Kukkia, kukkia / Flowers, flowers...

Aurinko paistaa ihanasti ja lämpömittari näyttää reilusti yli kahtakymmentä!!!

The sun is shining and the temperature outside is well beyond 20 degrees Celsius!!!

Ihmeesti nuo ruusutkin vaan kukkii! Leikkasin ne ihan itse viime syksynä. En silti ota kukinnasta pisteitä itselleni. Luulen nimittäin, ettei niitä pysty nujertamaan tumpelokaan. Kerran opiskeluaikana reilut kymmenen vuotta sitten leikkasin keskellä kesää yhden ruusupenkeistä ymmärtämättömyyttäni maan tasalle. Menihän siinä muutama vuosi ja minua nolotti joka kerran, kun edes katsoin sinne suuntaan, mutta sieltä ne silti taas nousivat. Ne kukkiivat tänäkin vuonna ihan hienosti. Ilmeisesti vaaditaan siis enemmän lahjakkuutta, että pystyy vanhoja taimia tappamaan kuin niitä kasvattamaan.

It's amazing that the roses bloom so well! I cut them all by myself last fall. However, I can't take any credit for their flowers to myself. I believe that it is nearly impossible to kill them. Once as a student I pruned some of the roses in the middle of the summer little too rough. Thinking of doing them good, I cut them completely down. It took couple of years for them to come back. I was terribly ashamed every time I even looked to their direction. But they did come back and bloom now beautifully. Therefore, I do think that one needs more of a talent to kill old plants than to make them grow.

Toisin on uudempien kasvien laita. Niiden puolesta saa aina ohi kulkiessaan huokailla. Muutenkin luulen, että taivaassa on hymyilty minun rukouksilleni viime viikkojen aikana. Työpaikalla kulkiessa rukoilen tämän tästä, että joku kasvi pysyisi vielä hetken nupullaan, että toinen alkaisi levitä, toinen juurtua ja joku taas kukkia juuri nyt tai vasta viikon kuluttua... Ihan niinkuin ylhäällä ei paremmin tiedettäisi, mitä täällä milloinkin tarvitaan!

It's a different story with new plants. I think they have been smiling in heaven because of my prayers during the last couple of weeks. Everytime I check the flower beds I pray that one plant wouldn't bloom yet, that another one would begin to spread quickly, that another one would grow strong roots, yet another one would bloom now right away or just in a week or so... Like God would not himself know how to make plants grow!

Viimeisen kuvan ranskalainen Isabel on ollut hyvä apulainen ja tottunut tarttumaan työhön kuin työhön. Eilen kompostimultaa tarkistaessamme hän huokaisi: "Olisipa jo pari vuotta kulunut - kaikki näyttää sitten vielä paremmalta!" Toivon minäkin, että se tulee olemaan totta... Tällä hetkellä etanat ovat pahin uhka. Niitä on jo myrkytettykin, mutta ne eivät täältä helpolla lopu. Etanat ovat parhaimmillaan kymmenen senttiä pitkiä, lähes kolme senttiä leveitä ja kotilo selässäkin halkaisijaltaan noin neljäsenttiä... Suurennuslasia ei todellakaan tarvita.

Isabel from France (last photo) has been a great helper. She is used to do almost any kind of work. Yesterday as we checked the dirt from the compost, she said:"I wish some years would have already passed. Everything will look better then!" That's my hope, too. At the moment our worst nightmares contain snails. We have poisoned them, but it is hard to get completely rid of them. They are of amazing size - no need for a magnifying glass...