning. It's pity that such a joy seems to get lost occasionally in this system. However, it hit me lately that this kind of evaluations are always quite subjective. My husband participated in a parents' committee meeting and brought home reports that analysed the Finnish school system. Some points that we consider to be our strenghts were scaled quite negatively, while some other rather meaningless details where understood as being possibly real success factors. Knowing this system made me realise why it is so difficult to see the positives in our system. It seemed far too child-friendly to be truly effective. That made me think how much the entire school system actually always reflects the local culture, traditions and values that are considered important in general. After all my personal evaluations, it would be only fair that I would once write about that evaluation the Belgian educators made of the Finnish system.   

perjantai 3. heinäkuuta 2015

What a weather!!! (and a broken phone)

Mahtava sää täällä! Kevyesti mennään yli 30 asteen! Muuten sitten kävi niin, että puhelimesta hajosi SD-kortti ja nyt se ei toimi muuten kuin soittamiseen... Tekstareita tulee edelleen, mutta ne on vanhojen toistoa tai jos sattuu tulemaan uusi, niin jos heti pystyn katsomaan niin näen ensimmäiset sanat, mutten löydä viestiä avattavaksi mistään... No, ilmeisesti kaikki, jotka oikeasti koittavat tavoittaa soittavat lopulta, ellei vastausta kuulu. Mitä tässä eniten harmittaa on perheen whatsapp. Se on niin vilkas foorumi ja pysytään kaikki ajantasalla, vaikka välimatkaa on paljon, joten siitä jos missaa päivänkin, niin jo on satoja viestejä ja kuvia jonossa. :) Ihan huippujuttu näin ulkomaillakin asuvien näkökulmasta! Lapset varsinkin laittavat viestejä tekemisistään, isän ja äidin kesäkeittiö saaressa valmistuu pikkuhiljaa ja välillä jollakin on uusi kampaus, tai jotakin muuta mukavaa näytettävää.. Kuvia, filmin pätkiä ja viestejä. Niin paljon mukavia juttuja päivittäin! 

----

We have wonderful weather! Going easily beyond +30 Celsius degrees!!! Otherwise I have currently bit of a trouble with my mobile phone. My SD card went crazy just without any prior warning few days ago. Now it works only for calling... I still receive texts, but they are mostly repetition for those I got already earlier. If there's a new one in between I can just see one arrived, but I can't find it anywhere. Unless, I just happened to have the phone in my hand and could see the first four words... But when the phone works like that, what are the chances I would have it in my hand... hahah! Well, I assume those who try to reach me finally call as they realize that no answer is coming... The worst thing with this problem is that I can't read the family whatsapp. That's the very best thin I have on my phone. It's so lively channel of conversation that even in one day one misses so much action. :) I love it when the kids let us know what they are busy with, how my dad progresses with building a BBQ house on the island, how a new haircut of someone worked out, etc. Pictures, films and little texts. So much entertainment on a daily basis!