sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kakun koristeluun...

Jatketaan vielä hiukan pupupitoisella ruokalinjalla... Pääsiäisenähän kukaan ei hoikistele, joten tulkoon nyt kaikki herkut yhdellä kertaa. Tyttö oli viikolla flunssassa ja joutui olemaan muutaman päivän kotona. Minä kirjoittelin ihan stressaantuneena yhtä esseetä, jotta sain sen lähetettyä ennen pääsiäistä. Potilasta tietysti hiukan välillä tylsytti makailu ja minua uuvutti kirjoittaminen, joten askartelimme jossakin välissä kymmenen pahvipupua pääsiäiskakkua varten. 

Tuosta oikean yläreunan kuvasta näkee pupun muodon. Leikkasin ensin yhden malliksi, jonka avulla piirettiin muut valkoiselle pahville. Sitten leikkattiin ja tyttö piirsi kaikille kasvot ohuella mustalla tussilla. Tyttöpupuille silmäripset ja joillekin pojille silmälasit. Hiukan vielä väriä korviin ja nenään vaaleanpunaisella puuvärillä. Etutassut tehtiin pienistä pyöreistä paloista ja väripaperista pieni pääsiäistoivotuskyltti pupulle pidettäväksi. Tytöt saivat lisäksi rusetin toiseen korvaansa. Tänään kuorrutimme kakun suklaakreemillä ja laitoimme puput paikalleen. Helppo ja iloinen koristelu...
 
---

Few more bunnies and sweets... Nobody diets during Easter I hope. We decorated our Easter cake with some bunnies that we had made last week. It was quite an easy craft that could even be done with little kids. The picture on the upper right corner shows the shape of the body. Basically, I simply made a sample in order to draw the proper form on the thick white paper. My daughter assembled everything with the clue stick, drew eye lashes for the girls and attached a little bow on the ear, too. Some of the boys look really smart with glasses. We chose some colour paper for the signs that the bunnies carry. The little paws are just small round pieces. Easy and happy decoration...  

2 kommenttia:

  1. Iloista pääsiäisen jatkoa teille jokaiselle! Voi että, ois pitänyt tulla sinne, niin ois saatu mekin pupusämpylöitä ja ehkä löydetty herkkuja patjan alta ;) No, tällä kertaa meni näin ja ihan hyvä niin - olen sairastanut koko pääsiäisen... :( Otetaan uus yritys, kun löydetään vapaajakso. Voi kai niitä pupusämpylöitä muulloinkin leipoa :)

    Tytölle ihan superhypererityisterkut ja paljon pääsiäisenkeltaisia halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin teille! Harmi, ettei reissu onnistunut. Koitetaan muistaa pupusämpylät, kun tulette. ;-) Toivottavasti tauti alkaa helpottaa... täällä on myös ollut sellaiset pöpöt liikkeellä tänä vuonna, että en muista milloin viimeksi olis sairastettu montaa kierrosta yhden talven aikana...

      Poista