maanantai 4. toukokuuta 2009

Kesämekko

Nyt voisin julistaa kesän alkaneeksi! Eilen kirkkomatkan päätteeksi kävimme yhdessä vaatekaupassa, josta mukaan tarttui tämä kesämekko. Nyt saa helteet tulla! Turkoosin topin ja puolipitkien legginssien kanssa mekko on hurjan helppo kesäasu. Ei purista mistään eikä ole turhan tärkeä olo. Rypistyäkin saa ihan vapaasti. Kuten mallista huomaa, tämä mekko ei ketään hoikenna, tuskin muita sen enempää kuin minuakaan. Väliäkös sillä - tämä kesämekko päällä ei tarvitse kieltäytyä yhdestäkään jäätelöstä hellepäivänä!

Tämä viikko alkoi "lukupäivällä." Istuin viime viikolla toimistolla iloiten siitä, ettei paljon koske selkään eikä jalkoihin. Tänään on sitten takaisinmaksun aika. Huomisesta alkaen on taas loppuviikon kalenteri sen näköinen, että on parasta kyetä pysymään vauhdissa.

Onneksi on hyvää lukemista - aina enemmän kuin mitä ehtii oikeasti kahlata läpi. Aamun pyhitin evankeliumikirjalle. Hurjan hyvä idea kirjoittajalla. Hän on elämäntyökseen vertaillut elämänkerroiksi määriteltyjä kreikkalais-roomalaisia klassikkoja ja evankeliumeja. Kirjoittaja argumentoi suvereenisti, että evankeliumien kirjoittajat nimenomaan kirjoittivat "Jeesuksen elämänkerrat" eikä jotakin muuta. Kirjallisuudenlajilla on suuri merkitys esim. tekstin luotettavuuden ja tulkinnan kannalta. Elämänkerralla on antiikin ajan kirjallisuudessa useita tunnusmerkkejä. Lähes itsestäänselvyys on, että se asettaa kirjan päähenkilön kertomuksen keskipisteeseen. Niin tekivät myös evankeliumien kirjoittajat. Loppukaneettina eräässä luvussa luki, että Matteus, Markus, Luukas ja Johannes näyttävät mallia, että raamatun tekstien kanssa meidänkin tulee nostaa Kristus keskipisteeseen. Se oli aika virkeä kommentti asiantuntijalta, jonka näkökulma käänsi evankeliumitutkimuksen aikoinaan uuteen suuntaan!

PS. Ettei elämästä loppuisi jännitys, jotkut olivat ammuskelleet tyhjiä linja-autoja varikolla tänä aamuna muutaman kilometrin päässä. Nyt ei sitten julkinen liikenne kulje, kun bussikuskit lakkoilevat. Ihme porukkaa nykyään, kun jatkuvasti joku uhkailee tai ammuskelee. Onneksi aamulla ei kuitenkaan kukaan loukkaantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti