torstai 7. joulukuuta 2017

Joulukuu 7: Jouluinen ballerinahame


Tyttö on kavereidensa kanssa valmistellut esitystä joulukonserttiin. Kaverit soittavat pianoa ja kitaraa,  ja tyttö tanssii. Tytön ideana oli tällä kertaa tanssia kärkitossuilla, joten niiden seuraksi piti tietysti kehittää sopivan tyllirikas hamonen. Normaaleilla tanssitossuilla ja modernimpaa juttua esittäessään tyttö tanssii yleensä trikoohousuissa ja t-paidassa/hihattomassa topissa, mutta kärkitossujen kanssa täytyy olla hiukan klassisempi look. Asun yläosana toimiva balettipuku on hiukan kiiltäväpintainen musta. Tyttö valitsi siihen sopivasti hametta varten mustaa tylliä ja viininpunaista silkkinauhaa. Hame on pituudeltaan hiukan yli polven. Se on runsaan näköinen, mutta laskeutuu kuitenkin kivasti. Yksi marraskuinen ilta kului metrikaupalla tylliä ommellessa, mutta lopputulos on kyllä aika makea. 

Harmi vaan, että prinsessajutut ei kiinnosta enää yhtään. Pienten tyttöjen äideille sellainen vinkki, että kannattaa nauttia täysillä hörhelömekkovaiheesta, vaikka silloin ne ikuiset rimpsut hiukan hermoihin saattavat välillä käydäkin. Se aika loppuu kuitenkin ihan yhtäkkiä, eikä siihen sen jälkeen ole paluuta. Niinpä tämä asu tulee varmasti olemaan päällä vain sen pari-kolme minuuttia, mitä esitys kestää. Onneksi on toinenkin esitys tulossa, joten tiedossa on ainakin vielä yksi käyttökerta. (Nimimerkillä äiti, joka suostuu useamman tunnin ompeluhommiin kahdenkin minuutin takia...)

Pienemmille tytöille, jotka oikeasti pitävät tälläisia hörhöjä mielellään, saa tyllistä, trikoisesta vuorikankaan palasta, leveästä vyötärökuminauhasta ja pätkästä leveää silkkinauhaa nopeasti ommeltua juhlavan hamosen ihan oikeaankin käyttöön. Tässä aikuisen kokoisessa versiossa on tylliä kahdessa kerroksessa vyötäröllä ehkä kuusi metriä per kerros, joten rypyttämistä joutui tekemään jo ennen kuminauhan ompelua ja siinä sitten vielä lisäksi. Silkkinauhan kiinnitin viimeisenä muutamasta kohdasta pienillä pistoilla kuminauhaan, niin että siinä säilyi jouston vara pukemista varten, mutta nauha kuitenkin pysyy käytettäessä tarkasti paikallaan. Tämä hörhellys tuli maksamaan n. 14 euroa ja sitä voisi käyttää ihan vakavissaan aikuinenkin, jos vain pokkaa olisi ja tarpeeksi juhlava tilaisuus. Pikkutytölle saisi kuitenkin varmasti tehtyä samanlaisen luomuksen helposti alle kympillä. Lasten vaatteet on nykyään yleisesti ottaen aika halpoja, mutta kovin juhlavaa tylliunelmaa ei sen halvemmalla saa, joten ompelun vaiva maksaa kyllä itsensä takaisin. Yleensä kangaskaupan "vaatetyllilaatu" nimittäin voittaa lastevaatekauppojen halpistyllit mennen tullen.  

Nyt sitten jännätään vielä ihan pikkuisen tulevaa esitystä! Tällä kokoonpanolla ei ole soitettu tai esiinnytty ikinä aikaisemmin. Muutamat opiskelijat auttelevat näitä kaveruksia. Esityksen valmistelusta tuli hauska useamman viikon mittainen projekti. Yhteiset harjoitukset ovat piristäneet kaikkia kaveruksia mukavasti, vaikka juuri nyt yläkoulussa koeviikkojen alkaessa onkin aika kiireistä kouluhommien suhteen. Tytölle treeni on ollut hyödyksi. Hän lopetti tanssitunnit viime kesään ja syksyn aikana on ollut hiukan hankala löytää motivaatiota uudelleen, kun väsymys on painanut päälle. Esityksen valmistelu on kuitenkin ollut hyvä motivaattori tanssia itsekseenkin päivittäin. Ja opiskelijat on tietysti ihan huippuseuraa tälle nuorisolle.       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti