sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisaamiainen

Hyvää pääsiäistä nyt lopultakin!!! Sunnuntai on ehdottomasti pääsiäisen paras päivä. Sitten vasta alkaa tuntua juhlalle. Ystävä kirjoittaa blogissaan ihanasti pääsiäisen sanomasta. Käykäähän kurkkaamassa.

Tein illalla sämpylätaikinan jääkaappiin kohoamaan, joten aamulla ennen kirkkoon lähtöä oli nopea paistaa ne aamupalalle. Heräsin kesäaikaan siirtymisestä huolimatta aikaisin, joten kieputtelin hiljaisessa keittiössä omiin ajatuksiini vaipuneena pitkäkorvaisia pupusämpylöitä. Taikinassa oli hiukan perunamuusia mukana, joten sisältä ne olivat ihanan pehmeitä, vaikka kuoresta tuli paksu ja rapea. Itse asiassa luulen, että runsas jauhojen käyttö muotoillessa ja muoto itsessään myös hiukan antoi lisärapeutta, kun siinä on paistettua pinta-alaa hieman tavallista enemmän... Olipas sen verran viisaasti sanottu, etten tiedä onkohan se edes tottakaan. Joka tapauksessa, hyvältä maistui. 

Täällä pääsiäiskellot tuovat pääsiäissunnuntaina lapsille herkkuja. Miehen kotimassa taas pääsiäispupu. En tiedä, mikä meillä kävi herkkuja tuomassa, mutta aamulla tyttö löysi alakerrasta aika lastit suklaata ja meidänkin makuuhuoneessa sängyn alle oli ilmestyneet pääsiäiskorit... Tyttö on hauska, kun se aina huolehtii, että meilläkin on yllätyksiä.

---

Happy Easter finally!!! Easter Sunday is always the best of all days. The real day of celebration. :-) Yesterday evening I made a bread dough and put it to the fridge. In the morning it was really easy and fast to bake some rolls for the breakfast before going to church. I decided to make some bunny ears...    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti