Tää on tyyliä!

Erehdyin ihmettelemään tyttären asua ulos lähtiessämme viime viikolla. Vastaukseksi sain itsestään selvyytenä: "Tää on, äiti, tyyliä!"

Muistelin erästä ala-asteen joulujuhlaa. Kiersimme äitini kanssa kauppoja ja minulle ei kelvannut mikään, mitä äiti ehdotti. Lopulta valitsin itse harmaat gollege-kankaiset henkselipussihousut ja punaisen paidan, jossa oli musta samettinen kiemurakuvio edessä.

Yläasteikäisenä halusin olla persoonallinen. Jotkut viritelmät olivat sitä luokkaa, että nyt melkein itkettää. Sellainen itse ommeltu musta tekoturkkikin - jättisuuret kaulukset ja kaikki! Takki oli kylmä kuin mikä, mutta kukapa ei tyylin edestä vähän kärsisi! Ja entäs yhdet lapikaskärkiset nauhakengät. Niitäkin pidin vaikka mihinkä yhdisteltynä.

Mikä tässä kaikessa näin jälkikäteen ihmetyttää on se, että en muista vanhempieni ikinä kieltäneet lähtemään sen näköisenä kotiovesta ulos! Itse huomaan, että otan jo nyt lapsen pukeutumisen aivan liian vakavasti. Sanon jopa ihan suoraan, että tuollaisissa vaatteissa ei pääse mukaan ollenkaan ja muuta yhtä kasvattavaa.

Suurella todennäköisyydellä, jos minulta saatu geneettinen perimä on hallitseva, "tyyli" vahvistuu ja minun on pakko antaa sille sijaa. Elämä on nyt jo joka ikisessä pukeutumistilanteessa/kotoa lähtiessä yhtä kädenvääntöä. Minun on pakko rentoutua. Kyllä tähän maailmaan mahtuu tyylejä ja kuka se muutenkaan sanoo, että minun valitsemissa vaatteissa daami näyttäisi paremmalle.

Luulenpa, että minun on aika alkaa harjoitella toleranssia. Jos oikein treenaan niin tässä on viitisen vuotta aikaa kehittyä niin, että tyyliniekan tullessa teini-ikään osaan tukea hänen persoonallisuutensa kehitystä ja itse tekemisen iloa, kuten omat vanhempanikin minua tukivat.

En vielä ehtinyt aloittaa treenaamista. Siksi olin tänään helpottunut, että tänäkin kesänä tytön jalan koko näyttää olevan juuri Crocs-kenkien kokojen välistä! Aika säälittävää! Ei siis lapsen takia, vaan minun itseni. Lapsi saa valita varvastossut Crocsien sijaan ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä siihen lupauksen muuttumiseen. Minä huokaisen helpotuksesta, että ei tarvitse vääntää kättä siitä, mihin menoihin Crocsit sopii ja mihin ei.

Että voikin aikuinen ihminen olla sisäisesti näin joustamaton ja kyseessä ei sentään ole kuin pelkät vaatteet!