Viime viikolla laulava setäni kirjoitti tulevansa konsertoimaan Hollantiin ja Belgiaan! Huippujuttu, odotimme häntä kovasti! Sunnuntai-iltana ajoimme toiselle puolelle kaupunkia pieneen kappeliin, jossa Merimieskirkko oli järjestänyt konsertin Papas No Mamas- kuoron kanssa.Konsertti oli mahtava! Ohjelmistossa oli vanhaa ja swengaavaa, mustaa gospelia, virsiä virkeästi sovitettuna, muutama lastenlaulu ja pari kevyempää kappaletta. Kaikki accapella:na! Äänet sopivat hienosti yhteen. Jos olisin kehdannut, olisin taputtanut ja hymissyt koko ajan mukana, mutta konsertti oli järjestetty kaupungissa asuville suomalaisille, joten kuuntelin niin kuin muutkin ja taputin vain silloin, kun laulut loppuivat. Kengällä ja sormilla vähän rytmiä koputtelin, jos kukaan ei katsonut. Koululainen tunnisti muutaman pyhäkoululaulun. Ne saivat hymyn leviämään korviin asti!
Konsertista saimme sedän meille kyläilemään. Liian lyhyeksi aikaa. (Olemme ihan selvästi kiittämättömiä.) Ei vaineskaan, kiitos, kun kävit, Pekka! Ja seuraavan kerran pidempi reissu ja perhe mukaan!
Vuosien kuluessa alkaa enemmän ja enemmän harmittamaan se, että sukulaiset ovat niin kaukana. Heidän näkökulmastaan me tietenkin olemme kaukana. Eikä tähän ongelmaan taida olla ratkaisua. Jostakin kumman syystä kukaan ei halua muuttaa tänne päin. Eikä mekään olla muuttamassa sinne päin.
Ps. Salamavalo ei riittänyt kirkaampiin kuviin tunnelmallisessa salissa. Klikkaa kuvaa suuremmaksi, Pekka on toinen vasemmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti