Pidän itseäni suhteellisen siistinä ihmisenä. Siivous on suurimmaksi osaksi ollut perinteisesti minun harteillani. Mies on hoitanut muita kotihommia, esim. kuten tiskejä ja roskarumbaa, mikä täällä on kierrätyksen vuoksi työ sinänsä.
Selkäkipu on nyt saanut 6kk ajan tasoa tehokkaasti madallettua. Päätin aika nopeasti, että opettelen katsomaan kotia sormien lävitse. Mies on "yleissiivonnut" ihan kiitettävästi koko ajan. Tarkempaa siivousta en ole viitsinyt pyydellä, kun on sen verran itseäni hermostuttanut se, että joutuu muutenkin niin moneen asiaan pyytämään apua. Tympeää sekin, kun ei saa omaa osuuttaan hoidettua.
Pari viikkoa sitten huomasin, että kylppärin lattian nurkat ovat muuttaneet väriään. Kauheat kerrostumat ns. kylppäripölyä, sitä mikä tarttuu pintaan kuin pintaan ja lahtee vain monella pyyhkimällä. En tiedä selittääkö se asiaa yhtään, että kylpyhuoneessa ei ole lattiaviemäriä, eli lattiaa ei voi pestä suomalaisittain. Mopilla tai kontaten tietysti, muttei sillä tavalla, että suihkuttaisi puhdistusainetta purkista ja suihkulla vettä päälle hankauksen jälkeen. Normaalisti olen saanut kuivatkin kylppärit pidettyä suhteellisen siisteyden kategoriassa, mutta nyt oli ryöstäytynyt homma käsistä. Mies se siellä nyt lattiaa kuuraa. Ja minä kirjoittelen täällä.
Mitäkö tästä opimme? Emme varmasti yhtään mitään. Silloin, kun ei jotakin pysty tekemään, niin on pakko antaa periksi ja olla kiitollisin mielin, että joku homman tekee. Siedätyshoito on hyödyllistä sekä oman mielenrauhan, että kotirauhankin kannalta.
Nyt on kiva mennä puhtaaseen kylppäriin. Ei se kuitenkaan elämän laatua huonontanut, vaikka ne liat nurkissa olivatkin. Oli sentään puhdasta vettä. Sitä pidetään maailmalla suurempana luksuksena kuin puhtaita nurkkia. Moni olisi kiitollinen vedestä ja viis veisaisi niistä pölyistä, mitkä meitä länsimaisia naisia niin nopeasti hermostuttaa.
Jos tästä nyt lopulta kuitenkin jotakin voi oppia, niin se on se, että elämää kannattaa suhteuttaa. Siisteys ei voi olla itseisarvo. Sen toivon pysyvän mielessäni sittenkin, kun selkä on taas kunnossa ja saan siivottua omin avuin.
Selkäkipu on nyt saanut 6kk ajan tasoa tehokkaasti madallettua. Päätin aika nopeasti, että opettelen katsomaan kotia sormien lävitse. Mies on "yleissiivonnut" ihan kiitettävästi koko ajan. Tarkempaa siivousta en ole viitsinyt pyydellä, kun on sen verran itseäni hermostuttanut se, että joutuu muutenkin niin moneen asiaan pyytämään apua. Tympeää sekin, kun ei saa omaa osuuttaan hoidettua.
Pari viikkoa sitten huomasin, että kylppärin lattian nurkat ovat muuttaneet väriään. Kauheat kerrostumat ns. kylppäripölyä, sitä mikä tarttuu pintaan kuin pintaan ja lahtee vain monella pyyhkimällä. En tiedä selittääkö se asiaa yhtään, että kylpyhuoneessa ei ole lattiaviemäriä, eli lattiaa ei voi pestä suomalaisittain. Mopilla tai kontaten tietysti, muttei sillä tavalla, että suihkuttaisi puhdistusainetta purkista ja suihkulla vettä päälle hankauksen jälkeen. Normaalisti olen saanut kuivatkin kylppärit pidettyä suhteellisen siisteyden kategoriassa, mutta nyt oli ryöstäytynyt homma käsistä. Mies se siellä nyt lattiaa kuuraa. Ja minä kirjoittelen täällä.
Mitäkö tästä opimme? Emme varmasti yhtään mitään. Silloin, kun ei jotakin pysty tekemään, niin on pakko antaa periksi ja olla kiitollisin mielin, että joku homman tekee. Siedätyshoito on hyödyllistä sekä oman mielenrauhan, että kotirauhankin kannalta.
Nyt on kiva mennä puhtaaseen kylppäriin. Ei se kuitenkaan elämän laatua huonontanut, vaikka ne liat nurkissa olivatkin. Oli sentään puhdasta vettä. Sitä pidetään maailmalla suurempana luksuksena kuin puhtaita nurkkia. Moni olisi kiitollinen vedestä ja viis veisaisi niistä pölyistä, mitkä meitä länsimaisia naisia niin nopeasti hermostuttaa.
Jos tästä nyt lopulta kuitenkin jotakin voi oppia, niin se on se, että elämää kannattaa suhteuttaa. Siisteys ei voi olla itseisarvo. Sen toivon pysyvän mielessäni sittenkin, kun selkä on taas kunnossa ja saan siivottua omin avuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti