lauantai 25. maaliskuuta 2017

Nature at paths, lectures and continents

Tässä kuvassa taidetaan olla 80-luvun alussa jollakin luontoretkellä pikkuveljen kanssa. Isällä oli tapana viedä meitä luontoretkille aika säännöllisesti ympäri vuoden. Muistaakseni tuossa kuvassa istuttiin punaisen opelin nokkpellillä. Nuo rillit oli sellaiset, että aikuisena katson aina ihaillen lapsia, joilla on kauniit silmälasit. Nykyään on niin paljon nättejä lasten kehyksiä, että melkein käy vieläkin kateeksi. :) Lopultakin sain tuon kuvan kehykseen ja taustan liimattua kiinni. Enää ripustusongelma selvitettävänä, ja sitten sen saa seinälle.

Tällä viikolla opetin etiikan tunnilla ympäristöasioista. Kristinuskoahan on syytetty luonnon pilaamisesta. Ihan hyvällä syylläkin vielä, koska valistuksen ajan jälkeen luontoa alettiin kohdella lähinnä sellaisena materiaalipankkina, mitä ihminen, josta suhteellisen nopeasti tuli länsimainen kapitalisti, voi käyttää vapaasti. Siinä kohtaa teologia alkoi olla pelkästään sielua varten, kun taas sekä etiikkaan ja fyysistä maailmaa selittävään tieteeseen riitti pelkkä järjen käyttö. Aika nopeasti tuon erottelun jälkeen ns. kristityissä maissa alkoikin tekniikan kehitys ja kapitalismikin nosti päänsä ennen pitkää. Syytös on siis ihan kohdallaan, vaikka joku opiskelijoista tietysti nopeasti älähti, että tuollainen muutos teologiassa ei enää kuvastanut raamatun opetusta ollenkaan. Niinpä! Sitten käytiin läpi Jeesuksen ruumiillisen inkarnaation ja ylösnousemuksen merkityksestä materian kannalta ja oltiin yhtä mieltä, että pelastus ei rajoitu vain ihmiseen, vaan sisältää koko luomakunnan. Metodologisesti tuo luentosetti on hyödyllinen sen takia, että siinä tulee esiin miten teologia helposti muotoutuu yhteiskunnan muuttuessa. Ellei säännöllisesti palata peilaamaan ja arvioimaan kehitystä raamattuun, niin saatetaan huomaamatta päätyä sellaiseen tilanteeseen, että ei pystytäkään perustelemaan teologisia väitteitä raamatun valossa.

Saan aika vapaasti valita, mitkä eettiset ongelmat sisällytän tuohon kurssiin, joten joitakin settejä vaihtelen hiukan sen mukaan, mitkä milloinkin näyttävät ryhmän kannalta eniten kiinnostavilta. Tykkään kuitenkin sisällyttää nuo ympäristöjutut joka vuosi ohjelmaan, koska mielessäni on aina, että joku opiskelijoista saattaa joskus tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, missä ympäristöasiat ja varsinkin ecojustice-idea voi olla tärkeä näkökulma ymmärtää raamatulliseltakin kannalta. Kun neljä maanosaa on edustettuna luokassa, voi olla varma, että ainakin muutamalle noista tunneista tulee olemaan jonkinlaista käytännön hyötyä.  

----

That's my brother and me in the beginning of the 1980s! If I remember right the picture was taken at some family outing in a forest. Dad used to plan that kind of adventures for us quite regularly. When you see me in those glasses you can understand that as an adult I have always admired kids who wear glasses. They make so cute ones nowadays and I'm still almost jealous... 

This week I discussed environmental ethics with my students. I can quite freely choose which problems I take up in the ethics course, but that is one of my favorite sets which I include every year. I'm not an environmentalist freak, but those lectures help to draw attention to the methodological issues in the development of theology. Christian theology has namely been blamed for the current environmental crisis. The problem can be traced to the Enlightenment era, when theology became focused on the spiritual matters only. Ethics and science in turn became exclusively matters of reason. This led the Christian Western countries to view the nature as a resource bank which could be (ab)used without restrictions. At that point somebody reacted and said that it does not seem biblical at all! A good point, because quite clearly theology should reflect the biblical ideals... In this case the bodily incarnation and resurrection of Jesus speak volumes about the intention of the plan of God to redeem not only the humans but also material creation.

I like to include this set of lectures also because I'm always thinking that there might be few students in every group that might one day end up working in some project that has some influence on environmental issues, especially on those that relate to ecojustice. It is important that somewhere in the back of their mind they have few tools to begin to unpack such problems from the biblical point of view. When four continents are represented in one classroom, it is quite likely that somebody will encounter some of those issues in his or her future.      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti