tiistai 7. maaliskuuta 2017

A menu for one week

Yhden viikon ruokalista näytti äskettäin tältä. Säännölliset arkiruokapostaukset jäivät idean tasolle. Se oli liian työlästä toteutettavaksi, blogi kun on pelkkä harrastus oikean elämän kyljessä. Ehkä tästä kuitenkin jotakin ideaa voi saada kokeiltavaksi, joten kuvailen hiukan miten tuo ruokaviikko meni. Ai niin, se pitänee vielä sanoa, että meitä on tässä taloudessa kolme, joten kannattaa moninkertaistaa, jos on isommasta perheestä kyse. :)

Tähän alkuun täytyy heti sanoa, että minusta perunamuussi on ihan herkkua, mutta sen tekeminen on jostakin syystä täyttä tervanjuontia. Teen sen kanssa siksi yleensä niin, että valmistan saman tien kahden päivän annoksen ja vaihdan vaan siihen sitten muut jutut seuraavaksi päiväksi. Mikrossa annoksittain lämmittämällä maku on ihan sama kuin ensimmäisenäkin päivänä, mutta ruoanlaitto nopeutuu huomattavasti. Kahden päivän annoskokoa on hankala sumplia tarkalleen, joten mieluummin hiukan ylimääräistä, kuin että joku jäisi nälkäiseksi toisena päivänä. Jos siitä vielä jää jotakin jäljelle, niin lopusta saa kyllä helpolla hyvän pohjan sämpylätaikinaan tai perunarieskoiksi. Alla on muutama "suurinpiirtein-ohje", miten nuo listalla olevat ruoat yleensä teen. Ai niin, salaatteja en huomannut aina mainita. Syömme aina salaattia tai lämpimiä vihanneksia, ellei sitten ruoka ole niin vihannespainotteista, ettei siihen tarvita vihanneslisukkeita.

Toisen päivän lohifileen ja teriyaki-sesam porkkanat tein suurinpiirtein näin. Sekoitin marinadiksi kipossa (suhteessa 2/3) teriyakikastiketta, (1/3) hunajaa ja lorauksen öljyä. Pilkoin porkkanat tikuiksi ja sekoitin ne marinadin kanssa yhteen. Sitten levitin porkkanat leivinpaperin päälle ja työnsin ne 200 asteiseen uuniin. Laitoin lohifileet voideltuun uunivuokaan ja kaadoin loput marinadista niiden päälle, ripottelin vielä merisuolaa ja pippuria lisäksi. Kun porkkanat olivat olleet uunissa n. 15 minuuttia, laitoin kalafileet uuniin myös. (Mulla on siis kiertoilmauuni, mutta onnistuu yhdelläkin pellillä, jos jättää porkkanoilta tilaa kala-astialle.) Kun porkkanat alkoivat ruskistua hieman toisen 15-minuuttisen jälkeen, otin ne uunista ja kaadoin kulhoon. Kaadoin joukkoon vielä lorauksen öljyä ja muutaman ruokalusikallisen seesamin siemeniä. Sekoitin ja levitin porkkanat takaisin uunipellille ja paahdoin niitä vielä muutaman minuutin.

Kana-vihanneswokki syntyy nopeasti valmiiksi pilkotusta, tuoreesta wokkivihannessekoituksesta. Varmaan pakasteestakin, mutta itse ostan wokkivihannekset mieluummin tuoreena. Kastike on nopea tehdä itse. Vihannespussi taitaa olla jotakin 500g paikkeilla ja siihen lisään yhden kananrintafileen suikaleina. Kurpitsasosekeitto ei tarvitse sen kummempia selityksiä. (Sis. myskikurpitsaa, jauhoinen peruna, iso sipuli ja pari porkkanaa.)    
Meille jäi reilu pala lohifilettä syömättä, joten paloittelin sen pienemmäksi ja laitoin sen pakastimeen odottamaan. Sinappikermakastike syntyy sillä tavalla, että laittaa kattilaan ruokalusikallisen siemensinappia (Dijon) ja kaataa päälle purkillisen ruokakermaa. Kiehauta, lisää suolaa ja pippuria. Pasta kastikkeineen lautasille ja (mikron kautta käytettyä) "lohifilesilppua" siihen päälle ja parmesaania lastuina lisäksi. Tulipas käytettyä nekin jämät ilman, että tuntui, että syötäisiin vanhaa ruokaa!

Chili con carnen taas teen yleensä helpointa kautta näin. Kuullotan sipulia ja (reilusti) valkosipulia kattilassa öljyssä hetken, lisään hiukan chiliä ja kaadan päälle tomaattimurskatölkin, hiukan paprikajauhetta, pippuria ja suolaa. Laitan sitten yhden maustamattoman kananrintafileen suikaleina kastikkeen sekaan kypsymään. Kun kanasuikaleet ovat kypsiä, lisään vielä purkillisen huuhdottuja kidneypapuja, kuumennan kastikkeen vielä kerran kiehuvaksi. Chili con carneahan voi keitellä hiukan hartaamminkin, mutta tällä saa nopeasti arkiruoan pöytään. Jos haluaa kastikkeeseen enemmän ytyä, niin tacomaustesekoituksistakin saa hyvän maustepohjan.  

Sellainen ruokaviikkoidea se. Toivottavasti se hiukan innostaa yksinkertaisten arkiruokien laittamiseen!   

----

This post was about simple everyday dinners. No English this time, sorry!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti