Quiitos

Kun saavuin aamulla luokkaan aloittamaan tuntia, taululle oli kirjoitettu punaisilla kirjaimilla: "hÿvaa päivan! Quiitos." Tämän syksyn teologian (seurakuntaopin) opetusryhmä on ollut ihan huippu. Opiskelijoita on ollut 7, mutta Australiaa lukuunottamatta kaikki maanosat olivat edustettuina.

Usein olen yllättynyt ryhmän kypsyydestä. Välillä ryhmässä ovat kaikki samaa mieltä, välillä taas täysin eri mieltä, välillä he provosoivat toisiaan puoliksi tahallaan, joskus taas tahattomasti, mutta aina he lähtevät luokasta hyvinä ystävinä. Materiaalia annoin lukukauden aikana enemmän kuin tarpeeksi, mutta itse tunnen oppineeni vähintään yhtä paljon.

Tämän ryhmän kulttuurien kirjavuuden ja siitä seuraavan mahdollisen törmäyspotentiaalin huomioon ottaen, on ihan käsittämätöntä, että joka ikinen tunti päättyi aina iloisessa ja vapautuneessa tunnelmassa. Aika helpotus opettajan näkökulmasta. Quiitos näiden maailmankansalaisten sisäiselle joustavuudelle ja terävälle kyvylle erottaa olennainen epäolennaisesta. Jos ekumenia tarvitsee tulevaisuuden turvaa, väitän, että joukossa ei ollut ketään, joka ikinä kieltäytyisi rakentamasta siltoja kirkkokuntien välille. Yhteinen usko yksinkertaisessa perusmuodossaan yhdistää kristityt silloinkin, kun perinteet ja tavat poikkeavat toisistaan.

Joskus sitä on niin ylpeä tästä porukasta! Tuntuu etuoikeudelta katsella kasvua aitiopaikalta. Oli hyvä lukukausi, ei voi muuta sanoa!