maanantai 9. toukokuuta 2011

Geokätkö





Toivoin, että äitienpäivänä etsisimme jonkin lähistöllä olevan geokätkön. Lähitienoilla olikin yksi ensimmäiseen kokeiluun sopivalta vaikuttava kohde. Vaikeusaste ei tähtien mukaan päätä huimannut, mutta kyllä meillä jonkin aikaa kului löytämiseen gps:stä ja vinkistä huolimatta.

Toista kätköäkin etsimme kauempaa, mutta se jäi lopulta sitkeänkin yrityksen jälkeen löytämättä. Epäilimme, että se oli kai jo raivattu pois, koska sen oli tarkoitus olla kaatuneen puun rungon sisällä, eikä sopivia runkoja näkynyt lähimaastossa ollenkaan. Tarkistin kuitenkin tänään, onko sitä löydetty viime aikoina ollenkaan. Joku oli löytänyt päivää ennen meitä, joten ehkä me sitten olimme vain pielessä. Haravoimme koko alueen, joten tuntuu oudolta, että emme olis löytäneet sitä, jos olimme oikeassa paikassa. Ehkäpä kännykän navigaattorin paikannuskyky ei ole tarvittavan tarkka???

Olimme kaikki ihan innoissamme. Eniten siksi, että löysimme uusia kävelyreittejä ja hienoja maisemia. Kätköjä piilotetaan maisemallisesti hyviin paikkoihin, joten kävely kohteeseen on jo nautinto itsessään. Ja toinen näkökulma, mikä sopii minulle on se, että voi pysytellä polulla melkein loppuun saakka. Pidän luonnosta kovasti, mutta en ole mitenkään erähenkinen ihminen. Eli minulle valmiiksi tallattu polku metsässä tai pellon halki on LUONTOA parhaimmillaan. En kaipaa sen enempää rämpimistä pusikossa.

2 kommenttia:

  1. Ihania maisemia ja kiva kuva salapoliisista.
    terveisin äiti

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, jokseenkin hankalalta myös, mtta hyvin kutkuttavalta se geokätkö! Täytyykin tutustua lähemmin konseptiin ... Todella kauniissa ympäristössä olette kulkeneet - ihania kuvia!

    VastaaPoista