Isoäitiä odotellessa

Isoäiti tulee huomenna! Arvasit oikein - odotetaan jo kovasti!

Jo muutaman kuukauden ajan tyttö on sopinut kaikenlaisia juttuja ja salaisuuksia skypessä Isoäidin kanssa. Paljon on suunnitelmia ja hitaammat jäisivät jalkoihin, kun niitä aletaan toteuttaa.

Tyttö on menossa koulukaverinsa synttäreille sunnuntaina ja ehdotti, että voisi ottaa Isoäidin mukaan keksimään ohjelmaa, koska kaveritkin jo tuntee hänet tarha-ajalta. Isoäiti oli yhden aamun siellä tarhassa mukana, ja muuttui heti eläväksi legendaksi. Vauhtia riitti ja lopulta lapset jäivät anelemaan, että Isoäiti ei lähtisi ollenkaan pois. Eipä kaikilla olekaan suomalaista Isoäitiä, sellaista joka jaksaa keksiä tekemistä aamusta iltaan! Luulenpa, että jokainen lapsi haluaisi sellaisen ohjelman järjestäjän synttäreilleen. Menestys olisi taattu, 100% tyytyväisyystakuu!

Olen vähän itsekäs ja aion omistaa Isoäidin ihan itselleni niiden synttäreiden ajaksi. Ehkä Isoäidillekin tekee hyvää istahtaa hetkeksi!?! Tosin voi olla, ettei me ehditä istumaan kovin pitkään. Liian pitkään paikallaan oleminen ei vain ole Isoäidin tapaista.

Tervetuloa, Isoäiti!

Suomalaisten tapaaminen

Pidämme muutaman kerran vuodessa kenttäpalavereita, useimmiten vapaamuotoisia. Meitä ei ole täällä kovin montaa ja välimatkatkin ovat lyhyitä, joten tapaamisia on kohtalaisen helppo järjestää. Sunnuntaina herkuttelimme yhdessä. Emäntänä ja kokkina toimi Anne ja lisäksi jokainen toi tullessaan jotakin. Esther oli löytänyt jättisuuren palan Valion Emmental-juustoa! Yhdessäolo oli mukavaa. Aina se virkistää tavata kolleegoja!

(Kuvassa on Esther ja Reijo, jotka tulivat muutama vuosi sitten Antwerpeniin perustamaan kansainvälistä seurakuntaa. Työ on jo päässyt hyvään vauhtiin.)

Heureka! Ongelma ratkaistu!

Uusi tietokone! Vanhaa yritetään vielä toivossa elvyttää, mutta diagnoosi ei tähän mennessä anna paljon toivoa.

Täytyi oikein valokuvata tämä historiallinen hetki. Avasin ihan itse pahvilaatikon ja ilmoitin käynnistäväni koneen ensimmäisenä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin oikeaa innostusta tietokoneisiin liittyen. Ensimmäisenä paketista tuli esiin käyttöohjeet, joista mies kommentoi: "Wau, nuohan on tehty älykkäille!!!" Eli numero 1: Ota kaikki osat ulos laatikosta. Numero 2: Laita akku paikalleen. Selvisin itsenäisesti ensimmäisestä vaiheesta, toiseen tarvitsin jo miehen katsomaan että teen sen oikein.

Nyt kelpaa tehdä töitä, bloggailla ja surffata! Belgialainen näppäimistö vaatii vähän totuttelua, onneksi edes noin kolmannes näppäimistä on tavallisella kohdallaan. Muuten kaikki toimii kuin rasvattu.

Lauantai taas

Tietokone jatkaa reistailua. Tänään on suunnitelmissa sähköliikkeiden kiertelyä. Palaa elävästi muistiin oma opiskeluaika, jolloin sen aikainen "modernihko läppäri" oli aina lauseen verran näpyttelyä jäljessä. Nyt joutuu taas kirjoittamaan "tyhjää" ja odottamaan, mitä ruudulle viiveellä ilmestyy. Silloin kyllä korjausnappula toimi moittettomasti, joten pystyin korjaamaan virheitäkin näkemättä valmista tekstiä. Nyt sekään ei toimi.

Harkitsen vakavasti asentaa uuteen koneeseen, jonka ostolta ei nyt taideta välttyä, opettajaystävällisen filtterin. Ennen kuin tietokoneongelmat alkoivat, luin jostakin tutkimuksesta, joka väitti, että ihminen on "kirkkaimmillaan" 22-ikävuoden tienoilla, 27 vaiheilla on jo selvästi heikompi suorituskyky älyllisesti ja siitä se vähenee edelleen... Tässä on menty näköjään jo useampi vuosi vähemmän kirkkaaseen suuntaan. Se opeystävällinen "viltteri" voisi estää pääsyn kaikille tuollaisille sivustoille, mistä ammatti-identiteetti kärsii. No, täytyy silti mainita, että ihan kaikki ei iän mukana katoa, joku ikään liittyvä hyötykin siinä mainittiiin. En tosin muista sitä, mutta sehän selittyy noilla tutkimustuloksilla, mitkä mainitsin.

Kiitos Sepolle ja Pirjolle, että nyt saatiin ajoissa suurin osa tiedostoja talteen!

Tietokoneongelmia

Meillä on kone reistaillut sunnuntaista asti. Hengissä ollaan ja muutenkin ihan hyvissä voinneissa. Jatkan bloggailua, kun saan koneen toimimaan sujuvammin. Nyt on parasta tehdä työjutut nopeasti pois alta siinä ajassa, kun tämä hetken taas toimii moitteettomasti...

Lauantai

Tällaisia niistä narsisseista tuli kahden euron kirpparikulhossa.

Uskomatonta, mutta totta! Vuokraisäntä kävi ikkunafirman miehen kanssa tänä aamuna mittaamassa makuuhuoneiden ikkunat ja parvekkeen ovet. Ikkunaremontti on luvassa joko kesä - tai syyskuussa. Ihanaa!

Iso-Veera tekee juuri lähtöä. Laukut on taas pakattuna. (Olit mukava vieras, niinkuin aina ennenkin. Tulehan taas uudelleen!) Siivouspäivästä sen verran, että Iso-Veera tarjoutui imuroimaan ennen lähtöään. Meidän neidillä oli parempi idea: "Lähdetään me mieluummin kahdestaan ulos, niin äiti voi sillä aikaa siivota mun romut, niin että mä en ole näkemässä..." Joka viikko siivouspäivänä huoneesta lähtee keskimäärin yksi muovikassillinen roinaa ja paperisilppua roskikseen. Kuten asianomainen itse totesi, se on helpompaa, jos ei itse ole sitä prosessia näkemässä.

Karnevaalihuumaa

Helmi- ja maaliskuu ovat karnevaaliaikaa!

Ala-asteella juhlateemana olivat värit, joten koko luokka oli pukeutunut punaiseen. Naamarit oli tehty myös asioista, jotka ovat punaisia. Siispä saanen esitellä : Tässä -tadaa- Punainen Kieli! Ja sitten väsynyt juhlija confettia hiuksissaan. Tanssiesitykset olivat menneet hienosti ja ranskalaiset perunat olivat maistuneet.

Täällä aikuisetkin hullaantuvat karnevaaleista. Me tosin kierrämme kaikki karnevaaleihin vivahtavatkin meluisat, ihmistungokset kaukaa. Lapsille karnevaali on yksi vuoden kohokohdista, mutta on jokseenkin vaikea samaistua kaduilla kulkeviin aikuisiin, jotka pukeutuvat päiväkaupalla (aikuisten kokoisiin) naamiaisasuihin ja treenaavat oman karnevaalikerhonsa kulkuemusiikkia monta kuukautta.

Neidillä on iso pussi confettia mukana. Huomenna on siivouspäivä... :-D

Kulttuurista pohdintaa lainkuuliaisuudesta

Eilinen apteekkari myi ne 600mg "merkittömät" ibuprofeenitabletit kysymättä mitään. Jäi vähän ihmetyttämään, sillä jotkut apteekkarit myyvät niitä vain reseptiä vastaan. Silloin ilman reseptiä saa vain pienen Nurofen 400mg-paketin.

Ilmeisesti reseptistä on joku ohjenuora olemassa, koska jotkut apteekkarit sitä noudattavat. Hatunnosto heille, joskin sillä selityksellä he rahastavat siitä puolta pienemmästä Nurofen-paketista kaksinkertaisen hinnan. En tiedä varmasti, onko sääntö olemassa oikeasti, vai onko siihen vain hyvä vedota, että saa kalliimman tuotteen myydyksi. Siinä tapauksessa, JOS sääntö on olemassa, olen tietysti syyllinen, kun ostin sellaista, mitä ei olisi pitänyt ilman reseptiä saada apteekin ovesta ulos.

Joku on joskus vitsinä sanonut, että Belgiassa lait on tehty kierrettäviksi. Aluksi se nauratti. Myöhemmin se on monesta tilanteesta karistanut kaikki huumorin rippeetkin. Sääntöjä ja lakeja on, mutta niitä noudatetaan yleensä sen mukaan, miten ne tuntuvat eri tilanteissa mukavimmilta. Luterilaisessa maassa kasvaneena sääntöjen kiertäminen kieltämättä tuntuu aina täysin väärältä. Jollakin tasolla olen kuitenkin alkamassa käsittää, että asia ei liity pelkästään ihmisten ns. moraalittomuuteen, vaan sillä on jonkinlainen kulttuurillinen ulottuvuus, mikä liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Lääkepaketin myyntivoitosta tai halvemman tuotteen ostamisesta voi tietysti puhua vain itsekkäänä henkilökohtaisen edun etsimisenä (sekä myyjän että ostajan näkökulmasta), mutta usein täkäläiseen käytökseen kuuluu oman elämän tärkeimpien ihmisten suojelu senkin kustannuksella, että se tarkoittaa jollakin tasolla lain kiertämistä. Luterilaisesta näkökulmasta laki menee Jumalan säätämänä ihmissuhteiden edelle, mutta luulen, että katolilaisesta näkökulmasta asia näyttää erilaiselta. En ole kulttuurisesti niin korkealla tasolla, että pääsisin itse tästä ristiriidasta yli, mutta olen iloinen siitä, että pystyn edes näkemään jonkinlaisen arvostettavan periaatteen minun näkökulmastani väärän käytöksen takana.

Maailma on täynnä erilaisia kulttuureja. Antropologiaan viitaten jokaisessa kulttuurissa arvot ja arvostukset asettuvat hiukan eri järjestykseen. Näin ollen hienosäätöinen käsitys oikeasta ja väärästä on joskus vaihteleva, vaikka perustaisimme mielipiteemme periaatteessa aivan samalle pohjalle. Olen maantietellisesti näinkin lähellä omaa kulttuuriani ja silti törmäyskurssi on selkeä. Entä sitten ne kolleegat, jotka tekevät työtään kauempana ja vielä erilaisemman kulttuurin keskellä?

Myönnän, että joskus on vaikeaa arvostaa erilaisuutta. Varsinkin juuri arvojen ja arvostusten tasolla tuntuu, että on kaikista vaikeinta arvostaa sellaista, mistä on perustavanlaatuisesti täysin eri mieltä. Sitä paitsi juuri luterilaisen lainkuuliaisuuden ja esivallan kunnioittamisen keskellä kasvaneena lakien vapaa tulkinta ravistelee myös turvallisuuden tunnetta. Erilaisuus on kuitenkin aavistuksen verran helpompaa hyväksyä tai ainakin tottua elämään sen kanssa, jos erottaa edes pienen positiivisen välähdyksen näennäisesti omasta näkökulmasta vääränlaisen käytöksen taustalla.

Tämän pohdinnan lopputulos on auttanut minua siinä, että ihmisten käytös ei tunnu tältä osin enää ihan täysin arvaamattomalta, kun tiedän edes hiukan, mihin järjestykseen arvot saattavat asettua ja minkälaista käytöstä siitä saattaa olla odotettavissa. Arvaamattomuuden väheneminen helpottaa arkista kanssakäymistä paikallisten kanssa huomattavasti. Ei se varsinaisesti lisää turvallisuuden tunnetta, mutta ehkä se kuitenkin vähän lievenetää turvattomuuden tunnetta.

Kärsivällisyyden standardiannos

Päivän parhaat kaverit - jyväpussi ja särkylääke. Mietinpä tässä, onko kärsivällisyyttä tarkoitettu opittavaksi joku standardoitu oppimäärä. Luulin jo hieman edistyneeni, mutta tänään pinna kiristyy muustakin kuin suihkuverhotangosta. Se on pientä se, vaikka kyllä se putosi tänäänkin kesken shampoon huuhtelun suoraan olkapäähän niin että kolahti.

Tänä aamuna vein palkanmaksuun tarvittavia asiakirjoja naapurikaupungin toimistoon. Naura vaan ihan vapaasti - takapenkillä maaten! Jouduin kävelemään muutaman kadunvälin ja vauhti oli etanaakin hitaampi. Tyttö sanoi eilen illalla, kun yhdessä käveltiin koululle: "Äiti, sun jalat näyttää vähän siltä kuin sun kengät aina liimautuis maahan..." Siltä se tuntui tänäänkin. Kirjaimellisesti.

Tänään olen tyytyväinen, että on taas laukussa sellaisia töitä, jotka hoituvat kotoakin käsin. Onneksi on myös internet, sähköposti, puhelin ja kännykkä -kaikki hienot, nykyajan vempaimet, millä saa kommunikoitua kolleegojenkin kanssa päivän aikana kaiken tarvittavan.

Yritän oppia sitä kärsivällisyyttä. Ehkä saan osan siitä standardiannoksesta kokoon seuraavien viikkojen aikana, kun taas poden tätä vaivaa, jota en jaksa enää edes nimeltä mainita. Aina, kun kuvittelee olevansa kunnossa, se iskee uudestaan. Pah.

Suihkunraikkaana

Tässä innokas valokuvaaja. Suihkun raikkaana pulikoituaan puolituntia ensin ammeessa. Lapsena usein haaveilin ammeesta. Nyt, kun sellainen jokaisessa keski-Eurooppalaisessa standardikylppärissä on, sitä ei tule käytettyä nimeksikään. Kuka jaksaisi lojua haaleassa vedessä? Meidän valokuvaaja jaksaa muutaman kerran vuodessa. Silloin onkin ohjelmassa sukellusta, käärmetemppuja ja välillä "liukumäkeä" niin että roiskuu.

Viimeisin selitys kylvylle oli sellainen, että aamulla suihkuverhon tanko putosi jo kahden vieraan niskaan. (En saanut sitä takaisin ylös, joten piti keksiä vaihtoehto valokuvaajan aamusuihkulle. ) Kyllä oli vieraanvarainen olo, kun kuulin kylppäristä kaksi kertaa tutun äänen - "viiuh-klaks-klaks." Tiesin heti, mitä oli tapahtunut.

Tuo suihkuverhotankojuttu on juuri sellainen, että se saa joka ikisen kerran kolahtaessaan adrenaliinit virtaamaan. Se jaksaa hermostuttaa. Mutta sitten se pysyy taas putoamatta muutaman viikon, joten ikinä rautakauppaan mennessä ei muisteta, että se olisi se akuutti ostos.

Jos tulet käymään, niin varo, ettei se verhotanko kolahda suihkun jälkeen päähäsi - se on kaikistä ärsyttävin vaihtoehto. Ei me varmaankaan ikinä saada sitä uusittua. Se pysyy sen verran kuin pysyy, joten vedä suihkuverhoa hitaasti. Ainakin olen varoittanut.

Kesän ensimmäinen BBQ

BA-linjan oppilaita Ranskasta ja Brasiliasta.

Kollegoja USA:sta.

Alaskalainen opettaja italialaisen, norjalaisen ja kongolaisen BA-opiskelijan kanssa. Ilma alkoi viiletä heti, kun aurinko laski. Grillissä riitti lämpöä vielä käsille.

BA-opiskelijoita Puerto Ricosta ja USA:sta belgialaisen Mth-opiskelijan kanssa.


Hampurilaisten ja kanankoipien jälkeen siirryimme nuotiolle tunnelmoimaan ja rukoilemaan. Mukava ilta! Täällä viihdytään yhdessä.

Puutarhatöitä 2

Viikko alkoi mukavasti puutarhatöillä ja auringon paisteessa.

Kävelin aamulla koululle ja löysin hetken etsittyäni vapaaehtoisen puutarhurin!!! Markus oli juuri työstänyt graduaan sopivaan kohtaan ja lupautui auttamaan istutuksessa. Kaksikymmentä orvokkia suoriin riveihin, gladiokuksen sipulit maahan, kastelua... Mukava oli myös, että saatiin jutella suomeksi työn lomassa. :-)

Itse istutin muutaman kasvin, mutta sen suurempiin suorituksiin en kyennyt. Olin tosi kiitollinen avusta! Nyt taitaa iltapäivä kulua vaakatasossa, mutta eiköhän se taas siitä.

Illalla on kesän ensimmäinen, koko koulun BBQ.

Ps. Markuksesta muuten saatatte kuulla tulevaisuudessa. Katsotaan, mihin hän australialaisen tyttöystävänsä kanssa johdattuu. Siunauksia on tiedossa, kun he valmistuvat ja pääsevät kokoaikaiseen työhön!

Tiesitkö, että...?

... auton takaoven lapsilukko on tarkoitettu lapsille ja höperöille? Maailmassa on paljon asioita, joihin löytyy kaikenlaisia selityksiä.

Meillä onneksi jokainen selittää, joten kukaan ei jää omine selityksineen toisten jalkoihin. Joskus jokainen väsyy kuuntelemaankin, mutta onneksi jokainen myös tajuaa, että tärkeää asiaa kannattaa toistaa niin pitkään, että toinen vastaa muutakin kuin "hmm." Niin kuin esimerkiksi tuo näkökulma, että lapsilukoilla on ilmiselvästi kaksi tarkoitusta. Hyvähän se on tietää, että ollaan varustauduttu siihenkin, ettei höperökään nouse autosta väärässä tai vaarallisessa paikassa.

Jouduin muutaman kuukauden matkustamaan makuuasennossa takapenkillä ja usein liikennevaloissa (!!!) viereen pysähtyi bussi, josta matkustajat jokaisesta ikkunasta tuijottivat kiinnostuneena suoraan takapenkille... Lapsilukko olisi varmasti ollut monen mielestä tarpeen.

Puutarhatöitä

Pääsin perjantai-iltapäivällä ulkotöihin. Aurinko paistoi ja yksi keväästä hullaantunut lämpömittari näytti +19 astetta!

Yksivuotiset kesäkukat koulun edustalla näyttivät talven jälkeen siltä, kuin kuolema olisi pyyhkäissyt niitä helmallaan ohi kulkiessaan. Minun työni rajoittui jätesäkin kannatteluun, haravointiin ja päällysmiehenä olemiseen. Sain onneksi apua kuolleiden kasvien vetämiseen maasta. Siitä olin kiitollinen, koska en vielä uskalla liikaa kumarrella ja kyykkiä. Liikeet kyllä sinänsä sujuvat jo, mutta vaativat keskittymistä, mikä helposti unohtuu, kun innostuu.

Nyt viimevuotisten kesäkukkien tilalla on nyt eilisen jälkeen pelkät tyhjät kukkapenkit. Yksivuotisten kasvien totaalikuolemasta viisastuneena valitsen tätä kesää varten muutamia tässä ilmastossa ikivihreitä pensaita, muutaman hortensian ja pari daalia-juurakkoa. Ehkä ostan myös joitakin orvokkeja alkukesän iloksi. Niiden kaikkien istutusaika on jo, joten kauaa ei tarvitse odotella. Ensitalvena kuolema ei toivottavasti pyyhkäise istutuksia ihan niin tosissaan . Ja sitten kaikkea ei tarvitse istuttaa kevään tullen uudelleen...

PS. Kuulin, että joku puutarhuri on lupautunut tuomaan kaksi ihkaoikeaa oliivipuuta ja istuttamaan ne. En tiedä vielä minne, mutta jo pelkkä ajatus oliivipuista kuulostaa ihanalta, eikö? Vähän niinkuin asuisi jossakin etelämmässä, missä aurinko paistaa koko kesän kirkaan siniseltä taivaalta. ;-)

Kun Sakkeus puusta hyppäsi

Eilen mietimme luokan kanssa, minkälaisen raamattutunnin saisi opetettua Sakkeus-kertomuksesta, jos oppilaat olisivatkin Jerico Post-sanomalehden toimittajia seuraamassa tapahtumaa. Tilanteessa oli kaikki raflaavien otsikoiden aiheet: Upporikas mies löytyi yllättäen puun oksalta - Huijannut vuosikausia satoja ohikulkijoita - Valtion virkamies käyttänyt asemaansa väärin - Kuuluisa ja hyvämaineinen mies vierailee rikollisen luona - Verotuloilla keplotteleva väittää muuttuneensa - Huijari jakaa rahansa köyhille...

Mitä ihmettä tapahtui, että ahne kiskuri ja kotimaan pettäjä alkoi omasta halustaan jakaa rahojaan pois?

Minkälaisen uutiskirjoituksen sinä olisit kirjoittanut?

Sakkeus on ehdoton kestosuosikkini. Pelastuskertomus parhaasta päästä. Plussana vielä tämä: syntien anteeksisaaminen alkaa ilman viivettä tuottaa yhteiskuntaa muuttavia tekoja. Olisinpa nähnyt, kun Sakkeus hyppäsi. Liekö hän aavisti, miten pitkä hyppy siitä tuli?

Eilisiä uutisia Saksasta

Järkyttävää ja järjetöntä koulusurmaa uutisoitiin eilen kaikilla saksalaisilla ja ulkomaalaisilla uutiskanavilla. Uutisten välissä haastateltiin asiantuntijoita. Kuten muidenkin viime aikojen vastaavien tapahtumien yhteydessä, esille nousi voimakkaasti se, että nuorille ei vieläkään ole tarjolla asianmukaista tukiverkostoa, jolla voitaisiin vastaavat teot estää. En tiedä kuinka monta kertaa jotakin täytyy vielä tapahtua, että tukea alettaisiin tarjota enemmän. Tässä näyttää, että tilanne on suhteellisen sama täällä, siellä kuin myös Suomessakin.

Toisaalta jäin ihmettelemään sitä, miksi vastuu siirretään nykyisin suoraan ammattilaisille (psykologeille ja opettajille). Tietysti he ovat ammattinsa puolesta vastuussa nuorten hyvinvoinnista. Silti ihmettelen sitä, että perheiden ja vanhempien osuutta nuorten elämässä ei näytetä korostettavan ollenkaan. Hyvinvointi kuitenkin alkaa kotoa. Ehkä meidän yhteiskuntana pitäisi panostaa enemmän vanhemmuuden tukemiseen, kuin odottaa että byrokratia järjestäisi aukottoman tukiverkoston jokaiselle nuorelle. On vaikea uskoa, että ulkopuolisten auttajien yksinään olisi ikinä mahdollista niin tarkasti valvoa nuorten ajatusmaailmaa, että kaikki pahoinvointi voitaisiin huomata ajoissa. Vanhemmatkaan eivät voi auttaa kaikissa tilanteissa, mutta luulen, että monet näistä ampumistapauksista jotenkin kuvastavat nyky-yhteiskunnan tilaa. Pahoinvointi on levinnyt ja sille on monta syytä. Perheisiin panostaminen voisi hiukan lievittää oireita ja tarjota rakentavia vaihtoehtoja ongelmien selvittämiseen.

Eräs haastateltava korosti koulukavereiden merkitystä ja väitti, että heidän tulisi seurata ystäviään paremmin. Se tuntui aikuisten vetäytymiseltä vastuusta.

Ps. Ystävämme asuvat ja tekevät työtään kyseisen koulun lähistöllä. Heidän lapsensa pääsivät eilen kotiin vahingoittumattomina. Tänä aamuna lapset vietiin kouluun ihan kuin minä tahansa tavallisena päivänä. Heille mikään ei kuitenkaan ole tänään tavallista. Muistathan heitä.

Plus kaksitoista

Tänään on 12 astetta plussaa ja aurinko paistaa täysillä!

Kuvassa on kevätviljelmän vesikrassia. Vähän jo kärsimättömänä odotan satoa. Saa nähdä antaako puutarhuri lupaa leikata siitä salaattiin ollenkaan!?! Krassi maistuu ihanan pirteälle salaatin seassa ja reipastaa myös soseutetun purjokeiton makua. Eli käyttöä olisi kasvatuksille, jos vain lupa leikkaamiseen puutarhurilta liikenee! Olisi kai pitänyt kylvää oma purkillinen, että ei tarvitsisi pienemmän satoa kärkkyä.

Virtuaalikahvitauolla

Tänään teen taas töitä kotoa käsin. Etätöissä on se huono puoli, että ei ole kahvitaukoseuraa ollenkaan. No, en minä kahvia joisikaan, mutta seura olisi silti mukavaa. Onneksi pääsee toimistolle, kun omat jutut alkavat tarpeeksi väsyttämään.

Aloitin joululomalla uuden harrastuksen. Olen vuosikausia lukenut sisustuslehtiä ja keräilen niistä silloin tällöin lehtileikkeitä kauniista kodeista. Ihme juttu sinänsä, kun yleensä en todellakaan ole taipuvainen minkäänlaiseen keräilyyn, vaan paremminkin erikoistunut "kaiken-turhan-nopeaan-poisheittämiseen." Keksin lopulta funktion niille lappusille, mitä en raaski heittää pois, mutta minkä en myöskään halua leviävän mihinkään. Sain joululahjaksi pahvisivuisen albumin ja voin liimata kaikki kuvani siihen. Ihanaa ja rentouttavaa hommaa. Ajatukset selkenevät ja paperisilpusta pääsee vain murto-osa albumiin ja loput voi heittää hyvillä mielin roskikseen.

Kirjasta tulee ajan mittaan oma, rakas muistikirjani. Sieltä löytyy vain ihanimmat asumiseen liittyvät unelmat. En usko, että ne ikinä tulevat toteutumaan koko komeudessaan, mutta ei se yhtään vähennä iloani. Olen huomannut, että toiveet ovat usein itsessään paljon upeampia kuin niiden toteutuminen. Siksi unelmista voi nauttia täysillä, vaikka tietäisi, että ne eivät ikinä muutu todeksi.

Nyt takaisin töihin. Tauko on pidetty!

Tante Margaretin omenapiirakka

Tämä on meidän perheen "big time favourite." Resepti on peräisin miehen tädiltä. Yleensä saksalaiset leivontareseptit ovat monimutkaisia ja siksi turhan tärkeitä meikäläisen keittiöön, mutta tämä tekee iloisen poikkeuksen. Se onnistuu oikaisemallakin, eikä tiskattavaa tule nimeksikään.

Tante Margaretin Omenapiirakka

5dl jauhoja
1 1/4dl sokeria
ripaus suolaa
150g margariinia
1-2 kananmunaa

Nypi kaikki aineet taikinaksi. Painele 2/3 taikinasta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

5 omenaa (Kuvan kakkuun käytin Jonagold-omenoita. Ne säilyivät paistaessa "rapeina.")
3rkl sitruunamehua
2rkl sokeria
vajaa ruokalusikallinen kanelia
(1rkl rusinoita)

Kuori ja pilko omenat ohuiksi suikaleiksi. Sekoita muut aineet joukkoon. Levitä omenat piirakkavuokaan ja murenna loput taikinasta omenien päälle. Vatkaa yksi kananmuna kupissa ja valuta se piirakan päälle. Paista 220 asteessa n. 30 minuuttia.

Papas No Mamas

Viime viikolla laulava setäni kirjoitti tulevansa konsertoimaan Hollantiin ja Belgiaan! Huippujuttu, odotimme häntä kovasti! Sunnuntai-iltana ajoimme toiselle puolelle kaupunkia pieneen kappeliin, jossa Merimieskirkko oli järjestänyt konsertin Papas No Mamas- kuoron kanssa.

Konsertti oli mahtava! Ohjelmistossa oli vanhaa ja swengaavaa, mustaa gospelia, virsiä virkeästi sovitettuna, muutama lastenlaulu ja pari kevyempää kappaletta. Kaikki accapella:na! Äänet sopivat hienosti yhteen. Jos olisin kehdannut, olisin taputtanut ja hymissyt koko ajan mukana, mutta konsertti oli järjestetty kaupungissa asuville suomalaisille, joten kuuntelin niin kuin muutkin ja taputin vain silloin, kun laulut loppuivat. Kengällä ja sormilla vähän rytmiä koputtelin, jos kukaan ei katsonut. Koululainen tunnisti muutaman pyhäkoululaulun. Ne saivat hymyn leviämään korviin asti!

Konsertista saimme sedän meille kyläilemään. Liian lyhyeksi aikaa. (Olemme ihan selvästi kiittämättömiä.) Ei vaineskaan, kiitos, kun kävit, Pekka! Ja seuraavan kerran pidempi reissu ja perhe mukaan!

Vuosien kuluessa alkaa enemmän ja enemmän harmittamaan se, että sukulaiset ovat niin kaukana. Heidän näkökulmastaan me tietenkin olemme kaukana. Eikä tähän ongelmaan taida olla ratkaisua. Jostakin kumman syystä kukaan ei halua muuttaa tänne päin. Eikä mekään olla muuttamassa sinne päin.

Ps. Salamavalo ei riittänyt kirkaampiin kuviin tunnelmallisessa salissa. Klikkaa kuvaa suuremmaksi, Pekka on toinen vasemmalta.

Kotilääkärit parhaasta päästä

Saksassa asuessa alkuaikoina ärsyynnyin siitä, kun jokaiseen pieneen vaivaan oli olevinaan juuri sopiva yrttitee. Pahimmillaan kääre... Yrttikääreille, kaalikääreille ja rahkakääreille en lämmennyt, mutta sen verran altistuin hyväntahtoiselle yrttiaivopesulle, että aloin uskoa teejuomien vaikutukseen. Oikeastikin osa tehoaa hyvin, loput tuovat hyvää mieltä, joten teho kai se on sekin!

Kuvassa fenkoliteetä. Jos vatsaasi ikinä kärvistää, hauduta ihmeessa suuri kupillinen. Teelusikallinen siemeniä kiehuvaan veteen, hauduta hetkinen ja kaada sihdin läpi puhtaaseen kuppiin. Tämä muuten maistuu hiukan lakritsille, joten se käy mainiosti myös salmiakin himoon. Se tosin on oma oivallukseni, saksalaiset ovat käytännöllisempiä. En usko, että salmiakin himo olisi siellä käynyt sairaudesta.

Kamomillatee rauhoittaa aina jokaisen vaivan. Ilmeisesti maun takia, sitä on nimittäin rauhoituttava juomaan, koska maku ei ole kovin herkullinen. Hunajasta voi olla apua, jos makeutta kaipaa.

Entäs, jos kurkkuun koskee? Hauduta puoli kupillista salviateetä (luontaistuotekaupasta), jäähdytä hiukan ja kurlaa pöpöt pois. Salvia maistuu ihan kamalalle ja hauduttettu tee näyttää tervalle, mutta se desinfioi yhtä tehokkaasti kuin apteekin keinotekoiset kurkun-kurlaus-nesteet. Juodakin sitä voi, mutta sitten se toimii nesteenpoistolääkkeenä.

Nämä on mielestäni parhaimmat. Ja ne tehoavat oikeasti. Saksalaisilla valikoima on huomattavasti runsaampi, mutta minä pärjäsin näillä ihan hyvin.

Kevättä ilmassa

Kevättä on ilmassa!

Kävelin hakemaan koululaista ja matkalla huomasin, että melkein kaikissa puissa ja pensaissa on pian lehtiä. Eihän ne vielä ole edes hiirenkorvalla, mutta ei siinä enää kauan mene. Krookukset kukkivat jo täysillä ja narsissitkin ovat hyvällä vauhdilla kasvattamassa vartta. Aamuisin on jo valoisaa, kun herätään. Tuntuu ihmeelliseltä talven jälkeen!

Täällä helmikuu oli poikkeusellista sateisempi -yhteensä 20 sadepäivää. Aurinkoisia päiviä oli vain 4. En tosin laskenut itse, vaan satuin näkemään säätiedotuksen, jossa näytettiin taulukkomuodossa kuukauden sääsaldo. Itse olisin arvioinut, että helmikuussa 2009 satoi 29/28 päivää. Ihan siitä syystä, että tuntui jo, että muita säälajeja ei ole enää olemassakaan.

Kuukausi on vaihtunut ja nyt on kevättä ilmassa!

Elokuvissa

Pääsimme miehen kanssa viikonloppuna pitkästä aikaa oikein elokuviin! Ostettiin iso pussi irtokarkkia kiskurihintaan, kuten elokuvateattereilla on tapana herkkuja myydä.

Viime aikoina elokuvavalintamme ovat olleet enemmän tai vähemmän toista maailmansotaa. Valkyrie ei tehnyt vaikutusta sinänsä. Kertomus perustuu tosielämään, mutta varsinkin pääosan näyttelijältä olisimme odottaneet vähän enemmän.

Filmistä jäi ankea mieli, niinkuin kaikista toista maailman sotaa kuvaavista filmeistä. Jos historia kuitenkin kiinnostaa, niin se kannattaa käydä katsomassa. Missään vaiheessa ei näytetty joukkomurhia eikä keskitysleirejä, vaan kertomus keskittyi johtajan murhan suunnitteluun ja toteutukseen. Murhayritykset eivät onnistuneet. Filmissä tuleekin esille se, miten ihmiset alkoivat ajatella, että johtajalla onkin yliluonnollinen suojelus, koska pystyi aina mitä kummallisemmista syistä pelastautumaan.

http://www.youtube.com/watch?v=BSy96KB7Dh4

Päätimme tämän filmin jälkeen siirtyä toiseen genreen. Toista maailman sotaa on nyt nähty tarpeeksi.

Rakennuksia saarella

Lomasta on jo viikko, mutta laitan tähän vielä muutaman talokuvan matkan varrelta. Englannissa talot ovat usein vanhoja. Vetoisia ja kosteahkoja myös, jos niihin ei ole tehty kunnon remppaa. Silti aivan ihania. Tuntuu, että historia on elävämpää, kun monet vanhat rakennukset ovat alkuperäisessä käytössä.

Täällä taas suurin osa kauniista, vanhoista, rakennuksista on otettu "uusiokäyttöön" ja muovattu uuteen tehtävään paremmin sopivaksi. Jotenkin siinä on enemmän tunnelmaa, että annetaan kaupungintalon hoitaa kaupungin talon virkaa, asuintalon pysyä asuintalona, leipomon leipomona, parturisalongin parturi-salonkina... Miksi kaikelle pitäisi aina keksiä uusi tarkoitus?

Joitakin ikivanhoja kirkkojakin on muutettu esim. hotelleiksi tai ravintoloiksi. Sisustuslehdestä äskettäin luin artikkelin arkkitehdistä, joka sellasia tiloja suunnittelee. Ajattele, että saattaisit nukahtaa hotellihuoneseen sakastissa tai syödä aamupalaa alttarikaiteen sisäpuolella... Kyllä harmitti. Ihan kuin nykyaikaisille ideoille ei olisi tarpeeksi tilaa uusissa rakennuksissa!