perjantai 2. syyskuuta 2016

Flowers for September




Täällä alkoi eilen koulut. Sää on kyllä edelleen ihan kesäinen, mutta kummasti mieli kuitenkin siirtyy heti syyskuun ensimmäisen koittaessa useamman askeleen kohti syksyä. Harmitti, ettei kukkakaupassa ollut terävälehtisinä noita oransseja kukkia. En nyt muista, mikä niiden nimi on, mutta niistä on olemassa kauniimmankin näköisiä vähemmän pulleroita versioita. No, ei se mitään, haittaa. Muutamalla oksalla (siis parilla eurolla) saa nopeasti ruokapöydälle piristystä. Ja kukkia on sitten aina vaan yhtä kiva valokuvata. 

Ai niin, siellä koulussa on mennyt ihan kivasti, vaikka taas oli luokkaryhmät sekoitettu. Täällä vaihtuu kaikki opettajatkin joka vuosi, joten olisi kiva, jos kaverit saisivat pysyä yhdessä, ainakin silloin kun kaikki valitsevat saman linjan. Keväällä kysyin viimeisessä opettajan tapaamisessa, että miten uuden luokkajaon kanssa menee. Opettaja sanoi, että aakkosjärjestyksen mukaan laitetaan porukka puoliksi, mutta eihän se tuolla teidän tytöllä mitään haittaa, kun se tulee niin helposti kaikkien kanssa toimeen... No, sellaista sitä vanhempana kuulee mielellään, mutta teki hiukan mieli sanoa, että on se silti kivempi, jos saisi jatkaa parhaiden kavereiden kanssa. Maassa maan tavalla. Nyt kahden päivän jälkeen uusi luokka vaikuttaa onneksi ihan kivalle.

----   

The schools started yesterday. The weatherwise it's still summer, but strangely enough my mind always takes two steps towards autumn immediately at September 1. Clearly it was time for some autumn flowers. Couple of stems are a perfect transition rite to mark a new season, aren't they?

Yes, our daughter has had good two days at school inspite of groups having been divided again in a new way for this academic year. I totally appreciate the school system here, but sometimes I do wonder why so little attention is paid to keeping friends together even when they choose identical pathway of study. Last spring I carefully asked the teachers whether there might be any chances that the girl could continue in the same class with her two best friends. No, most probably not, because those who choose that particular pathway are listed alphabetically and the class division is made right in the middle, but don't worry, because your daughter gets easily along with everybody, so she won't have any problem with it, they said. Well, glad to hear that, I said. And swallowed the rest, namely, that it's still nicer if one is not separated from one's best friends. They were right of course, the new class is totally fine after the two days, but I still think that friendships should count at least a little, because to me following alphabets is just too random a method to be a rule for group formation.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti