Koulutunnelmia

Tänään, kuten eilenkin, kului aamupäivä iltapäivän seminaaria valmistellessa. Oppilaat kirjoittivat tiistaiksi lyhyen kirjoitelman valitsemieni kahden luvun tiimoilta. Tänään siitä sitten keskusteltiin luetusta ja opetin lisäksi ylimääräistä aiheeseen liityvää muuta materiaalia. Olin ihan innoissani, kun huomasin, miten hyvin suurin osa oli valmistautunut keskustelua varten. Oppilaatkin vaikuttivat iloisilta, kun saivat keskustelun edetessä kertoa parhaat palat omista oivalluksistaan. Tämä päivä kului mukavasti iltaan saakka!

Pieni koululainen sanoi aamulla autossa tyytyväisenä, että tänään on taas "onnellinen päivä," koska koulussa luvassa oli uimista ja muuta mukavaa. Aamulla en meinannut itse heti päästä tunnelmaan - aamuyö oli kulunut kasvukipuja hoidellessa. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että pitäisi aina asennoitua jokaiseen päivään ajatellen, että tulossa on onnellinen päivä. En tarkoita tällä "positiivista ajattelua" siinä mielessä, että siitä kumpuaisi jonkinlaista voimaa, niinkuin sen filosofian edustajat antavat ymmärtää. Tarkoitan ennemminkin sitä, että suurin osa päivistähän on enemmän tai vähemmän onnellisia, kun Taivaan Isän kädestä ne otetaan. Joka päivässä on siunauksensa, ja toisaalta vain tarkasti mitoitettu annos vaikeuksia. ("Sopiva annos vaikeuksia" on se osa, mitä joudun treenaamaan toistuvasti, mutta kertaushan on opintojen äiti.) Aamutkin alkaisivat mukavammin, kun odottaisi jo etukäteen kiitollisena kaikkea mukavaa sen sijaan, että kurtistelisi kulmiaan jo kello kahdeksan.

Tytön onnellinen päivä muuten huipentui siihen, että nukkumaan mennessä neljäs alahammas irtosi lähes itsestään! Olisit nähnyt hampaattoman hymyn! Oli helppo uskoa, että päivän saldo oli reilusti plussan puolella!