tiistai 25. elokuuta 2015

The warmest day at the beach




Yksi Belgiassa asumisen loistopuolista on meren läheisyys. Meiltäkin pääsee reilussa tunnissa Atlantin rannalle. Osa rantakaupungeista on muita viihtyisämpiä, joten vastoin yleistä turistioppaasta löytyvää ohjetta kannattaa ehdottomasti suunnata jonnekin muualle kuin Oostendeen. Esimerkiksi DeHaan on pieni ja viihtyisä. Ja myös huomattavasti siistimpi. Knokke-Heist taas tyylikkäin. Yleensä nuo pienempien kaupunkien rannat ovat myös hiukan vähemmän täysiä, mutta tällä kertaa kaikilla muilla näkyi olleen sama idea lauantain viettoon. Ei se tietysti ollut mikään ihme, koska lapsilla on edelleen kesäloma ja säätiedotus lupasi kuuminta päivää. Ruuhkat rannan suuntaan olivat melkoiset, joten kolmisen tuntia meni ennen kuin päästiin perille. Takaisin päin lähdettiin vasta illan hämärtyessä, joten sitten matka sujui ihan hyvin. Oli ihana päivä. Aurinkorasvaa kului puoli pullollista, vesimeloonin palat ja muut eväät katosivat parempiin suihin ja suolainen merivesi teki meille tytöille beach wave kampaukset. Vesi oli kaksikymmentä asteista, joten minäkin uin pariin kertaan. Kerrankin oli niin kuuma, että teki oikein mieli mennä veteen... ;)

-----

One wonderful thing about living in Belgium is the closeness of the Atlantic ocean! It takes only bit longer than an hour to get to the beach from our place. Some of the coastal towns are nicer than others. Instead of following the typical tourist guide advice to go to Oostende, towns like DeHaan and Knokke-Heist are much much nicer. They are smaller, but also a lot tidier than Oostende. Usually those beaches in the smaller towns are also not as busy as Oostende. This time, however, we clearly chose a day when everybody else had exactly the same idea... It was the school holiday and the weather forecast promised that the Saturday will be the hottest day! The traffic towards the beach was awful! It took us forever to get there, but it was worth it. What a beautiful day! We used lots of sunscreen, ate slices of cooled watermelon, ice cream & co, and had our hair styled in beach waves by the salty water... The water temperature reached 20 Celsius degrees, so even I swam couple of times. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti