Muutama viikko sitten hiukan naureskelin miehelleni, kun tyttären reilusti yli tuhannen oppilaan kokoisessa yläkoulussa tarvittiin vapaaehtoista johonkin luottamustehtävään. Tehtävä kuulosti sen verran laaja-alaiselta vaikutukseltaan, että kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut siitä. Kouluilla on vaikeuksia löytää tarpeeksi vapaaehtoisia koulun sisäisiinkin juttuihin, joten mielenkiinto sitoutua sellaisiin asioihin, mitkä eivät suoraan koske omia lapsia, on vielä vähäisempää.
Lopulta mies ajatteli, että jos sitä tehtävää ei kukaan muu halua, niin hän voisi kokeilla ja lähetti asiaa järjestävälle rehtorille viestiä. Naurunaihe tuli sen jälkeen. Satuin nimittäin ohimennen kysymään, kertoiko hän ehdokkaaksi ilmoittautuessaan, että hänellä on aika paljon työkokemusta ja muista luottamustehtävistä kertyneitä tietoja ja taitoja, jotka olisivat voineet olla olennaisia sen tehtävän hoitamisen kannalta. Alunperin oli kuitenkin mainittu, että ehdokas valitaan ilmoittautuneista äänestämällä. Hän tuumasi, että mitä sitä sen kummempia selittämään. Hän oli kirjoittanut yksinkertaisesti vain, että olen sen nimisen tytön isä siltä ja siltä luokalta. Kuulema, jos vapaaehtoisia kysellään, niin ei siinä mitään vaikutusta tarvitse tehdä. Lopultakaan kukaan muu ei ollut ilmoittautunut, joten mies sitten otti tehtävän vastaan.
Vaikka minua tuo juttu niin naurattikin, niin totta se on, että isänä oleminen on paras juttu elämässä. Joskus vaan ihmettelen, miten joku voi olla niin pyyteetön, ettei hänelle tule edes mieleen mainita, mitä hän osaa tehdä, ja mistä kaikesta on kokemusta kertynyt. Kuvittelin nimittäin, että sellainen olisi olennaista tietoa, koska koulun koon vuoksi vanhempiahan ei tunneta henkilökohtaisesti ollenkaan. Varmaan siellä pyörtyvät ilosta kun kuulevat ensimmäisessä palaverissaan, minkälaisen tyypin saivat riveihinsä. Tai sitten mies vain esittelee itsensä tytön isänä. Se olisi niin tyypillistä, että en itseasiassa ihmettelisi yhtään, jos tietotaito tulee esiin vasta jotakin asiaa käsitellessä. Mä niin rakastan tuota miestä. Vielä näin melkein kahden kymmenenkin avioliittovuoden jälkeen hän usein edelleen yllättää minut.
----
Couple of weeks ago I had quite a blast. One of the directors of the school which our daughter attends was looking for a volunteer for something. The school is rather large with well over 1 000 pupils. The voluntary task in question seemed to be wider than just something what would improve the school internally. That was quite likely the reason why nobody was interested in doing it. It's hard for schools to find volunteers for internal matters, but it's even worse if the matter at hand does not even touch the school life and that way also one's own child directly. So there was nobody until my husband said that he could volunteer for it.
The funny part what made me laugh came when I asked him, whether he told in his email to the directors what he does for work and what kind of experience he has about things that relate to the task he was volunteering for. Taken that the task was more than being part of a parents committee or something like that, I would have thought that his expertise would have totally interested them, especially because they wanted to select a candidate by election. He said that he didn't think it was necessary to mention anything else than that he is the father of his daughter who is in the class so and so. While I totally agree that being a Dad is the best thing in the world (after being a Mom of course, ha), I just wondered how he is so oblivious to any merits even when they would totally help him score.
He got to know few days ago that he was nominated. I think those people might faint out of happiness when they meet him and notice what he can do for them. Quite likely he'll introduce himself as a Dad of our daugther from the class so and so, and they'll find out what else he knows only later when he participates in a discussion. I just love that man. He continues to amaze me even after almost twenty years of marriage.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti