keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Royalistin muistitaulu


Näin jossakin blogissa muuton aikoihin kankaalla päällystettyjä muistitauluja. Nitojan kanssa idea tuntui helpolta toteutettavaksi. Löysin kirpputorilta vanhan juuttikankaisen muistitaulun, jota käytin pohjana. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä suurempi taulu, mutta kokeilu kävi helpoiten, kun sellainen sattui kirpputorilla vastaan viidelläkymmenellä sentillä. Kehysten purkaminen oli tosin hankalaa. Joku oli kiinnittänyt ne niin tunnollisesti aikoinaan...

Kiinnitin kankaan ensin yhdestä reunasta, jotta saisin kuvion suoraan. Sitten pingotin vastakkaisen reunan ja loput kaksi reunaa. Tyttö oli oikein tyytyväinen. Kankaan violetti on samaa sävyä kuin huoneen värillinen seinä. Siitä tuli mieleen, että sitä en olekaan teille vielä näyttänyt. Valokuvaan sen, kunhan saamme verhon ikkunaan ja maton lattialle... ja hiukan siivottua. Kuvittelin, että isompi huone on helpompi pitää siistinä, mutta se oli väärä oletus.

Ruotsissa asuva ystävä lähetti tytölle kortin Victorian häistä. Se kiinnitettiin itsestään selvyytenä uuteen muistitauluun. Tyttö on vannoutuneempi royalisti kuin kansalaisuuksien perusteella voisi odottaa. Hän iloitsi kuitenkin uudesta presidentistä, vaikka sanoikin, että siitä oli valittu hirmu huono valokuva uutisiin. Pakkohan se on myöntää, että kuninkaalliset yleensä näyttävät muutenkin presidenttejä hohdokkaimmilta. Odotellaan siis sitä kuninkaallista vauvaa syntyväksi... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti