Ei voi näköaloista valittaa, ei ainakaan näin jouluaikaan. Pienen kirkon edessä on suuri lehtipuu, joka on koristeltu jouluvaloin. Olohuoneen joulukuusi hiukan kalpenee ikkunasta näkyvän rinnalla. Se, joka nämä jouluvalot asetteli, näyttää suhtautuneen työhönsä kunnioituksella. Joskus näkee nimittäin niitäkin puita, joihin valot on kiedottu vähemmän systemaattisella tekniikalla ja lopputulos poikkeaa aika voimakkaasti tästä pihapuusta.
Kirkossa on muutakin plussaa kuin puun jouluvalot. Kellot soittavat muutaman kerran vuorokaudessa kauniin melodian, mikä oikeastikin kuulostaa joltakin laululta. Yllätyin siitä iloisesti, koska joskus kauniidenkin, vanhojen kirkkojen kellomusiikit voivat olla aika raastavia sikäli mikäli yrittää saada soitosta selville melodiaa ging-gong-dingli-ding-dong:ia tarkemmin... Sellaisen kirkon vieressä ei paljon lohduta, vaikka kerrottaisiin jonkun kuuluisan henkilön joskus muinoin kirjoittaneen soittoon nuotit. Tasa- ja puolitunnit lyhyine soittoineen tuntuvat menevän lähes huomaamatta sekä päivällä että yöllä. Kuvittelin valvovani öisin kumautuksia laskien, mutta toistaiseksi en ole herännyt niiden takia yhtään kertaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti