tiistai 13. joulukuuta 2011

Ensimmäinen muuttojuttu

Pahvilaatikkokuvien sijasta näytän teille muuttopäiväkuvan siinä vaiheessa ainoasta kauniista kohdasta uudessa asunnossa tavaroita odotellessa. Muuton aikana tuli mieleen monta sopivaa blogipostausaiheitta, mutta jatkan niistä myöhemmin. Nyt vain lyhyt ilmoitus, että elossa ollaan edelleen. On vaan ollut niin kiirettä, etten ole saanut istahdettua juurikaan valokuvaamaan tai kirjoittamaan. Eikä internetkään ole toiminut, mutten sitä ole ehtinyt edes kaipaamaan... Sen verran touhua muutosta aina aiheutuu, vaikka kaikki menisikin opitun "kaavan" mukaan.

Vein isoisän tänään lentokentälle. Ruuhka oli sellainen, että melkein myöhästyimme. Isoisä oli kyllä korvaamaton apu. Miehet purkivat ja kokosivat huonekalut ja nyt on mm. verhotangotkin 100% suorassa. Kelpaa ripustaa verhot, kun ehtii ensin ne vain ompelemaan. Muutakin hommaa oli niin paljon, että listasta tulisi toivottoman pitkä... Kiitos, isä!

Sellainen loppukaneetti tähän vielä, että uusi asunto on oikein viihtyisä ja siisti (siis niin kuin jos meidän pahvilaatikkoja ei lasketa sotkuksi ;-)). Että tyytyväisiä ollaan.

5 kommenttia:

  1. Onnea Uuteen Kotiin!
    <3 toivottavasti kirje tuli perille!?

    VastaaPoista
  2. Ihana että kaikki on mennyt hyvin ja että muutto on sujunut hyvin!
    Onnea ja siunausta uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  3. Onnea vaan. Upeasti olitte esitelleet videolle uuden kodin ja kauniilta näytti. Kiitos myös henkilökohtaisista hyvän joulun toivotuksista. Olette ihania.Isoisällä oli ollut kiva matka. Teitä kaivaten, isoäiti

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin! -Heidi-

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti!

    Ellis - ei ole vielä tullut, mutta tulee varmasti ok perille. Täällä on joulukuu myös joskus hiukan hitaampi kuin muut kuukaudet.

    VastaaPoista