Living abroad, relatives & co.

Meillä on ollut aina siinä mielessä onnellinen tilanne ulkomailla asuessamme, että töiden puolesta ja muutenkin meidät on usein otettu mukaan kaikenlaisiin perhetapahtumiin ihan kuin kuuluisimme automaattisesti joukkoon. Sellainen on todella vieraanvaraista ja antaa ihanasti aina hetkeksi sellaisen tunteen, että kuuluisi ihan oikeasti suurempaan joukkoon. Vaikka ei tietysti oikeasti kuulu, koska ei kuitenkaan ole oikea perheenjäsen tai edes sukulainen, vaan kutsuttu vieras. Silti sellainen iso ripaus yhteenkuuluuvuden tunnetta tekee hyvää silloin tällöin, kun oma perhe ja suku ovat kaukana. 

Nyt sitten kesälomalla juhlistimme isäni syntymäpäiviä ja vanhempieni hääpäivää saaressa koko suvun voimin ja oli kyllä ihmeellistä ajatella, että sitä kuului joukkoon alusta loppuun asti ihan samanvertaisena suvun jäsenenä kuin kaikki muutkin. Kerrankin sai olla itsekin ihan oikea sukulainen, eikä kutsuttu vieras. Sekin on ihan mahtava rooli, mutta se on silti vain puolikas oikeasta. En tiedä aukeaako tämä ajatus näin kirjoitettuna, koska ehkä tuollaisia asioita ei paljon ajattele, jos kuuluminen joukkoon on itsestään selvää ja joillekin ehkä tarpeettomankin tuntuista sen vuoksi, että ei ole ikinä joutunut kokemaan olevansa aina jollakin tavalla hiukan vieraan roolissa. Ulkomailla asuessa näköjään herkistyy vuosien kuluessa milloin millekin asialle... Ai niin, valokuvat juhlista jääköön perhearkistoon. ;)

----

Considering that we have lived in different places, we have felt very lucky to have been invited into all sorts of family gatherings and parties due to personal relationships but also due to our work. We have truly felt priviledged by receiving such hospitality, especially because at its best it does give a feeling of belonging to an extended family. Obviously that's not quite what it is, because one remains an invited guest without ever becoming a true family member or a relative. Yet, such a moment of sensing at least the idea of belonging is a blessing, when your own family and relatives are always far away.

This summer we were celebrating my fathers birthday and my parents wedding anniversary on the island with our extended family. I was totally touched when I realized that I actually belong to that clan in the same way as all the others do, too. It was amazing to suddenly notice that I am in a role of a relative and not of an invited guest! Don't get me wrong, such "a family guest" definitely is the second best role there ever is and I do appreciate it a lot, but there's something different when you feel that now you really belong. Now that I am writing this, I am not sure whether this makes any sense to anyone. I assume that such belonging can get very mundane and even loose bit of its sparkle if one can take it for granted. Yet, living abroad and joining many families and yet none of them at that level of truly belonging, makes one feel wonderfully loved, but yet somewhere in the back of one's mind it reminds of missing something... Oh, the photos from the family celebration? They are just for the family. ;)