sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Elokuvaehdotus: Gifted

Kuva 
Hyviä elokuvia on tullut harvakseen, joten viime aikoina on tullut harvemmin lähdettyä elokuviin. Gifted-elokuva kuitenkin kertoi sen verran mielenkiintoisesta teemasta, että käytiin se katsomassa. Elokuva on kertomus erityislahjakkaasta tytöstä, joka on äitinsä kuoleman jälkeen jäänyt enonsa hoitoon. Eno toivoo tytölle normaalia lapsuutta ja lähettää hänet tavalliseen kouluun tavallisten lasten joukkoon. Kysymys kuuluu, pystyykö erityislahjakas lapsi ikinä elämään ns. normaalia lapsuutta. Tarinan syvyys kuitenkin kuoriutuu pikkuhiljaa. Lapsen kohtalo on tietysti riipaiseva monelta osin, mutta niin ovat muidenkin päähenkilöiden kohtalot. Loppuratkaisu yllättää, vetämällä langanpätkät yhteen, mutta välttääkin tyhjänpäiväiset kliseet täysin onnellisista lopuista. 

Gifted on ehdottomasti elokuva, mikä kannattaa käydä katsomassa, jos yhtään kasvatukseen ja koulumaailmaan liittyvät aiheet, kuten myös erityiskasvatus, sekä lasten kykyjen ja vanhempien odotusten ristiriitaisuus kiinnostavat. Toivottavasti elokuva ilmestyy myös Suomessa. Muuten kannattaa tietysti pitää silmällä vaikka iTunesia tai miksei Netflixiäkin.  

Tässä vielä trailer:

2 kommenttia: