perjantai 5. syyskuuta 2014

Toimistokaaosta? - Chaos in the office?


Kesälomalla Saksan poikki ajaessa ostin matkalukemiseksi Martha Steward Living -lehden saksalaisen version. Paljon iiiihania reseptejä ja muutenkin kaikenlaista mukavaa luettavaa. Syksyisin aina muistitaulut puhuttelevat... 

Kotitoimiston kaaos on aina helppo unohtaa kesän ajaksi, mutta syksyllä tulee sellainen lievästi kaoottinen tunne, että oliskohan sitä ajatuskin selkeämpi, jos edes osa muistilappulipareista löytyisi taululta epämääräisten pinojen sijaan. Mikä siinä onkin, että lappuja kerääntyy? Myönnän, että suurin ongelmani ehkä on, että en tykkää napsautella kansioita, vaikka muuten olen turhankin tarkka siisteydestä ja järjestelmällisyydestä. Siksi ne tursuavat ja pursuavat. Ja aina kannattaa käyttää kahta kättä, kun sellaisen vetää hyllystä, koska todennäköistä on, että vain osa on kiinni ja loput ovat, hmm, muuten vain oikeassa paikassa. Mutta onhan sekin jo jotakin, ainakin jos ajattelee, että vaihtoehto olisi, että ne ovat väärässä paikassa. Seuraava melkein yhtä suuri ongelma on, että silloin kun ajatukset on kesken, niitä lappusia on vaikea siinä keskeneräisessä vaiheessa vielä jaotella, kun monet asiat liittyvät vielä toisiinsa... Se on vähän niin kuin jakaisi astioita astiakappiin katsomatta onko ne kuppeja vai kattiloita.  

Eilen olin niin järjestelmällisellä tuulella, että jaoin kaikki viime päivien työjutut kaksiin kansiin. Keksin otsikot ja sitten vaan joko tai. On sekin jo jotakin. Ai niin, puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että ei minulta ikinä mikään häviä. Kaaos muodostuu aina loogisesti, vaikka lopputulos hiukan hämää minua itseänikin. ;)

----

As we drove through Germany on our way to the North, I bought a German version of Martha Steward Living. There are so many great recipes in it, but other articles were interesting, too. Fall approaching makes me always think of notice boards... 

It's easy to forget the mess in the home office during the vacation, but starting to work properly again, makes me think that perhaps few chaotic thoughts became more orderly in my mind if the office was in better shape. You know all little notes, piles of books, hand-written notices to this and that... All those work-in-progress kind of things. If all those thoughts were pinned on the board, would the desk (meaning also the head) be free? I admit that my biggest weakness is filing anything, which is actually bit of a mystery taken that I am otherwise rather meticulous as it comes to order and cleanliness... I mean, if you ever reach out to a file in my office, make sure you use two hands. Usually only few things are attached, the rest are not, but, ahem, they are still in the right place. (That's quite good I guess, at least if you imagine "a wrong place" could be an option here.) Another matter is, when thoughts are still their early stadium, it is almost impossible to sort them out meaningfully under certain headings. It's bit like cleaning up dishes, but not looking whether they are kettles or cups that you put to a shelf... 

Well, yesterday I did feel very organized. I divided this weeks work all into two temporary files, yellow or green, either or and nothing in between. Phew, that's something, isn't it? And just for the record, I never lost anything. The chaos in the office builds always up logically, though the end result makes even me always wonder. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti