perjantai 23. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!!!

Alkaa olla aika siirtyä joulunviettoon! Kinkku (lue: 1,5 kg possupaisti) odottaa paistamista, vielä on leivottavaa ja laatikotkin pitäisi saada uuniin. Nyt jäi aika viime tinkaan tämän joulun valmisteleminen. Muuton vuoksi olisin tänä vuonna mieluiten kävellyt valmiiseen joulupöytään. Mutta nyt näin ja huomenna kaikki on valmiina. Aattona iltapäivällä saapuu työkavereita lapsineen joulukahville. Kaikilla meillä on sama tilanne, että omat oikeat perheet ovat kaukana, joten olemme sitten toisillemme hiukan kuin sukulaisia iästä riippuen sisaruksia, tätejä, setiä tai serkkuja.

Kuuman kaakaokupillisen myötä hyvän joulun toivotukset varmuuden vuoksi jo hieman etuajassa! Laitoin muutaman joulukortin muuttokiireiden välissä sukulaisille ja tutuille menemään, mutta en löytänyt kaikkia osoitteita siinä hässäkässä, joten osa jäi lähettämättä. Ensi vuonna onnistun toivottavasti paremmin.

Hyvää joulua!
Merry Christmas!
Frohe Weihnachten!

1 kommentti: