maanantai 13. kesäkuuta 2011

Vaderdag





Miehellä menee hyvin. Hän saa isänpäiväonnittelut kaksi kertaa vuodessa, koska juhlat eivät osu läheskään samoihin aikoihin. Saksalainen isänpäivä olisi vielä niistäkin eri päivänä, mutta sitä emme sentään juhli. Sankari kyllä ansaitsisi kolmannetkin juhlat, mutta siellä isänpäivä on hiukan erilainen juhla. Se on perinteisesti päivä, jolloin isät lähtevät keskenään jonnekin sen sijaan, että viettäisivät aikaa perheen/lasten kanssa. Suomalaiset ja nämä paikalliset isänpäivät ovat siis mukavampia yhdessä juhlittavia.

Tällä kertaa leivoimme Sacher-torttua appelsiinimarmeladilla. Koristeluun saimme inspiraatiota täältä, vaikka toteutus olikin hiukan erilainen. Ideana kätevä, koska teemaa voi vaihdella lähes loputtomasti ja varsinaisen kakun kuorrutuksen kanssa ei tarvitse hikoilla.

Yövieraitakin ehti käydä, mutta nyt täällä onkin pitkä viikonloppu. Eilen katsastimme kaupungin nähtävyyksiä. Hassua, miten vieraiden kanssa tulee itsekin katseltua montaa tuttua paikkaa aina uudesta näkökulmasta. Illalla täytyy paneutua hetkeksi muutamaan työhommaan, ettei tiistai ihan kaadu niskaan. Se kun uhkaa aina olla pitkien viikonloppujen kääntöpuoli.

1 kommentti:

  1. Hyvä kakun koristeluidea. Kyllä Papan kelpaa. Onnea juhlijalle ja terkut anopilta.

    VastaaPoista