maanantai 6. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen rantapäivä

Kävimme sunnuntaina rannalla. Sää ei enää ollut helteiden päätteeksi ihan parhaimmillaan, mutta meitä se ei haitannut. Ajomatkalla huomasimme, että toisella puolella tietä on jo ruuhkaa. Lomanviettäjät olivat siis lähteneet ajelemaan kotiin päin jo aamupäivällä. Se tarkoitti sitä, että meille ei olisi illan tullen odotettavissa ruuhkaa juuri ollenkaan.

Uitimme jalkoja, keräsimme simpukoita, lennätimme leijaa, hyppäsimme ruutua, söimme eväitä, jäätelöä ja mäkkäriä ja vuokrasimme moni-istuimisen polkupyörän. Aurinko tuli esiin puolivälissä päivää. Sitten ajoimme kotiin, ilman ruuhkaa, kuten olimme arvelleetkin.

Harvoin yksi vapaa päivä rentouttaa niin tehokkaasti kuin eilinen.

2 kommenttia:

  1. Vinguin rannalle koko lauantain ja vielä sunnuntainakin. Emme oikein voineet mennä kuitenkaan. Piti hankkia puuttuvia juttuja pojan leirikoulua varten, sen lisäksi meillä oli koko viikonlopun esikoisen kaveri kylässä jne.

    Missä kohtaa rantaviivaa olitte?

    VastaaPoista
  2. Oostendessa. Se ei ole paras paikka kiireisimpään aikaan, mutta suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt kotiin päin, joten oli paljon tilaa.

    VastaaPoista