torstai 27. huhtikuuta 2017

How did I become successful, eh?




Mietin, mistä kevyestä teemasta kirjoittaisin blogipostauksen, kun viime aikoina aiheet ovat olleet usein hiukan vakavamman puoleisia. Selailin pinterestiin pinnaamiani otsikkoideoita ja huomasin sellaisen listan, missä kaikki otsikot oli jotakin tähän tyyliin: Kuinka minusta tuli menestyjä, Paras bisnesideani, Viisi asiaa, jotka lopetin, jotta voisin menestyä... Selvästikin väärä lista minulle! Ei minulla ikinä ole ollut sellaista draivia, että olisin edes suunnitellut tulevani "menestyksekkääksi" tai tekeväni kohtuuttoman suuren tukun riihikuivaa.

Aikoinaan, kun aloitin työt ajattelin kyllä, että haluaisin tulla mahdollisimman hyväksi siinä mitä teen. En tiedä, olenko varsinaisesti onnistunut, jos 'menestyksestä' puhutaan, mutta olen kuitenkin ilokseni huomannut, että työkokemus opettajana on ainakin kasvanut. Jotkut asiat, mitkä olivat alussa haasteellisia, eivät enää tunnu nykyään enää yhtä vaativilta.

Muistan miettineeni ensimmäisten vuosien aikana  usein omaa esiintymistäni. Sitä tietysti joskus miettii vieläkin, mutta yleisesti ottaen, en enää jännitä häkeltyväni kovin nopeasti, en joudu miettimään luentojen rakennetta läpi kovin montaa kertaa etukäteen, enkä pelkää, että unohtaisin mainita jotakin olennaista, jne. Joskus voin tietysti unohtaakin, mutta omiin kommelluksiini en suhtaudu nykyään niin vakavasti kuin alussa, joten paine ei tunnu enää niin stressaavalta. Ehkä voisi sanoa, että jonkinlainen sopiva rentous on tullut jännityksen tilalle.

Toinen juttu, mitä alkuvaiheessa välillä pohdin, oli opiskelijaryhmän "hallinta." Aikuisia opettaessa ei luentotilanteessa ole mitään sellaista jatkuvaa, liikkuvaa sähläystä kuin lasten kanssa, mutta opettajan on joka tapauksessa löydettävä ja säilytettävä toimiva kontakti yleisöön alusta loppuun saakka. Meillä kurssien ryhmäkoot ovat kohtuullisen pieniä, yleensä maks. 15, vähimmillään taas voi olla min. 2-3 opiskelijaa. Vaikka suurimman osan ajasta joutuukin luennoimaan materiaalimäärän vuoksi ryhmäkoosta riippumatta, jokaiseen opiskelijaan on kuitenkin saatava henkilökohtainenkin kontakti, koska tällä ryhmäkoolla kukaan ei uppoa massaan. Toisaalta myös ryhmäkoon vuoksi pienikin häiriö häiritsee helposti koko ryhmää. Alkuaikoina huomasin joskus, että luokassa "tapahtui" jotakin, mutta jouduin keskittymään niin täysillä omaan suoritukseeni, etten aina ollut varma, mitä tapahtui, liittyikö se minuun vai johonkin muuhun, mitä en ollut huomannut. En myöskään usein ehtinyt tai osannut nopeasti reagoida sellaisiin pieniin tilanteisiin. Ryhmää tarkkailemalla pystyy kuitenkin pienten reaktioiden avulla suuntaamaan yleisön huomiota. Ajan kanssa olen oppinut aika hyvin erottamaan, mitkä reaktiot johtuvat mistäkin, ja myös, mitkä asiat häiritsevät vain huonoa keskittyjää itseään ja mitkä taas koko ryhmää. Pedagogiikan oppikirjoissa on tietysti hyviä ohjeita, miten missäkin tilanteessa kannattaa toimia, mutta itse olen huomannut, että kokemuksesta on ollut vähintään yhtä paljon hyötyä teoriatiedon rinnalla.

Stressasin alussa paljon myös opiskelijoiden kysymyksiä. Monikulttuurisessa ryhmässä sellainen stressi helposti moninkertaistuu, kun ei voi koskaan tietää, mitä kysymyksiä mikäkin teema mahtaa kenessäkin herättää. Alkuvaiheessa haasteena oli se sama keskittymisen tarve, joten kysymykset usein uhkasivat sekoittaa koko pakan. Usein jouduin sanomaan, että kirjoitan kysymyksen ylös ja palaan asiaan ensi kerralla, kunhan ehdin ensin miettiä asiaa. Opettajien ei tietysti tarvitse olla mitään kaikkitietäviä, käveleviä opaskirjoja, joten tiedon puutteessa olen edelleen sitä mieltä, että parempi myöntää se ja luvata etsiä vastaus. Ajan kanssa kuitenkin olen huomannut, että sitä tulee varmemmaksi vastailemaan. En ole huomannut, että samat kysymykset toistuisivat, mutta se johtuu varmaan monikulttuurisesta ympäristöstä. Jos kaikki opiskelijat ovat samasta maasta ja koulutustaustasta, voi olla, että tulisi enemmän toistoa ja pystyisi hyötymään siitä. Joka tapauksessa sekin jännitys väheni, kun sai enemmän varmuutta omaan tekemiseensä.

Että ei tästä mitään menestystarinaa voi kirjoittaa, mutta koen kuitenkin, että jotakin olen oppinut ja teen työtäni nyt paremmin kuin aloittaessani. Se on tietysti rohkaisevaa huomata, varsinkin kun on luonteeltaan sen verran täydellisyyden tavoittelija, ettei ikinä ole itse omaan suoritukseensa täysin tyytyväinen, vaan aina keksii siitä jotakin paranneltavaa.                

----

I was wondering what I should write about and saw that I had pinned in Pinterest some headline ideas for blog posts. Titles were all something like this: How did I become successful, What habits did I quit in order to succeed, The best business idea I have had... It certainly was not my kind of list to write about! I have never discovered in myself a passion to succeed in an incredible way nor a drive to make huge amount of money. Such titles are just so not me.

Those title proposals, however, made me think about how I have developed in my work in the recent years. I have certainly not become anything anyone would call "successful," but I notice that I have grown into my role and it makes working more pleasant nowadays.

I remember when I started working as a teacher I needed like 150% of my attention to just keep a lecture going. I was often also nervous about forgetting something, not being able to keep it all together, etc. Nowadays I seldom even think about such things. I might of course forget to say something, or I might once in awhile talk myself astray from the actual topic at hand, but if it happens I don't take it so seriously. When something goes wrong or I feel that I didn't do well on a particular lecture, I certainly take notice of it and try to improve it, but it's not something that would make me lay awake worrying at night.

Another thing that was difficult during the first years was classroom management. Teaching adults is obviously less challenging than teaching children or teenagers. However, even so, one needs to figure out how to keep up with one's audience and also know how to react quickly but subtly when it becomes necessary. In the beginning I sometimes noticed that something was going on, but because I had to focus so hard on what I was doing myself, I was not always sure what the problem was. Was it me, something about the material, somebody else, or what? That was very confusing and couple of times I remember having confronted students unfairly simply because I completely misinterpreted their reactions. Though I have read good books about classroom management, practice has certainly been useful. It has enabled me to evaluate quicklier and more accurately what's going on, and also to distinguish when something is likely to disturb only the distracted person himself or the entire group.

I also used to have quite a stress about students asking questions. I'm sure question time is always challenging for a new teacher, but trust me, a multicultural group multiplies the pressure. You can never know in advance how anything you teach will connect to the previous experiences of your students. I have not got any wiser on this account because such diversity makes predicting possible questions impossible. What has happened though is that I have got more confident about my role and also about the subjects I teach. It still keeps me on my toes, but nowadays it seldom throws me off.   

I don't think I can call this a success story, but I feel that I have at least learned some things. I doubt I'll ever stop finding possibilities for improvement, but it is encouraging to notice that if you keep doing the same thing for some time, you will eventually start to see some development.   

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Two great movies we have recently watched


Viime aikoina ei ole tullut kovin montaa sellaista elokuvaa, jota olisi tullut lähdettyä katsomaan. Itseasiassa minusta tuntuu, että on jopa ollut hankalaa yleensäkään löytää kivoja filmejä. En tiedä, johtuuko se siitä, että kaikki filmit eivät päädy belgialaisiin elokuvateattereihin, vai olenko vain sattunut kurkistamaan ohjelmalistoja väärään aikaan. Nyt huomattiin, että iTunesille oli ilmestynyt muutama mielenkiintoinen, uudehko elokuva. Tässä siis kaksi elokuvasuositusta, jos teillä on sama fiilis kuin itselläkin, että ei oikein jaksa ihan tuurilla katsoa mitä tahansa, vaan olisi kiva tietää jo valmiiksi, että kyseessä on oikeasti hyvä filmi. 

Ensimmäinen elokuvavinkki on Sully (2016). Se kertoo tositapahtumasta joitakin vuosia takaperin, kun lentokapteeni joutui laskeutumaan matkustajakoneella Hudson jokeen. Vaikka kaikki matkustajat pelastuivat, tapahtumasta alkoi oikeudenkäyntien vyöry, jossa sankarista yritettiin tehdä pahis. Elokuva käsittelee oikeudenkäyntiprosessia ja tunnelmia sen aikana. Tom Hanks on pääroolissa ja esittää sen, kuten roolinsa yleensäkin, todella hyvin. Oli todellakin katsomisen arvoinen elokuva. Traileri täällä.

----

For quite some time we have been unable to find interesting movies to watch. I'm not sure whether the reason is that some films never make it to Belgian cinemas, or I have just not happened to check what's going on at the right moment. Now we noticed that there were two interesting recent movies in iTunes. We liked them both, so I decided to write short reviews without actually revealing the complete plots in case you happen to be also looking for something worthwhile to watch.

The first movie we saw was Sully (2016). The story is based on real-life incident that happened some years ago, when the plane had to land in the Hudson River. Though all passengers were rescued the incident led to a complicated court case. The movie presents the legal process and the feelings that came up with it. Tom Hanks does, like always, a good job acting the captain. Trailer is here.


Collateral Beauty (2016) oli myös hieno elokuva. Se kertoo päähenkilön, jota esittää Will Smith, tavasta käsitellä oman lapsensa menetystä. Ihan karmea ajatus alkuun, mutta työkaverit yrittävät miettiä, miten saisivat miehen palaamaan takaisin nykyhetkeen ja keksivätkin idean, joka toimii. Idean myötä kuitenkin tulee esille, että jokaisella on asioita, minkä kanssa joutuu kamppailemaan. Samalla mies myös hakeutuu terapiaan. Sen päätös on erilainen kuin voisi olettaa ja meni hetken aikaa tajuta, mistä on kyse. Koskettava kertomus menettämisen tuskasta ja vaikeiden asioiden kohtaamisesta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen. Traileri täällä. 

----
 
Collateral Beauty (2016) is another beautiful movie we watched. It is about coping with the loss of one's child. What a terrible thought to begin with! The colleagues try to find means to get the grieving man to return to the present. It seems to work, but at the same time one notices that everyone struggles with something. The grieving man decides to go to therapy, but the end is surprising. It takes a while to realize what is actually going on. Collateral Beauty is a touching story about loosing someone, but also about facing difficulties. Certainly worth watching!  You can find a trailer here.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Herbs with tomato soup

Kaksi yrttiä on ylitse muiden. 

Timjami ja basilika toimivat minun ruoanlaitossa paremmin kuin hyvin. Melkein aina keittiön ikkunalaudalla on puska molempia. Kesän tullen niitä voi kasvatella parvekkeellakin, mutta talvikaudellakin yrtit lisää tuoreuden tunnetta ruokaan kuin ruokaan ja ovat siksi ihan hyödyllistä rahantuhlausta, vaikka puskia ostaisikin viikottain. Täällä ne eivät kyllä taida maksaa kuin puolitoista euroa purkki, joten mistään suurista summista ei ole kyse.

Tein eilen elämäni ensimmäistä tomaattikeittoa. Se onnistui hyvin, mutta en saanut valokuvaa otettua, kun ruokapöytään ehtiessä oli jo niin kamala nälkä... Tässä kuitenkin suurinpiirtein ohje, johon sain inspiraatiota pinterestistä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ohjetta enää kaivaa esiin, kun aloin laittaa ruokaa.

Tomaattikeitto

Laita 1,5l vettä kiehumaan. Ota 1kg kypsiä Roma-tomaatteja ja leikkaa niihin neljä viiltoa kannasta toiseen kärkeen. Kun vesi kiehuu, kalttaa tomaatit nopeasti ja kuori ne. Palottele sipuli ja yksi valkosipulin kynsi. Kuori kaksi tai kolme porkkanaa ja palottele ne. Laita sipuli, valkosipuli ja porkkanan palat kiehuvaan veteen. Lisää kasvisliemijauhetta tai kuutioita sopiva määrä. Poista kuorituista tomaateista kanta ja siemenet, ja paloittele tomaatin liha pieniksi kuutioiksi. Lisää ne kattilaan. Mausta tuoreella timjamille, basilikanlehdillä, oreganolla ja pippurilla. Lisää suolaa, jos se on tarpeen. Kun porkkanat ovat pehmeitä, kaada sekaan n. 1dl ruokakermaa ja soseuta keitto. Kaadoin varovasti ensin hiukan nestettä kulhoon, jotta sauvasekoitin sai otteen kaikista paloista. Kun keitto oli soseista, lisäsin nesteen takaisin ja sekoitin vielä hetken verran.

Ihan nopeinta tuo tomaattikeitto ei kyllä ole tehdä, mutta hyvälle se maistui. Tulee varmaan tehtyä joskus uudelleenkin!

----

Two herbs are my kitchen favorites.

Thymian and basilica combine well with my cooking habits. I have almost always both bushes growing at the window sill in the kitchen. During the summer they grow well at the balcony, too, but even during the colder months they add a fresh touch to almost any meal. 

Tomatosoup recipe was inspired by this recipe here  

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tea towels and three other things






Keittiöpyyhkeet: 

Ostin talvella Zara Home-kaupan alennusmyynnistä muutaman uuden keittiöpyyhkeen kevään varalle. Väritys oli kivan pastellinen, joten ajattelin, että ne tulevat hyvään käyttöön, kun ilmat paranevat. Keväällä aina kaipaa raikkaita värejä, vaikka tuollaisten kiinalaisten lusikoiden muodossa. 

Kesävaatteet:

Se on jännä juttu, miten valon muuttuminen ja sään lämpeäminen saa samantien aina innostumaan heleämmistä väreistä ja talvivaatteet alkaa yhtäkkiä vaan tuntua liian talvisilta. Eilen pakkailin muutaman talvisemman vaatteen säilytyslaatikkoon ja otin joitakin kesävaatteita esille. Suurin osa vaatteistani on kuitenkin ns. välikausivaatteita, joita voi periaattessa käyttää vuoden ympäri, kun vaan yhdistelee kesävaatteisiin sopivasti. Kesähän voi täällä olla helposti kolmenkymmenen asteen hellettä useamman viikon verran, mutta ihan yhtä hyvin se voi olla viidentoista asteen sadetta kolme kuukautta putkeen... 

Tulppaanit:

Tulppaanit saivat jatkoaikaa pikkumaljakoissa. Nekin hennon vaaleanpunaiset... Olin jo unohtanut omistavani sellaiset, kun yhtenä päivänä huomasin ne allaskaapin takahyllyllä. 

Pullat: 
 
Vielä viimeinen juttu! Pullat onnistuivat eilen hyvin! Laitoin väliin tahnasekoitusta, mitä tein pehmeästä (ei sulasta) margariiniista, ruskeasta sokerista ja kanelista. Eilen syötiin niitä kilpaa ja vietiin vielä naapureillekin maistiaisia. Parhaita naapureita on herkutteluun valmiiit ihmiset. ;) Saksassa asuessa yksi naapurin ala-asteikäinen tyttö oli ihan loistavin. Hän tuli aina käymään, kun huomasi rappukäytävässä leijuvan leipomisen tuoksua. Kerran tein jonkin suklaakeksitaikinan, mikä levisi paistaessa täysin pellille ja valmiit keksit olivat lautasen kokoisia. Maku niissä oli kohdallaan karmeasta ulkonäöstä huolimatta, joten pieni vieras söi innoissaan monta keksiä ja otti kiitollisena muutaman vielä kotiinkin mukaan. Hauskoja muistoja. 

----

Tea towels: 
 
I bought some tea towels some weeks ago at Zara Home. During Spring I get always a feeling for lighter and brighter colors. It's funny how much the increased amount of light influences color choices!

Summer clothes:

Even with clothing one suddenly realizes that winter clothes just seem too dark and heavy to wear...  I sorted out some winter clothes to storage yesterday and got few summer pieces out. Looking foward to a t-shirt weather!

Tulips: 
 
Tulips got extra time in small vases. I had completely forgotten those vases to the back of the cupboard and found them few days ago as I was cleaning something, but now they came in handy.    

Cinnamon rolls:

One more thing, the cinnamon rolls turned out fine yesterday! I filled them with a mixture made of softened (not melted) margarine, brown sugar and cinnamon. Soooo good!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

A favorite spring flower

Jouluruusu on nimestään huolimatta yksi kevätkukkien kestosuosikeistani. Vaaleanpunaisena se on kiva, mutta valkoisena ihan mahtava! Täällä jouluruusut alkavat kukkia ulkona yleensä jo helmi-maaliskuussa ja kasvavat muutamassa vuodessa aika suureksi puskaksi. Jos minulla olisi oma piha, niin siellä varmasti olisi myös muutama jouluruusu, joita kevään alkaessa ihan malttamattomana odottelisin. Onneksi näitä kuitenkin näkee siellä täällä kukkapenkeissä ja tien varsilla, joten nauttia voi ilman sitä omaa pihaakin. 

Voi, että miten tykkään lauantaipäivistä! Tänään ainoa kunnon suunnitelmani on leipoa pullaa. Mikäs olisi sen parempaa lauantaitekemistä! ;) Myöhemmin on kyllä hiukan muutakin, mutta on kiva kun päivä ei ole sullottu täyteen ohjelmaa.

----

Helleborus is my favorite spring flower. A pink variant is cute, but nothing is more beautiful than the white one! Helleborus begins to bloom here often already in February, but latest in March. It grows in a couple of years into quite a sizeable bush. If I had a garden, I would plant couple of helleborus bushes and wait eagerly every spring for them to bloom... 

Oh, how I love Saturdays! My one and the only plan is to bake some cinnamon rolls today. What would be a better activity for a Saturday! ;) Later there are some other commitments, too, but I'm so happy that the day is not fully programmed.   

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Remaining in the present

Ehkä yksi isoimmista opetuksista, mitä viime kuukausilta on tarttunut mukaan, on hetkessä eläminen. En voi kehuskella, että olisin luonteeltani mitenkään erityisen rento, enkä sellaiseksi ajatellut muuttuakaan, heh! Ns. rennot tyypit nimittäin saattavat käydä silloin tällöin hermoon, kun joskus se niin sanottu rentous tulee esille siinä, että muut joutuvat paikkailemaan kaikenlaista, sillä aikaa, kun se rento rentoilee. Mutta sellainen hetkeen pysähtymisen taito on kyllä korvaamaton varsinkin silloin, kun ei oikein tiedä, mitä ajattelisi tai tekisi seuraavaksi.

Muutama viikko sitten lomalle lähtö oli sellainen tilanne, että tytön diagnoosi oli juuri huonontunut ja mielessä oli aika monta asiaa sen suhteen. Jossain kohtaa lähtövalmisteluja tehdessä mietin aika ankeita ja huomasin, että nyt on kyllä pakko päättää heti alkuun, että nautin lomasta ja keskityn aina vain siihen hetkeen, missä satun olemaan. Rehellisesti sanottuna ajattelin ihan vakavissani, mutta sillä tavalla hiukan tragikoomisesti, että juuri nyt ei ole kukaan rakkaista kuolemassa eikä edes sairaalassa, joten voin vaan olla iloinen, että on tämä hetki ja asiat on niin hyvin kuin ne nyt vaan voi olla. Ei mitenkään täydellisesti, mutta sen verran riittävän hyvin, ettei kannata kiirehtiä asioiden edelle. 

Ei sitä kaikkia huolestuneita ajatuksia mitenkään pakoon pääse, eikä se ole edes ehkä toivottavaakaan, mutta kyllä se jonkin verran auttaa, kun keskittyy siihen, mitä milloinkin on käsillä ja tietoisesti pyrkii pysymään hetkessä. Sillä hiukan kuin ostaa lisäaikaa itselleen, kun huoli uhkaa alkaa kuormittaa liikaa. Voi heittäytyä käsillä olevaan hetkeen, ja jatkaa sen huolta vaativan asian ratkaisemista vasta hiukan myöhemmin, kun on hiukan lepuuntunut ensin. (Täytyy tähän nyt kuitenkin sanoa, että tämä toimii minusta hyvin, jos kyseessä oleva asia on yksittäinen ja selkeä ongelma. Jos taas harmitus on monisyisempää, tai on masennusta tai muuta sellaista, niin silloin tällaiset ajatuskikat kannattaa unohtaa, ettei turhaan kuormitu ajatustensa tarkkailusta vielä lisää.) 

---

One thing that I have been forced to practice lately is keeping my thoughts in the present. I can't really boast about being a relaxed person and I'm not sure I even would like to become such, but learning how to just remain in the present is that aspect of relaxedness that I gladly welcome in my life.

Some weeks ago when we were just leaving on a vacation, our daughter's diagnosis worsened a bit. Obviously, that was not very uplifting thing just prior to going on a holiday. After waking up dozen of times for two nights and thinking about the situation non-stop during the days, I found myself packing suitcases in a rather low mood. At that point I decided in a slightly tragicomedian fashion that because nobody whom I love is dying or even hospitalized right now, I'm going to just live in the moment and cherish it as well as I can. I concluded that everything is as well as it could be right now, and that must be enough. Things were certainly not perfect, not even close, but well enough not to try to think any further than the current moment.

I don't believe that one can really simply stop thinking/worrying when one is going through a difficult patch. I don't even think that would always be desirable. But trying to focus in the moment is bit like buying some extra time for oneself, when worries threaten to grow too heavy to carry. Remaining in the present, enjoying the little things/talks, helps to regain strength to deal with the problem at hand bit later. In other words, after relaxing a little, one has far better capacity to pick up the battle again. (As a disclaimer I have to add that trying to change one's thinking patterns can help only when one's problem is clearly defined. If the situation is more complex, or one suffers from e.g. depression, it is better not to burden oneself even more by trying to observe and control one's thoughts.)