maanantai 6. helmikuuta 2012

Hiphei


Nyt voisin vaikka lähteä jäälle luistelemaan, tai oikeastaan ihan minne vain! Palautin juuri ensimmäisen esseen. Tuntui, että siinä meni muiden työjuttujen rinnalla ikuisuus, mutta sisällön pituuteen nähden taisin olla kuitenkin ihan kohtalaisen nopea. Loppukaneetista tuli hiukan kuivahko, myönnän sen itsekin, mutta siinä vaiheessa ei inspiraatiota enää tahtonut löytyä. Tässä opiskelujutussa on samalla sellainen itsekoulutus meneillään, että opettelen palauttamaan sellaistakin, mitä voisin vielä hioa. Mikään kirjoitustyöhän ei voi ikinä olla muutenkaan täydellinen, mutta varsinkaan oman tekstin korjaaminen ei lopu ikinä, jos ei vaan lopulta päätä, että nyt se on valmis. Aina kymmenennenkin tulostuskierroksen jälkeen vielä löytää monta asiaa, mitä voisi parannella... Nyt on helpottunut olo. Palautteen perusteella voi sitten tehdä myöhemmin tarvittavat korjaukset ja siirtyä eteenpäin. Ihana ajatella, että huomenna on uusi päivä ja muut haasteet.

2 kommenttia:

  1. Onnea valmistuneen esseen johdosta! Luistelukeikka taikka reipas lenkki raikkaassa ulkoilmassa kuulostaakin tosi hyvälle palkkiolle ;-)
    T. Nina

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon. Niin se vaan homma etenee. Ihana kuva, toivottavasti pääsette luistelee...
    äiti

    VastaaPoista