perjantai 8. huhtikuuta 2016

Healthy fastfood

Tästä ruoasta olen ennekin täällä kirjoittanut, mutta tulkoon nyt uudestaankin mainittua, että aika herkkua se on! Paljon paprikaa, kesäkurpitsaa, punasipulia, valkosipulia, pieniä tomaatteja, oliiviöljyä, timjamia, suolaa ja pippuria. Kaikki vain palasiksi, sikinsokin uunivuokaan ja puoleksi tunniksi paistumaan. En juurikaan osta eineksiä, mutta gnocchit tuntuvat jotenkin hiukan hankalilta tehdä itse. Pussillinen kaupan jääkaapista päätyy siis silloin tällöin ostoskoriin. Kerran jo etsin netistä reseptinkin, mikä näytti kohtuulliselta aloittajalle, mutta en ole saanut sitä vielä kokeiltua. Ajoitan gnocchien valmistumisen tarkasti siihen hetkeen, kun otan vihannesvuoan uunista. Sekoitan ne heti vihannesten sekaan, koska silloin ne imevät kivasti vihanneksista valuneen oliiviöljyisen, maukkaan nesteen. Nam. Nyt tässä tulikin taas nälkä... Ei pitäisi kirjoitella ruoasta lounastauolla, jos tarjolla on pelkkä yksinkertainen voileipä!

----

I have written about this dinner already, but here's some repetition because I just love it! Lots of peppers, courgette, red onion, garlic, small tomatoes, olive oil, thymian, salt and pepper. All diced into large junks, mixed together and baked in an oven for half an hour. I don't often buy processed food, but gnocchis are a little exception to the rule. They just seem bit complicated to make from scratch at home. I already found a manageable recipe though but never got to it yet. I time the gnocchis so that they are just done when the veggies come out of the oven and mix them together. That way they soak the tasty juices. Oh, now I got hungry... One should never write about food at the lunch break when all you have is a simple sandwich!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti