sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Somewhat mistaken information

Tyttö kertoi yhtenä iltana, mikä oli ollut koulussa viikon puheenaihe. Luokalla on poika, joka on viime aikoina ollut tavallista useammin kipeänä. Kaikki kuulema ihmettelevät poissaoloja, mutta yhteistuumin ovat olettaneet, että poika ei syö tarpeeksi vihanneksia ja hedelmiä ja siksi sairastaa jatkuvasti. Nyt tämä poika oli viestitellyt poissaolopäivän jälkeen läksyistä luokkakaverin kanssa. Kaveri oli sitten kysynyt, mikä poikaa vaivaa. Siihen poika oli viestittänyt takaisin, että hänellä on suolistomato. Kaveri meni seuraavana päivänä kouluun ja järkyttyneenä kertoi kaikille opettajia myöten, että poika on kotona, koska hänellä on suolistomato. Informaatiosta seurasi, että tietotekniikan tunneilla kaikki googlailivat tietoa suolistomadosta. Välitunneilla luokkakaverit yhteistuumin katuivat syvästi olleensa usein niin tuomitsevia uskoessaan pojan sairastelujen johtuvan niin olemattomasta syystä kuin ruokavaliosta puuttuvista vihanneksista ja hedelmistä, vaikka hän onkin oikeasti vakavasti sairas. Kaikki miettivät huolestuneena, miten kamala sellainen mato voikaan olla, mistä sellaisen voi saada ja miten siitä voi parantua. Opettajat puolestaan olivat kuulema keskustelleet ja kauhistelleet tilannetta opettajien huoneessa taukojen aikana. Seuraavana päivänä poika tuli kouluun ja kaikki olivat erikoisen innoissaan, että poika on taas palannut. Jokainen kyseli myötätuntoisesti onko hän jo parantunut ja joko mato on voitettu. Poika oli hiukan ihmeissään saamastaan huomiosta. Lopulta kuulema selvisi, että hänellä oli ollut tavallinen flunssa ja matojuttu oli ollut pelkkä vitsi, mitä kaveri ei ollut ymmärtänyt vitsiksi... Toivottavasti poikaa itseään tilanne oli naurattanut yhtä paljon kuin luokkakavereitakin. :O

----

No English version this time, sorry! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti