maanantai 24. heinäkuuta 2017

Muotokuvia muistoksi #2



Jatkona edelliseen postaukseen: Nämä olivat tytön oman idean pohjalta otettuja kuvia. En ole näitäkään kuvia käsitellyt mitenkään. Edelliset kuvat otettiin aurinkoisena päivänä täysin varjoisassa kohdassa. Nämä taas otettiin seuraavana päivänä pilvisellä säällä. Harmaa paita ei lisää kontrastia vaan lähinnä yhdistyy tiiliseinän laastin väriin. Tiilien väritys on lämmin, eikä kontrasti kukan kanssa ole yhtä voimakas kuin edellisen postauksen kuvissa. Nyt en itse ollut kovin tyytyväinen kuvien laatuun, struktuuriin ja kontrastien puutteeseen, vaikka tuo valokuvattava itse on tietysti minusta joka kuvakulmasta aina yhtä ihana ja kuvauksellinen. 

Seuraavaksi kuvien siirto iPhonelle. Muutama minuutti säätelyä ja iloinen yllätysyllätysyllätys, filtterit toimivat paljon paremmin ja koulun lopun kunniaksi saatiin kuin saatiinkin se täydellinen kuva postattua. En ole perehtynyt filttereiden käyttöön juurikaan, laiska säätäjä kun olen, mutta näyttäisi siltä, että jos suunnittelee käyttävänsä niitä, niin kuvaan ei kannata turhaan hakea liian suuria kontrasteja värien ja valon avulla. Monet valmiit filtterit tuntuvat auttavan nimenomaan kontrastin luomisessa. Niiden kanssa kuvassa jo olevat kontrastit näyttävät todella voimakkaille ja tunnelmasta saattaa helposti tulla liiankin karu. Ammattitaitoinen tietysti saa kuvaa muokattua juuri sellaiseksi kuin haluaa eri asioita yksittäin säätämällä, mutta tämä amatöörisääntö näyttäisi tämän kokeilun perusteella ainakin pitävän paikkaansa.  

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ~ sekä ilman filttereitä että niiden kanssa! Tykkään tosi paljon tuosta kuvasta jossa auringonkukka on tarkkana kohdistettuna ja tytär hymyilee taustalla ... oikea kesälomatunnelma :)

    VastaaPoista