Sain lopulta korjattua valmiiksi pinon oppilaiden kirjoitelmia. Kyllä niitä läpi lukee ihan mielellään, mutta numeroiden antaminen on sellaista tunnontuskaa, että sen voisi antaa vaikka assistentille, jos sellainen olisi käytössä. Ei sellaista minulle ole kukaan tarjonnut, joten lopulta on vain otettava kynä käteen ja kylmänrohkeasti annettava arvosanat.Eräässä elokuvassa klassisen kreikan kielen opettaja sanoi näin: "You get exactly what you deserve. No more, but also no less." Mutta se esittikin vanhaa ja kokenutta huippuopettajaa. Minä ja muutkin tavalliset opettajat olemme käsi sydämellä joka ikisen kirjoitelman ja kokeen edessä. Juuri siitä syystä, että jokainen saisi juuri sellaisen numeron, minkä ansaitsee. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Joskus haluaisi palkita hyvän yrityksen paremmin, mutta ansiotta tai liian vähin ansioin saatu palkkio ei tee hyvää. Ylenmääräinen tiukkuuskin masentaa.
-
Kuvassa numero kaksi on turkoosi kastikekulho. Aika ihana! Löysin sen kirpparilta, kun äiti oli käymässä. Se on vanhaa hollantilaista posliinia. Tuskin kovin arvokasta, mutta muoto ja väri onkin arvoa olennaisempia minulle. Teen todella harvoin niin sivistyneitä kastikkeita, että varsinaista kulhoa tarvitsisin. Siitä voi kuitenkin tarjota muutakin. Ja hintakin oli se perinteinen kaksi euroa. Seuraavaksi täytyy etsiä hopeinen kastikekauha. Jospas vaikka sitten innostuisin tekemään hienonhienoja kermakastikkeitakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti